UPM:n työpaikat on nyt tapetilla. Jatkuuko toiminta Suomessa ja Lappeenrannassa vai ei.

Anonyymi

Se on sillä tavalla, että kilpailu on kansainvälistä. Se koskee myös työpaikkoja. Selkosuomeksi se tarkoittaa Kaipolaa ja Veitsiluotoa.

Hakaniemessä ei päätetä Suomen työpaikoista, mutta siellä päätetään ajaa ne pois. Esimerkiksi vuoden 2008 ylisuurilla palkankorotuksilla ajettiin yli 100.000 teollisuustyöpaikkaa Suomesta. Vuoden 1991 päätöksillä metalli- ja paperiliitto johdattivat Suomen syvään lamaan vakavin seurauksin.

Saksan paperimies saa vuodessa 40.000 euroa, Suomessa 60.000 euroa. Siinä on eroa. Suomessa vielä vanhoissa sopimuksissa on määritelty pyhätöistä 100% lisä. Viikkoylityö ja päiväylityökorvaukset on ihan ok, mutta jos työpäivä sattuu osumaan pyhän kohdalle, niin ei ole perusteltua maksaa siitä ylimääräistä. Työstä pitää maksaa, ei makoilusta. Pekkaspäivät ovat 100 tuntia makoilua täydellä palkalla. Se ei ole mistään kotoisin. Sipilän kiky antoi 24 tuntia näistä työpalveluun, mutta ne kiristettiin pois. Se oli virhe. Sen jälkeen pari tehdasta onkin jo laitettu kiinni Suomessa.

Paikallinen sopiminen tuo jatkuvuutta. Paikallisesti tiedetään, miten asiat pitää hoitaa, että työt jatkuu. Vanha totuus on, että yrityksen hyvä kannattavuus on parasta työsuhdeturvaa. Sitä ei SAK tarjoa. Päinvastoin. Hakaniemessä on monta kertaa torpattu paikallisia sopimuksia, minkä takia työpaikka on sitten suljettu. Ei ne Helsingin herrat tiedä. Heillä on lihava kukkaro ja toiset tavoitteet.

Työnantaja ja työntekijä ovat samassa veneessä. Jos joku huopaa, kun pitäisi soutaa, niin vastarannan kiiski on parasta jättää laiturille ja mennä eteenpäin.

42

778

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näinhän se ikävä kyllä on, voipi olla raskaita-aikoja edessä ja vielä kun VIHREET pääsee hämmentämään soppaa, niin kusessa on paperimiehet, niin kuin koko Suomi.

      • Anonyymi

        Nuo nyt on joidenkin elämäntapa tluusereiden unelmia, kun itse ei ole saavuttanut mitään, he toivovat ettei kukaan muukaan

        Mutta paperimiehet on toisen laisia, he osaavat asiat ja saavat aina töitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo nyt on joidenkin elämäntapa tluusereiden unelmia, kun itse ei ole saavuttanut mitään, he toivovat ettei kukaan muukaan

        Mutta paperimiehet on toisen laisia, he osaavat asiat ja saavat aina töitä

        No paperimiehet, luulevat olevansa kaikkien alojen asiantuntioita ja viisaus tiivistyy tehtaan kahvihuoneissa, mutta loppujen lopuksi, ei tiedetä mistään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No paperimiehet, luulevat olevansa kaikkien alojen asiantuntioita ja viisaus tiivistyy tehtaan kahvihuoneissa, mutta loppujen lopuksi, ei tiedetä mistään mitään.

        "En ole katkera mutta kuitenkin"
        :D

    • Anonyymi

      ookko töitä aatellu?

      t taloudellisesti riippumaton

    • Anonyymi

      Luin äsken virheet pääsevät hämmentämään soppaa. Ajattelin, että, mitkä virheet? No, vihreet tietysti.

    • Anonyymi

      Paperiliitto aivan suotta kiihkoilee UPM:n kanssa. Väittää, että neuvottelut eivät luonnistu, Se on kummallista, koska Hesarin tietojen mukaan Storan kanssa toimialakohtaiset neuvottelut etenevät ihan hyvin. Ei pidä valehdella ja herättää joukkovimmaa.

