Arkkitehtuurin mallimaa, Suomesta joskus sanottu. Haudatkaa se sanonta ja syvään.
Mitä enemmän koulutetut arkkitehdit ovat suunnittelemassa sitä enemmän viallisia rakennuksia ja asuinalueita syntyy.
Lähiöt jotka on tehty betonin ehdoilla, nekin ovat arkkitehtien suunnittelemia.
Tasakatto joka tuotiin jostain etelästä haaveilevien suunnittelijoiden mukana.
Kosteat tilat jotka ripotellaan ympäri rakennusta jotta rakennus olisi näyttävä, putkivaurioita korjaillaan jatkuvasti.
Julkiset rakenukset esimerkiksi Aallon suunnittelemat Finlandia talo ja Enson pääkonttori, ei mitään yhteyttä marmorilla vanhaan pääkaupungin rakennuskantaan.
Pyhäinhäväistyksiä keskellä kaupunkia.
Kiasma sattuu silmään paremmin kunhan joskus sen rakennusuunnitteluvirheet saadaan korjattua.
Ja stten kiistellään jostain makkaratalosta, onko tosiaan niin että nämä suunnittelijat on pyhimyksiä joiden työtä ei korjata eikä arvostella ?
Mitä enemmän koulutetut arkkitehdit ovat suunnittelemassa sitä enemmän viallisia rakennuksia ja asuinalueita syntyy.
Lähiöt jotka on tehty betonin ehdoilla, nekin ovat arkkitehtien suunnittelemia.
Tasakatto joka tuotiin jostain etelästä haaveilevien suunnittelijoiden mukana.
Kosteat tilat jotka ripotellaan ympäri rakennusta jotta rakennus olisi näyttävä, putkivaurioita korjaillaan jatkuvasti.
Julkiset rakenukset esimerkiksi Aallon suunnittelemat Finlandia talo ja Enson pääkonttori, ei mitään yhteyttä marmorilla vanhaan pääkaupungin rakennuskantaan.
Pyhäinhäväistyksiä keskellä kaupunkia.
Kiasma sattuu silmään paremmin kunhan joskus sen rakennusuunnitteluvirheet saadaan korjattua.
Ja stten kiistellään jostain makkaratalosta, onko tosiaan niin että nämä suunnittelijat on pyhimyksiä joiden työtä ei korjata eikä arvostella ?
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Mitä enemmän koulutetut arkkitehdit ovat suunnittelemassa sitä enemmän viallisia rakennuksia ja asuinalueita syntyy."
Eli kääntäen: mitä vähemmän suunnitellaan sen parempi. Vaiko mitä vähemmän koulutettu suunnittelija on sen parempi?
"Lähiöt jotka on tehty betonin ehdoilla, nekin ovat arkkitehtien suunnittelemia.
Tasakatto joka tuotiin jostain etelästä haaveilevien suunnittelijoiden mukana."
Meinaatko tosissasi että arkkitehdit ovat ne, jotka vaativat että kaiken on valmistuttava nopeasti ja halvalla? Syytä elementtimöykyille voit etsiä aivan muualta. Tasakattojen - ja ennen kaikkea niiden vuotamisen - syitä voi myös hakea muualtakin kuin arkkitehtien ajatuksista.
"Kosteat tilat jotka ripotellaan ympäri rakennusta jotta rakennus olisi näyttävä, putkivaurioita korjaillaan jatkuvasti."
Kummastakohan meistä johtuu se etten ymmärtänyt tästä juuri mitään?
"Julkiset rakenukset esimerkiksi Aallon suunnittelemat Finlandia talo ja Enson pääkonttori, ei mitään yhteyttä marmorilla vanhaan pääkaupungin rakennuskantaan.
Pyhäinhäväistyksiä keskellä kaupunkia."
Hyvinhän tuo marmorin valkoinen väri sopii vaikka kauppatorin ympäristöön. Materiaalina se on kyllä ilmeisen soveltumaton julkisivuihin. Sen sijaan Enson pääkonttori on kyllä melkoinen laatikko - yleisimmin nähtyjen julkisivujen osalta. Finlandia-talosta en sano mitään.
"Kiasma sattuu silmään paremmin kunhan joskus sen rakennusuunnitteluvirheet saadaan korjattua."
Sinun mielipiteittesi mukaanko kaupunkia pitäisi suunnitella?
"Ja stten kiistellään jostain makkaratalosta, onko tosiaan niin että nämä suunnittelijat on pyhimyksiä joiden työtä ei korjata eikä arvostella ?"
Koko väittämäsihän on täysin paradoksaalinen. Ensin valitat asioista purnaamisesta, mutta samaan hengenvetoon toteat että suunnittelua pitää voida arvostella.
