Yläproteesiin tottuttelua

Tuli vuosien viivyttelyn jälkeen viimein laitettua ylärivi sileäksi risoista hampaista 43 vuoden iässä ja nyt sitten tässä totutellaan yläproteesin käyttöön. Ajattelin tähän päivitellä prosessia josta joku mahdollisesti jotain voi joskus hyötyä mikäli kamppailee saman muutoksen kanssa.

Poistot

Tehtiin kunnaillisella puolella mutta palvelut on ulkoistettu yksityiselle ruuhkien takia joten voisi sanoa että tehtiin "kunnallisen hinnoilla" yksityisellä.

Itse poisto operaatiot on lähinnä psyykkisesti vaikeita, piikkien lisäksi poistot ei tunnu miltään paitsi jos hammas on niin tulehtunut ettei se puudu. Näitä oli itselläni vain yksi. Se oli hieman ikävämpi kokemus mutta muuten kaikki meni ihan ok. Olin ilman yläriviä reilut 2 kuukautta, mikä oli mahdollista koska en ole töissä joten sain paranneltua poistokohdat ja ikenen turvotuksen pois. Vetäytymäänkin oli jo alkanut ikävästi sen näki peilistä kun kasvon piirteet muuttuu.

Teknikolle

Ensimmäistä kertaa kun teknikko löi valmiit tekarit suuhun, oli reaktio lähinnä järkytys. Sillä hetkellä sen faktan vasta todella sisäistää että hetkonen tässähän on oikeesti muovia suu täynnä ja kitalaki peitossa. Siinä kauaakaan ehditty viilailla loppusilauksia kun yökkäys refleksi oli täydessä käynnissä. Ajattelin ettei ei helvetti mitä on tullut tehtyä ei näillä voi elää ikinä. Saatika sitten puhua tai olla mitenkään normaalisti.

Totuttelua

Sama ilta kotona oli sitten lähinnä proteesin välttelyä enkä sitä enään pitänyt.

Noh, ensimmäisenä aamuna ne sitten suuhun meni ja muutaman kerran aamun aikana ne joutui sieltä pois ottamaan yökkäilyn takia ja heti sitkeesti vaan takas suuhun sen jälkeen niinkun on opetettu.
Ässät suhahteli päin persettä puhuessa ja muutenkin aika mongerusta oli. Onnistuin kuitenkin pitämään härpäkettä syömisiä lukuun ottamatta iltaan asti. (huomattavasti helpompaa syödä ilman ylähampaita kun uudella proteesilla).

Toisena aamuna tuli enään yksi yökkäys kohtaus ja käytin proteesia pois suusta tovin. Ehkä vähän alkoi puhuminen luonnistumaan paremmin. Tässä vaiheessa jo tajuaa että mitä paremmin ja tiiviimmin proteesi on kiinni kitalaessa, sitä helpompaa kaikki on, mukaanlukien puhuminen. Joten istuvuus ja imu on super tärkeitä. Kävin myös ekaa kertaa ulkoilemassa ja lenkkeilemässä proteesin kanssa jos koitin muutenkin totutella uuteen tunteeseen..

Kolmantena päivänä ei enään yökkäilyä, vaikka muovinen kitalaki läppä ei miellyttävältä tunnukkaan vaan tottakai sen haluaisi mielummin pois. Tottumisessa alkoi myös tapahtumaan muutoksia kun huomasin välillä etten tunne/ajattele proteesia hetkellisesti ollenkaan. Ratkaisevinta on pitää proteesia jatkuvasti, on todella yllättävää miten nopeaa suu siihen alkaa tottumaan. Ja faktahan on että vaihoehtoja ei ole, ellet halua kävellä ympäriinsä kasvot uponneena sisään lopun elämää?

Kolmantena päivänä kokeilen myös syömistä hieman. Aamupuuron ja sämpylän sain taiteiltua kurkusta alas, mikä oli erikoinen kokemus koska suun yläosassahan ei tuntoa ole proteesilla ja pureskelu saa sen löystymään paikoin joistakin kohdista minkä tuntee kyllä.. Aika sotkulta se syöminen vielä tuntuu suussa mutta eiköhän sekin siitä vielä.. Maku aistimukset ovat myös paljon paremmat ilman proteesia syödessä, ja mikä kotona estää niin tekemästä kun ei ravintolassa istuta..

Nyt menossa päivä neljä.
Proteesi menee heti aamulla suuhun ennen aamukahvia. Uutisia lukiessani ja kahvia juodessani en ajattele sitä ollenkaan lukuun ottamatta havaintoa siitä että lämmin kahvi ei tunnu kitalaessa miltään. Mutta itse "miten tämän kanssa voi koskaan elää" tuntemuksista on päästy jo todella pitkälle.

Tähänhän hei todennäköisesti tottuu!

Jatkuu :)