      Paperiliiton pomoilla tuntuu olevan hätä omasta asemastaan. Jos liiton miehet eivät halua sopia UPM:n kanssa, niin työntekijät jäävät kuitenkin hyvän päälle. Työntekijöillä ei ole mitään hätää. Silloin toimitaan työlainsäädännön, UPM:n käytäntöjen ja henkilökohtaisten työsopimusten varassa. Luottamusmiesjärjestelmä korvattaisiin työsopimuslain puitteissa toimivilla luottamusvaltuutetuilla. Työntekijöillä on aina yhdessä valittu edushenkilö ja lisäksi omat neuvottelut esimiesten kanssa. Lain mukaan mennään.

      Työnantaja antaa työtä. Sitä ei ammattiliitot ole antaneet tähänkään mennessä. Ei ole mitään hätää,

      Toivottavasti työpaikat Lappeenrannassa jatkuvat, ettei käy kuten Kaipolassa ja Veitsiluodossa. Kyllä 4000 euron kuukausipalkka on ihan ok ja paljon parempi kuin 750 euroa kuussa, jonka saa kilometritehtaalla.

      • Anonyymi

        Paikallinen sopiminen varmistaa työpaikat. Hakaniemen kukkoilu on mafiatouhua. Laittomat lakot ovat laittomia. Kiristäminen ja uhkailu ei ole neuvottelua. Kolmikanta on sortunut SAK:n kukkoilun takia. Se siittä.

      • Anonyymi

        Äänekoskella aukeaa 140 työpaikkaa.
        Jos ei Kaukas kiinnosta, niin töppöset kohti
        muita maisemia.

        - ittestä kii

    • Anonyymi

      Yritys pitää huolta työntekijöistään, jos sen annetaan pitää. Sabotoijat voivat viedä omistajien halut ja työpaikat siinä samassa.

      Kaukaan historiassa on nähty, kuinka yritys on rakentanut asunnot, päiväkodin, sairaalan, kerhot ja tarjonnut vapaa-aikaan viettopaikkoja ja mahdollisuuksia. Sen on yritys tehnyt. On ollut merkkipäiväjuhlat ja eläkeläisille ylimääräinen eläkkeelle lähtöraha.

      Tällaiset hyvät asiat voi joku ulkopuolinen romuttaa ja niin on paljolti tehnytkin. Yritys on oma yhteisö. Sen pitää tulla toimeen omillaan. Asiakas maksaa yrityksen kaikkien palkan. Sitä varten pitää palvella ja toimittaa tavaraa. Sitä, mitä asiakas haluaa. Silloin, kun asiakas haluaa. Yrityksellä pitää olla rahkeita kehittää toimintaansa ja huolehtia työntekijöistä ja ympäristöstä. Olla rahkeita tarkoittaa sitä, että yritys on kannattava ja tuottaa voittoa. Ellei se sitä tee, niin toiminta loppuu. Tästä on kysymys, kun katsotaan tulevaisuuteen.

    • Anonyymi

      Helppo päätellä kenen joukoissa aloittaja seisoo...

      Tietämätön pitää olla, jos kuvittelee että paperikoneiden sulkemisilla on mitään tekemistä palkkojen kanssa, vai miksi Ruotsissa ja Saksassa on laitettu koneita kiinni?
      Palkkakulut/tuotettu tonni vertailussa pärjäämme varsin hyvin Saksaa ja Ruotsia vastaan.

      Erilaiset palkanlisät ovat aika samaa luokkaa kuin muillakin aloilla Suomessa, eli halunnet pyhälisät myös hoitajilta pois, nehän toki maksetaan verovaroista toisin kuin teollisuuden lisät?
      Tessin romutus jos menee läpi, luuletteko ettei leviä kaikille aloille Suomessa?

      Hesarin taannoinen vertailu Suomen n.50 eri alan palkkakehityksestä 20 vuodessa jätti paperiteollisuuden sijalle 48, ja silti joka vuosi syytetään ahneiksi etujen vaatijoiksi.

      • Anonyymi

        Paperimiesten palkkakulut Saksassa 40.000 euroa vuodessa, Suomessa 60.000 euroa vuodessa.

