Paljonko vaalirahaa Keuruun Kepun ja SDP:n kassaan kilahtaa kun yhteinen omaisuus Ruotsiin vilahtaa?

Anonyymi

Keuruulaisten omistaman sähköverkon myyminen on kiistatta ollut tämän vuosituhannen suurin ja typerin kähmintä Keuruulla. Kaikki on ollut suurta salaisuutta ja tietovuotajien päitä vaaditaan vadille. Nyt kun syväkurkut ovat taas laulaneet, niin tämä kaikkien kuntapoliitikkojen suuri salaisuun alkaa paljastumaan, että Ruotsin suuntaan noiden verkkojen omistus on livahtanut. Tehdäänkö näitä kauppoja vain pelkästään tyhmyyttään, vai onko poliittinen korruptio pelissä mukana ja kuinka pienellä voitelurahalla kaupat luistaa?

28

1199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämähän on ollut Suomessa jo pitkän ajan trendi. Sähköverkot myydään ulkomaille, ja sitten kitistään siirtohinnoista. Useimmat politikot ovat valitettavasti oman edun ja palkkapussin kasvattajia, joita ei kiinnosta vittuakaan kun pesti päättyy. Tähän olisi hyvä keskittyä ja yrittää saada vastuuseen myös enemmän näistä järjettömistä päätöksistä.

      • Anonyymi

        Kun pidetään siirtoverkko itsellään ja maksetaan korkeaa siirtomakdua, siitäkin valitetaan, joten teet niin tai näin, aina valitetaan. Hyvä keuruulaiset!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun pidetään siirtoverkko itsellään ja maksetaan korkeaa siirtomakdua, siitäkin valitetaan, joten teet niin tai näin, aina valitetaan. Hyvä keuruulaiset!

        Ennemmin maksaisin korkean siirtomaksun silti Suomeen, kuin esim Ranskaan. Ketäs verkkojen varmuus koskee eniten, ei ainakaan Ranskalaisia kiinnosta muuta kuin vetää eurot välistä. Nyt selitellään korkeita maksuja kun verkon varmuutta on parannettu, silti iso määrä rahaa hukkuu tuhkatuuleen. Taidat olla itse juuri tuo kyseinen päättäjä, voitelurahojen perässä juoksentelet.


    • Anonyymi

      Kyllä AB nykii hienosti keuruulaistenkin rahat pikku hiljaa Ruotsin maahan. Ensin ostettiin keuruun ns. yksityisen päiväkotikiinteistön omistava yritys ja sitten myytiin se Belgialaiselle pääomasijoitus rahastolle. Keuruun päiväkoti ostopalvelujen voitot hipuu hiljalleen Belgiaan. Käyköhän samoin keuruulaisten sähköverkolle? Ensin tietenkin rahoitetaan keuruulaisille leasingilla uusi kaupungintalo ja jotain muuta typerää, ettei varmasti ole varaa lunastaa sähköverkkoa takaisin!

      • Anonyymi

        Punikit kähmiin omiin syviin taskuihin.


      • Anonyymi

        Keuruselän saarien avohakkuista ollut paljon puhetta somessa
        Saarissa kun metsän omistajat omiansa pistää matalaksi!
        Konettahan ei saareen kande viedä 1ha takia
        Ennakoini se kannattaa kun puun hinta kohdillaan
        Ja kuka sen takaa mitä tapahtuu kun "hiilinielu" kauppa alkaa
        Vi....n vihervassarit myy vaikka äitinsä jos saa rahaa maailman halaukseensa


    • Anonyymi

      Suuri salaisuus tuntuu olevan se, että kuka osti Keuruun Sähkön siirtoverkon ja millä hinnalla? Salailu ei anna luotettavaa kuvaa sen paremmin kaupungin kuin sen omistaman sähköyhtiön toiminnasta. Näin ollen on oletettavaa, että jokin syy on taustalla kun tietoa varjellaan noin tarkoin. Paikallinen tutkiva lehdistö (S-KS) ei tietenkään asiaan paneudu eikä varsinkaan kerro jos jotain tietäisikin. Hevosmiesten tietotoimistosta kerrotaan, että syy hiljaisuuteen on korruptio, jolla monet asialle vihityt on ostettu hiljaiseksi Italian mafian tavoin. Koska puolueet, jotka varmuudella ovat kauppaan liittyvistä asioista tietoisia, ovat hiljaa kuin hirvimetsän passimiehet, niin joitain peiteltävää löytyy. Kuka tekee palveluksen kaupungin asukkaille ja paljastaa millaisesta veivauksesta on kysymys?