Arkitehdit saa aikaan julkisivulautakunnan siunauksella Helsingissä,Viikin pellolle.Esim:on noussut p****ahuusin näköisiä pientaloja vinokattoineen,joka kyllä sopii peltorakentamis miliöön 1950 luvulle.Että tyyli tuodaan urbaaniin kupunkirakentamiseen vielä 2000 luvun rakennuksiin on fiasko.Koko Viikin peltorakentaminen on mielestäni epäonnistunut,harmonia puuttuu ko. alueelta. Onnistuneen 2000 luvun kaupunginosan rakentamisessa on Vantaan Kartanokosken asuinalue,joka on kokonaisuus harjakattoineen ja väreineen,siinä sitä jotakin on "arkkitehdit". "Arkkitehdit" HOI !!!! tehkää asunnot ihmisille,jossa tulevaisuutta luodaan.
Kirjoitat melkoista paskaa ja vielä todella huonosti.
Moisesta pitäisi langettaa vähintään kaksi vuotta kovennettua ala-astetta.
Arkkien yritys siirtää vastuu huonosta rakentamisesta resurssien puutteesta johtuvaksi.
Finlandia talon marmoriseiniin mätetään tolkuttomasti rahaa, pian ehkä myös Enson pääkonttoriin. Vain arkkien turhamaisuuden ja öykkärimäisyyden takia. Ei liene Kiasmassakaan rahaa säästetty, Pikemminkin hyvää makua ja suunnittelutaitoa.
Myös silmälle,pilkku ja sananikkari Arkkitehdille.
että tällä palstalla jaksetaan märehtiä noita kahta kymmeniä ja kymmeniä vuosia vanhoja Aallon rakennusprojekteja (Enso-Gutzeit 1959-62, Finlandia-talo 1962-71 laaj.-75), jolloin moni nykyarkkareista ei ollut vielä syntynytkään. Mutta siis mitään hyvää ei kirjoittajien mielestä ole tapahtunut noiden kohteiden jälkeenkään arkkitehtuurin rintamalla.
Muuten, myös esim. tällä hetkellä muodissa oleva Kartanonkoski on arkkitehtien ideoima ja kaavoittama, ja talot arkkitehtien suunnittelemia. Eli tyylejä on nykyään arkkitehdeilläkin moneen lähtöön. Toteutuspuoli tuolla alueella kyllä tökkii pahemman kerran.
Muuten, jos kirjoittajat olisivat olleet aikanaan rakennuttajina, koskaan Suomeen ei olisi syntynyt esim. Senaatintorin ympäristöä tai Helsingin päärautatieasemaa, joista jälkipolvet ovat sittemmin saaneet nauttia. Ovat nimittäin poikenneet oman aikansa rakennetusta ympäristöstä todella radikaalisti (1-2-kerroksisia puutaloja). Silloinkin sitä jotkut varmasti nimittivät turhamaisuudeksi ja öykkärimäisyydeksi – ja hyvähän on keskustelua käydäkin (joskaan tämän palstan puitteissa se ei ole kovinkaan rakentavaa)..
on suht. uusi rakennus ja edustanee arkkitehtuurin uusinta huippulaatua, koska kerran voitti kansainvälisen suunnittelukilpailun. Totuus on kuitenkin se, että teollisuusalueiltakin saa kauan etsiä rumempaa peltihallia. Rautatieasemasta muuten kuin maantieteellisesti varsin kaukana.
Arkkitehtikilpailu tarkoittaa sitä, että arkkitehdit osallistuvat siihen omilla suunnitelmillaan, ei sitä, että arkkitehdi valitsevat voittajan! Palkintolautakunnassa on vain pari arkkitehtia, muut ovat muita kuten käyttäjän edustajia.
uskaltavat olla erimieltä arkkitehtien kanssa.Kiasman tapauksessa vielä käyttäjän käsitys hyvästä taiteesta on se että verta ja paskaa pyöritetään pesukoneessa, niin ei tarvitse ihmetellä rakennuksen möhköyttä.
Nykytaiteen museon kilpailu oli siitä outo, että järjestäjä / rakennuttaja kutsui mukaan muutamia ulkomaalaisia arkkitehtejä, joille maksettiin kunnon palkkiot ehdotusten tekemisestä, ja muut tekijät sitten saivat sitten rahoittaa osallistumisensa omasta selkänahastaan, No kun on kerran kutsuttu ja maksettu ulkomaisia tähtiä mukaan, niin onhan niistä hyvä joku valita, ja Holl oli jo ennen kilpailua ylivoimainen suosikki. Että näin. Kyllä täällä edelleenkin muuten ollaan sitä mieltä (ja tällä palstalla eritoten) että ulkomaalainen arkkitehti on aina parempi kuin suomalainen, että ihmekös tuo ehkä sittenkään on. Sinänsä ihan jees, että tulisi Suomeen välillä vähän uusiakin tuulia, mutta tällä palstalla ne leimattaisiin varmasti sarjaan "arkkien turhamaisuus ja öykkärimäisyys".