        Suurempi asia kuin kinastella siitä, onko palkat suurempia Suomessa kuin Saksassa, on se, että työntantajia kiristetään ja uhkaillaan ja järjestetään laittomia lakkoja. Ammattiliitot eivät osoita olevansa kehittämiskelpoisia. Miten sellaisessa maassa haluaa panostaa satoja miljoonia? Mieluummin vie työpaikat ulkomaille.

        Vuonna 1991 paperiliitto ja metalli yhdessä sanoi ei kikylle ja uhkaili hallitustea, minkä takia syöksyttiin syvään lamaan.
        Vuoden 2008 kiristetyt liian suuret palkat ajoivat yli 100.000 teollisuustyöpaikkaa ulkomaille.

        Kaipola ja Veitsiluoto. Missä hyvät esimerkit? On niitäkin, Kotkamills, jossa on paikallinen sopiminen ollut jo monta vuotta. Sinne panostetaan. Sen kehittämiseen uskotaan.

        "Paperimiesten palkkakulut Saksassa 40.000 euroa vuodessa, Suomessa 60.000 euroa vuodessa."

        Ihan nuo summat eivät olleet edes metsäteollisuuden ilmoittamat viime tes-neuvotteluissa...
        Ja toisen tahon tutkimus antoi "hiukan" toisenlaiset:)

        Eikö viime vuosina se kiristys/uhkailu ole tullut ihan työnantajan puolelta?
        Pelkkää heikennystä työehtoihin mennyt nyt ainakin 10 vuotta.

    • Anonyymi

      Paikallinen sopiminen hyödyttää vain työnantajia, TES on vain minimi ja työnantaja voi maksaa jo nyt enemmän palkkaa työntekijöilleen halutessaan.

      Duunarien palkkakulut ovat vain pisara meressä, paljon kalliimmaksi tulee UPM:n hallinnon kovapalkkaiset käsienheiluttelijat ja kahvittelijat joilla ei ole mitään järkevää tekemistä ja jotka eivät tuota mitään. Valkokaulusloisia ei vedetä ikinä mukaan julkiseen keskusteluun koska korppi ei noki toisen silmää.

      Suomen logistinen sijainti on melko surkea, etenkin sisämaan tehtailla on huono kilpailuasema koska tuotanto pitää viedä ensin kumipyörillä vientisatamiin jopa satojen kilometrien päähän. Suomi on muutenkin kaukana maailman isoista markkinoista, järkevämpää siirtää bulkkituotanto lähemmäs suurvaltoja.

      Vaikka paperiduunarien palkat olisi 1500 e/kk ilman minkäänlaisia lisiä niin sekään ei riittäisi rahaa palvovalle johtoportaalle.

      • Anonyymi

        Oletpa sinä pessimistinen Suomen metsäteollisuuden tulevaisuuden suhteen. Ehkä kannattaa kuitenkin yrittää säilyttää työpaikat täällä. Minne muutenkaan Moisiot ym. ansiokkaat Kaukaalla töitä tehneet suvut menisivät töihin. Nostetaan heille hattua ja yritetään kaikki tehdä parhaamme, että työpaikat säilyvät Suomessa.

      • Anonyymi

        Kysyppä KotkaMillsin porukalta, ketä paikallinen sopiminen on hyödyttänyt.

    • Anonyymi

      Välinpitämättömyys yritysten tulevaisuudesta ja vain omaan napaan tuijottaminen eivät auta. Yritysjohdon herjaaminen ei auta, päinvastoin.

      Ammattiliittojen lakkoilu viime palkkaneuvotteluissa, joissa kiristettiin takaisin kikyn 24 tuntia oli ajattelematon kiusanteko ja kosto Sipilän hallitukselle. Samoin kukkoilu Sipilän hallitukselle ja voiman osoitus lokakuussa 2018 järjestämällä poliittisia lakkoja, oli ajattelematon kiusanteko. Sellaiset eivät aja työntekijöiden etua. Vai ajavatko? Seurauksena oli UPM:n Kaipola ja Storan Veitsiluoto.

      Menestys luodaan tulevaisuudessa toisin keinoin kuin ennen. Entisestä irtautuminen on menestyksen avain.