      • Anonyymi

        Joudat olemaan tietämätön, kun olet ollut sitä tähänkin asti


    • Anonyymi

      Svenska Enskilda Banken SEB ja sen hallituksen jäsen Anne Bernerin keskeisintä osaamisalaa on välistävetäjille leveämmän leivän hankkiminen. Sen ainakin taksiyrittäjät ja -asiakkaat ovat saaneet omakohtaisesti kokea. Keuruun sähköverkko kähminnässä jokanen keuruulainen puniikki ja proletaari joutuu lisälaskun maksajaksi, vaikka muutama vuosi voikin kulua sen asian ymmärtämiseen!

      Keuruulaisilta päättäjiltä on turha odottaa tuon emämunauksen tunnustamista!

      • Anonyymi

        Punikit kähmii aina Keuruulakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikit kähmii aina Keuruulakin.

        Ainakin Keuruulla ja Keskusta tukee eivätkä pienpuolueet pane tikkua ristiin punamullan torppaamiseksi. Ovat siis pajatsossa mukana ja epäilemättä saavat murusia noiden kahden pöydän alta.


    • Anonyymi

      Sähköverkko meni ties minne eikä takaisin tule mutta onhan meillä muutakin monopoliasemassa olevaa, jonka voisi myydä. Epäilemättä vesilaitoksesta saisi kelpo summan joltain ulkomaalaiselta sijoittajalta. Keuruun kannattaa ottaa miljoonat pois kuleksimasta, jota Jyväskylä jo yritti mutta se tuli torpatuksi joidenkin ymmärtämättömien toimesta. Myös lämpöä jakava yhtiö pitäisi myydä sillä kohta taloyhtiöt huomaavat mm. maalämmön edullisuuden ja äänestävät jaloilaan, jolloin sekin piiloverotuksen monopoli kaatuu. Tosin Varissaaren lämpövomala oli niin kallis, että siitä ei kukaan ostaja maksa siihen sijoitettua hintaa. Siis pian myynnit käyntiin, jotta asumisen hinta saadaan sähkönsiirron tapaan (ulkomaista) sijoittajaa kiinnostavalle tasolle.

      • Anonyymi

        Joo jippii! Vesilaitos kannattaakin myydä, niin saadaan uudesta kaupungintalosta todella pramea, eikä siihen sit tarviikaan ottaa uut velkaa voidaan maksaa rahalla, nyt kun sähköyhtiökin saatiin itelle kokonaan ilman uut velkaa! Voidaan sit palkata jokaiselle valtuutetulle oma avustaja ja hallituksen jäsenille kolme.


    • Anonyymi

      Tässä veivauksessa lienee kysymys molemmista eli korruptiosta ja tyhmyydestä, joka on vallannut koko kaupunkiorganisaation. En tietenkään usko ja tarkoita, että kaikki ovat saaneet korruptiorahaa sillä riittää kun muutama politikko ja sanotaan kolme puoluetta saa "vaalirahaa". Niillä voimilla syntyy demokraattisesti mitä hulluinpia päätöksiä. Tyhmiä ovat koko päätösketju läpeensä ja kaiken lisäksi ovat kuuromykkiä kirjoitustaidottomia.

      • Anonyymi

        Olisipa J.K. Järviö ja Viikkonen sivaltamassa sanan säilällä keuruulaista korruptiokonkkaronkkaa.


      • Anonyymi

        Näyttää täällä olevan muitakin kirjoitustaidottomia....🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisipa J.K. Järviö ja Viikkonen sivaltamassa sanan säilällä keuruulaista korruptiokonkkaronkkaa.

        Totta tosiaan. Keuruu ja keuruulaiset tarvitsevat jonkun, joka kykenee asiapohjalta hämmentämään tätä sammakkolampea. Kaupungin sisäinen korruptio on levinnyt vuosien myötä laajalle sähköyhtiö mukaan luettuna. Poliittinen korruptio sosialistien johdolla ja Keskustan tukemana on jo niin syvä ja laaja, että sen purkamiseen eivät muut kykene. PS on valtakunnallisesti kivenä sosialismin tavoitteijoiden kengässä mutta Keuruulla siitä ei olle mitään havaintoa. Lienevätkö edes saaneet aiemmin Oinoselta ja nyt Purolta puheenvuoroa kun ei kuulu mitään. PS on siis noiden em. äänetön tukipuolue, joten äänestäjän ja veronmaksajan ei pidä elätellä turhia toiveita mm. kaupungin talouden kohentumisen suhteen.