      Luuletteko, että ammattiyhdistyspomot ja heiltä toimia vaativa kasvoton hallitus antaa muita ohjeita kuin: kiristä palkkoja lisää, jos ei suostu niin uhkaa lakoilla? Ei se ole neuvottelua. Ei se ole työpaikkojen ja työolojen kehittämistä. Ei se ole työpaikoista huolehtimista.

      Sen takia TES on historiaa. Kolmikanta on historiaa. Sadat tuhannet työpaikat Suomessa on historiaa, kun ne on siirretty muualle. Sen takia Kaipola ja Veitsiluoto. Kiittäkää ammattiliittojen hallituksia ja johtajia.

      YTK:ssa on jo yli 500.000 jäsentä. He eivät tue vanhoillisia.

    • Anonyymi

      Työntekijöillä ei ole mitään hätää. Silloin toimitaan työlainsäädännön, UPM:n käytäntöjen ja henkilökohtaisten työsopimusten varassa. Luottamusmiesjärjestelmä korvataan työsopimuslain puitteissa toimivilla luottamusvaltuutetuilla. Työntekijöillä on aina kaikkien työntekijöiden yhdessä valitsema edushenkilö. Lain mukaan mennään. Eikä mitään laittomia lakkoja. Sellaisesta kiusaamisesta ja kiristämisestä ei ole kenellekään hyötyä. Joko olette ehtineet saada takaisin pitkissä lakoissa menettämänne ansiot, lomarahat ja eläkekertymän? Ei niitä koskaan saa. Jämsässä ja Kemissä vielä vähemmän.

    • Anonyymi

      Etelä-Saimaassa eläkkellää oleva pääluottamusmies kiihkoilee lakkoja. Onpas hän kiimainen! Alkakoon kotonaan syömälakkoon, niin tuntuisi jossain.

      Lakkoilu on ollut juurikin syy siihen, että TES ja kolmikanta ovat kohta historiaa. Pitkät lakot antoivat lähtölaukauksen Kaipolan ja Veitsiluodon sulkemiselle. Onneksi olkoon vaan pääluottamusmies. Elät historiaa. Nuoret viisaat miehet tekevät tulevaisuutta.

      • Anonyymi

        Hah, milloinkas ne pitkät lakot on olleet?

        Ihan soopaa puhut, ja taidat tietää sen itsekkin....

    • Anonyymi

      Lopettakaa hölmöoly ja eroakaa liitosta. Muistakaa liittyä YTK:hon, että saatte ansiosidonnaisen, jos tulee tarvis. Ja varmistakaa palkkakonttorista, ettei teiltä viedä euroja suoraan palkasta liiton kassaan. Liiton vaihtaminen YTK:hon tuo monta saataa euroa puhtaana käteen. Suurin palkankorotus aikoihin ja ilman lakkoilua ja kiristämistä.

      • Anonyymi

        Onneksi paperialalla on sen verran viisasta porukkaa, että järjestäytymisaste on aikalailla 100%.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi paperialalla on sen verran viisasta porukkaa, että järjestäytymisaste on aikalailla 100%.

        Joukkotyhmyyttä. Ennen jopa painostamista liittymään P-liittoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joukkotyhmyyttä. Ennen jopa painostamista liittymään P-liittoon.

        Kovin ois ohkanen tessi ilman liittoja.
        Ei liene sinulta pois, jos maksan mielelläni liiton jäsenmaksuja, kun koen siitä hyötyväni.

    • Anonyymi

      Miksi paperiliitto ei päästä pääluottamusmiehiä neuvottelemaan? Syöttää toimistostaan omaa tarinaansa. Luottamushenkilöt ovat olleet yrityksen hallintoelimissä jo vuosia. He kyllä tietävät, missä mennään. Sitä ei liiton miehet tiedä.
      Storassa tehdään toimialakohtaisia sopimuksia. UPM:n osalta valehdellaan asian suhteen ja nostatetaan väkeä omiaan vastaan.

      Kumpi tietää enemmän Kaukaan asioista, Kari Rikkilä vai liiton toimisto?

    • Anonyymi

      Paikallinen sopiminen rulettaa!

    • Anonyymi

      Mitä pääluottamus valittaa televisiouutisille, ettei saa vastauksia kysymyksiin.
      Ei kai paperiliitto vastauksia anna. Kysykää UPM:n miehiltä suoraan, niin pääsette neuvottelemaan.

    • Anonyymi

      Vaihtakaa koko ammattiosasto kirjat YTK:n rekisteriin. Sieltä saa ansiosidonnaisen ja pääsette neuvottelemaan omista työpaikoista.

      • Anonyymi

        Älä veisaa vanhaa virttä, katkera pienyrittäjä?
        Pienipalkkasten ja pätkätyöläisten kassa tuo on:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä veisaa vanhaa virttä, katkera pienyrittäjä?
        Pienipalkkasten ja pätkätyöläisten kassa tuo on:D

        Pikku lakko olis paikallaan,vois lähtee mökille kalastelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä veisaa vanhaa virttä, katkera pienyrittäjä?
        Pienipalkkasten ja pätkätyöläisten kassa tuo on:D

        YTK:ssa on yli 500.000 jäsentä monilta eri aloilta. Ei nuoret enää mene liittoihin. Kukaan ei halua lakkoilla. Ei kukaan. Eikä kukaan arvosta lakkoilijoita. Ei kukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YTK:ssa on yli 500.000 jäsentä monilta eri aloilta. Ei nuoret enää mene liittoihin. Kukaan ei halua lakkoilla. Ei kukaan. Eikä kukaan arvosta lakkoilijoita. Ei kukaan.

        Älä nillitä, katkera pienyrittäjä.
        Useimmiten lakossa on vankka työväen tuki takana, ei minkään pikkuasian takia lakkoon ajauduta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nillitä, katkera pienyrittäjä.
        Useimmiten lakossa on vankka työväen tuki takana, ei minkään pikkuasian takia lakkoon ajauduta.

        Lakko on kiristämistä ja uhkailua. Kuullostaako hyvältä ja kehityskelpoiselta?

        Suomen investoinnit ovat kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana vain 10%, Ruotsin vastaavasti 70%. Bruttokansantuote on vuoden 2008 tasolla. Vuonna 2008 tehtiin ylisuuret palkankorotukset. Ylisuuria palkkakuluja kompensoidaan leikkaamalla. Se on yrityksen tapa tehdä sisäinen devalvaatio. Vuoren 2008 jälkeen on Suomesta hävinnyt yli 100.000 teollisuustyöpaikkaa. Vuoden 2018 jälkeen Suomen tuottavuus lähti laskuun.

        Kaipola ja Veitsiluoto ovat tämän vuoden disinvestointeja.

        Kiristäminen ja uhkailu ovat kyllä olleet ihan työnantajapuolen heiniä.
        Ei duunariporras ole vuosiin mitään uusia etuja vaatinut, tai edes kummoisia yleiskorotuksia.
        Kuulostaako hyvältä?

        Olet väärässä. Lakoilla ja uhkaamisella kiristettiin 24 tunnin kiky pois.

        Luulen, että SAK-lainen poliittinen liike ei osaa hoitaa hommiaan Kaukaalla. Politiikka ei kuulu työpaikalle.

        Työpaikat ovat työnantajan ja työntekijän välinen asia. Siksi henkilökunta edustajansa välityksellä pitää olla neuvottelupöydässä työnantajan kanssa, eikä minkään ulkopuolisen järjestön kanssa. Paperiliitolla ja teollisuusliitolla ei ole mitään tekemistä Kaukaan työpaikkojen kanssa.

        "Olet väärässä. Lakoilla ja uhkaamisella kiristettiin 24 tunnin kiky pois."

        Ottaisit nyt edes asioista selvää ennenku huutelet.....
        Viime tes-neuvottelun tuloksena lähti kyllä kiky, mutta 16h palkka nipistettiin muualta pois.

        Muutenkin voisit perustella kiky-kiihkoilijana, miten kilpailukyky lisääntyi sillä, että vuorotyöläinen tuli 3 ylimääräistä päivää tekemään jotain ihan muuta kun töitä?

        Kiky toi Suomeen 40.000 - 60.000 työllistä lisää. Sorry, että työnantajat innostuivat, kun vähän annettiin periksi ja näytti valoisammalta. Nyt on pimeää. Uhkaillaan 4 päivän työviikolla ja puhutaan palkankorotuksista, vaikka tuottavuus ei ole kasvanut. Ei oikein innosta, Kaipola ja Veitsiluoto.