        Aikoinaan kun J.K. Järvio ja myöhemmin Pekka Lilja olivat valtuustossa, niin ainakin silloin vasemmisto-keskusta saivat julkista palutetta osin S-KS mutta erityisesti Viikkosen palstoilla. Nyt on vahva sensuuri S-KS:ssa ja eipä taida omilla aivoillaan ajattelevia kirjoitajiakaan enää olla kun huomasivat, että turhaa on juosta päin velkamuuria. Täällä käy toteen jonkun ajattelijan sanominen, jota siteeraan vapaasti ulkomuistista, "poikani kunpa ymmärtäist kuinka vähällä järjellä meitä hallitaan"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta tosiaan. Keuruu ja keuruulaiset tarvitsevat jonkun, joka kykenee asiapohjalta hämmentämään tätä sammakkolampea. Kaupungin sisäinen korruptio on levinnyt vuosien myötä laajalle sähköyhtiö mukaan luettuna. Poliittinen korruptio sosialistien johdolla ja Keskustan tukemana on jo niin syvä ja laaja, että sen purkamiseen eivät muut kykene. PS on valtakunnallisesti kivenä sosialismin tavoitteijoiden kengässä mutta Keuruulla siitä ei olle mitään havaintoa. Lienevätkö edes saaneet aiemmin Oinoselta ja nyt Purolta puheenvuoroa kun ei kuulu mitään. PS on siis noiden em. äänetön tukipuolue, joten äänestäjän ja veronmaksajan ei pidä elätellä turhia toiveita mm. kaupungin talouden kohentumisen suhteen.

        Aikoinaan kun J.K. Järvio ja myöhemmin Pekka Lilja olivat valtuustossa, niin ainakin silloin vasemmisto-keskusta saivat julkista palutetta osin S-KS mutta erityisesti Viikkosen palstoilla. Nyt on vahva sensuuri S-KS:ssa ja eipä taida omilla aivoillaan ajattelevia kirjoitajiakaan enää olla kun huomasivat, että turhaa on juosta päin velkamuuria. Täällä käy toteen jonkun ajattelijan sanominen, jota siteeraan vapaasti ulkomuistista, "poikani kunpa ymmärtäist kuinka vähällä järjellä meitä hallitaan"

        Edellisen kirjoittaja elää kaikesta päätellen viime vuosituhannella. Järviö, Lilja ja S-KS ovat kaikki 1990-luvulta. Mutta annetaan hänen kirjoitella, niin kokee itsensä tärkeäksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellisen kirjoittaja elää kaikesta päätellen viime vuosituhannella. Järviö, Lilja ja S-KS ovat kaikki 1990-luvulta. Mutta annetaan hänen kirjoitella, niin kokee itsensä tärkeäksi.

        Vuosikymmenet ja -tuhannet ovat vaihtuneet, mutta tyhmyys Keuruun päätöksenteossa sen kun tiivistyy, vaikka väki vähenee!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuosikymmenet ja -tuhannet ovat vaihtuneet, mutta tyhmyys Keuruun päätöksenteossa sen kun tiivistyy, vaikka väki vähenee!

        Juuri näin ovat asiat nykyisin. Mitä noihin edellä viitattuihin henkilöihin tulee, niin edelleen olisi tilausta sellaisille, jotka puhuvat asiat kuten ne ovat eivätkä kuvia kumarra.


    • Anonyymi

      Keuruun Sähkö, Keuruun kaupungin päättäjät ja Suur-Keuruu pysyy yhä vain vaiti! Poliittinen korruptio tietää vaalimainos rahaa medialle, eihän siihen voi puuttua!

      • Anonyymi

        Sekös sinua harmittaa? Sehän on sinulle aivan oikein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekös sinua harmittaa? Sehän on sinulle aivan oikein.

        Perinteinen sosialistikin näköjään heräsi kun kalikka osui ja upposi. Hyvä niin sillä korruptoituneet virka- ja luottamushenkiöt ovat hiljaa ja epäilemättä toivovat, ettei kukaan huomaa mitään. Katsoopa nykyistä touhua mistä suunnasta hyvänsä, niin huomaa ettei mitään uutta auringon alla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perinteinen sosialistikin näköjään heräsi kun kalikka osui ja upposi. Hyvä niin sillä korruptoituneet virka- ja luottamushenkiöt ovat hiljaa ja epäilemättä toivovat, ettei kukaan huomaa mitään. Katsoopa nykyistä touhua mistä suunnasta hyvänsä, niin huomaa ettei mitään uutta auringon alla.