        "Uhkaillaan 4 päivän työviikolla ja puhutaan palkankorotuksista"

        Jokainen työläinenkin käsittää, että 4 päivän työviikko on ihan pääministerin omia harhaisia ajatuksia.Eli kuka on uhkaillut?
        Eikä UPM-työläisetkään lie mitään ihme korotuksia vaatimassa?

        Kikyjähän ei osa työnantajista ottanut edes käyttöön, kun kokivat ettei siitä ole mitään hyötyä...saati että läheskään kaikki alat eivät kikyyn lähteneet vaikka itse Sipilä mainosti yhteisiä talkoita, johon kaikki osallistuvat:D

        UPM:n työläisien mielipiteillä ei ole virkaa, kun paperiliiton miehet ovat neuvottelemassa. SAK:n paperiliitto ja teollisuusliitto ajavat toimillaan työpaikkoja ulkomaille. Työpaikkojen pelastamiseksi yritykset yrittävät tehdä sen, minkä kykenevät, mutta turpiin tulee ja kun on kanveesissa, niin ottaa ritolat.

        Onneksi on liittymisen vapaus. Sitäkin rikotaan, kun liitot pakottavat jäseniksi, koska jäsenet voi helpommin pakottaa lakkoon. Työt eivät ole koskaan lakossa, mutta työntekijöitä pakotetaan lakkoon. On se kumma, kun porteilla pitää olla liivijengi vahtimassa, ettei tehdä töitä. Eikö se mietitytä? Työnteon estäminen on rikos! Rikoksen tekijät ovat rikollisia,

    • Anonyymi

      Ei jatku, Suomessa ei mikään jatku, tämä tuhon hallitus pitää siintä huolen.

    • Anonyymi

      UPM ja YTK siinä kestävän kehityksen suunnitelma paperimiehille.

      Yritys tarjoaa työpaikat ja kaikki hyvä, mitä siihen liittyy. Aikanaan päiväkodit jne, kunnes kiristäjät ajoivat ne alas.

      YTK tarjoaa ansiosidonnaisen, Jo nyt yli 500.000 jäsentä ja kasvussa.

      • Anonyymi

        Sama virsi jatkuu, sinnikäs oot kyllä:D
        Onneksi eri alojen ammattilaiset eivät ole tuota propagandaa uskoneet, YTK pysyy edelleen ns halpatyövoiman kassana.
        Ja itseäni ei haittaa heidän oman oksansa sahaus pätkääkään:)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hämeenlinnassa ammuttu poliisia!

      Alkaa olla Chigagon meininki! Kukas se on paukutellu?
      Hämeenlinna
      87
      4483
    2. Sofiaa hemmoteltu

      Upea kukkakimppu. Kyllä Therman osaa hemmotella rakastaan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      205
      2236
    3. Sofian uusi miesseuralainen

      Sofialla uusi miesseuralainen kun Stefan Isben kanssa Hangossa ja heppakisoissa, kukahan hän lienee?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1491
    4. Minä tiedän

      Tiedän että kirjoitit tänne illalla ja että sinä tiedät minun vastanneen sinulle. Silti se ei muuta sitä että sinun on astuttava se askel minun suunt
      Ikävä
      82
      1396
    5. Uskallatko paljastaa

      mikä on saanut sinut etenkin viime aikoina pohtimaan että haluaisit tavata minut?
      Ikävä
      54
      982
    6. Sä oot ihan hullu

      😅..🤣🤣.. Silti niin.. Mun😶..
      Ikävä
      55
      963
    7. Gossip Mom, Maisa, tekisi mitä vaan

      …ettei ” mun elämä olis tällaista”. Niin varmasti. Ottaahan se päähän, kun kaasot miehineen, viettävät hulppeaa viikonloppua Tallinnassa. Mika Salohan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      877
    8. Haluatko sä vielä?

      Meidät? Se hurja tunne sun lähellä johtui siitä, että molemmat tunsi sen. Tähän olen nyt päätynyt kun sain pienen annoksen järkeä päähäni. Olisi pitän
      Ikävä
      18
      805
    9. Ooksä täällä mies?

      Sano jotain kivaa. Piristä rakastunutta.
      Ikävä
      67
      686
    Aihe