        Ei voi mikään muuttua, kun päättäjien pääkopat ovat niin tyhjiä, että läpi paistaa!
        Tuo porukka ei edes ymmärrä, mitä kunnallinen korruptio on? Itävällassa liittokansleri eroaa kun on ostanut itselleen ja puolueelleen positiivistä tiedotusta. Keuruulla ja Suomessa tuo on ollut maan tapa vuosikymmenet. Ainoana erona on että etenkin täällä Keuruulla poliitikot uskovat omiin kehiteltyihin valheisiinsa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perinteinen sosialistikin näköjään heräsi kun kalikka osui ja upposi. Hyvä niin sillä korruptoituneet virka- ja luottamushenkiöt ovat hiljaa ja epäilemättä toivovat, ettei kukaan huomaa mitään. Katsoopa nykyistä touhua mistä suunnasta hyvänsä, niin huomaa ettei mitään uutta auringon alla.

        Luottamushenkiö. En tunne ketään sellaista henkimaailman tyyppiä.


    • Anonyymi

      Tulihan taas se kirje, että sähköön liittyviä maksuja korotetaan ja moninkertaisesti yli yleisen inflaation. Pitäähän ne korruption voitelurahat maksattaa kuluttajilla.

      • Anonyymi

        Eihän siitä mitään tule, että politikkojen ja puolueiden voitelurahat pitää ottaa omista katteista. Parempi on panna ne maksjan roolin, jotka ovat nuo politikot valinneetkin.


    • Anonyymi

      Meille ei kerrota vastausta aloittajan kysymykseen sillä korruptio sattuu olemaan lailla kiellettyä ja siitä rapsahtaa pieni "palkkio" jos/kun jää kiinni. On kuitenkin selvää, että puolueet ja yksittäiset valtuutetut ovat saaneet ja saavat sellaistakin "vaalirahaa", jonka perään ei koira hauku. Muutoin ei selitä niin yksimielistä päätöksentekoa kuin mitä Keuruulla on nähtävissä. Verotuksen kiristäminen, jatkuva velkaantuminen, Keuruun Sähkön siirtoverkon myynti, kaukolämmön ja veden hinnat ym. suurella yksimielisyydellä päätettynä. Tietenkään tiskin ali annettavat ruskeiden kirjekuorien sisältä on näy missään kirjanpidossa ja onhan niitä monia muitakin korruptiomahdollisuuksia kuin selvä raha.

      Kävin muuten vilkaisemassa millaista tulo- ja menoarviota kaupunginhallitus esittää valtuustolle. J.k. Paavikiven sanoin "hirmuista". Järkyttävä velkarahalla tilkittävä alijäämäinen budjetti veronkiristyksestä huolimatta eikä vähäisimpiäkään muodollisia säästöjä ole edes näkyvissä. Velkoja ei makseta yhtään vähemmäksi vaan päinvastoin velkakuorma sen kun kasvaa nyt jo 57 miljoonaan. Tuo budjetti varmistaa osaltaan sen, että hulabaloo jatkuu ilman järjen häivää. Toisaalta ymmärrän kyllä, että kun on vastavalitut valtuusto, kaupunginhallitus, kaupunginjohtaja ja talouspäällikkö, niin nyt pitää takoa kun rauta on kuumaa. Vasta valitut uudet valtuutetut eivät vielä ymmärrä kuinka heitä viedään kuin mätää kukkoa ja uudelleen valitut eivät välitä. Seuraaviin vaaleihin on neljä vuotta ja silloin ei vaalikarja enää muista näistä hurlumhei-päätöksistä yhtään mitään. Samoin on toimittu edellisilläkin valtuustokausilla eikä äänestäjät ole niistä huolettomuuksista kyselleet eikä varsinkaan rankaisseet äänestämällä eri tavalla kuin aina ennenkin.

      Vasemmiston huolettomuuden ymmärrän sillä se on ollut heillä aina päätöksenteon pohjana ja sitä on hillinnyt ainoastaan keskusta-oikeiston mahdollisuus käyttää huoletonta velkaantumista ja kiihkoverotusta vaaleissa hyödykseen. Sellaista ei Keuruulla ole käytetty pitkään aikaan ja niinpä Keskusta, Kokoomus, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit ovat hypänneet vasemmiston rekeen eikä vastavoimaa enää ole. Tätä tilannetta on laajemmissakin yhteyksissä aikaisemmin sanottu yhden puolueen diktatuuriksi. Tietenkin pitää kysyä mitä nämä ei-vasemmistolaiset ovat saaneet vastineeksi vai ovatko jo antautuneet tahdottomiksi ajopuiksi?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1473
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1291
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1284
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1154
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1019
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1012
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      277
      928
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe