Kokoomus first. Kokoomus ensin. Muilla ei ole väliä kuin meillä rikkailla.
Yhdennäköisyys populisti-Trumppiin on hämmästyttävä. Jututkin alkaa olla yhtä
käsittämättömiä.
Yhdennäköisyys populisti-Trumppiin on hämmästyttävä. Jututkin alkaa olla yhtä
käsittämättömiä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ainakin ahneita kuin Trump.
Ahne on AY liike Suomessa.
Trump oli ja on edelleen PS:n ja näköjään Kokoomuksenkin esikuva.
Joku malli Kokoomustakin on täytynyt innostaa, koska puheissa ei enää välitetä
onko totuutta mukana ollenkaan.
Trumpin metodi oli, että kun tarpeeksi monta kertaa toistaa valhetta,
se alkaa vaikuttaa totuudelta.
Tunnen todella paljon kokoomusta äänestäviä, eikä kukaan kannata Trumpia. Mistä olet saanut päähäsi tuollaista?
Jokainen vastuuntuntoinen ihminen tajuaa, paitsi ideologiastaan sokeutuneet, että Suomi liukuu erittäin huonoon suuntaan. Nykyinen hallitus ei saa sitä oikenemaan. Varoituksia satelee joka puolelta, mutta hallitus sulkee korvansa.
Olkoon kuka tahansa, joka muuttaa suunnan, kunhan muuttaa. Mutta tämä hallitus, joko poliittisten ideologioiden tai kokemattomuuden takia, ei sitä pysty tekemään. Koronaa ovat hoitaneet ihan hyvin. Mutta se ei riitä.
Jäljelle ei oikein jää muita kuin kokoomus. Harkimon poppoo on liian pikkainen.
No heIvetti!
Sanotaanko sitten että Afrikka ensin! Mustat ensin!
Näin. Mitä mustempi ja mitä pimeimmästä afrikasta niin sille kaikki rahat!
YhYY!
Ohisalo jää nyt osattomaksi. YHYYYYYYYY!;;;;((((
Persujen jutut on uskomattoman ala-arvoisia, alle lapsentason.
Trump on siis kiinteistösijoittaja
kehotan miettimään siinä on ideansa
minulla on noin 30 prosenttia kiinteistöjä
tämä ei ole suositus enkä itse ole op:n sijoittaja
https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/teemat/sijoittaminen/kiinteistosijoittaminen
Kiinteistöihin sijoittaminen ei ole järkevää.
Kokoomus käyttää samoja keinoja kuin Trump. Tiedon vääristelyä ja valehtelua
yhä enenevässä määrin.
Kova väite. Kerro esimerkki valehtelusta.
Seuraa mediaa. Kokoomuslaiset kääntävät koko ajan kaiken päälaelleen. Kuin persut.
Seuraan ja en löydä niitä. Näytä yksi esimerkki.
Tuossa artikkelissa tuota Trumpin historiaa, en löydä vastaavaa tilastoa Suomen kokoomuksesta. Ei taida olla. Kokoomus myös korjaa virheitään. Kun Stubilla meni numerot sekaisin, niin hän meni vaihtoon. Kuinka moni muu Suomalainen puolue toimii näin? Tosin turhaan meni. Stubb on yksi parhaista Suomalaisista nykypoliitiikoista.
"Trump valehtelee tai vääristelee totuutta 7,6 kertaa päivässä, laskee Washington Post – nyt presidentti väitti, että ruokaostosten tekemiseen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005776997.html?share=0aead053c9febeaee81fc5bd35c8e778
Kuulutko itse valehtelijoihin tai vähintään väärän tiedon postittajiin?
Tälläkin palstalla on silmiesi edessä ketju on Kokoomuksesta. Et löydä sitäkään vai ?
Katso esim. ketju Mitä mieltä kokoomuksen viimeaikaisista puheista
ja Vanhushoivan tason lasku, sekin on alunperin nimenomaan kokoomuksen
aikaansaannos.
Kokoomus ei ole korjannut mitään merkittäviä virheitään, vanhushoivankin ajoi kriisiin
ja kriisissä se on vieläkin, koska kokoomuksen vahnukset ei vätole kunnallisissa paikoissa
huutokaupattuna sille joka halvimmin eli huonoimmin hoitaa.
Pikkurahalla ei saa kunnon hoivaa, kunnon hoiva vaatii enemmän hoitajia,
parempaa ruokaa, enemmän vaippoja jne.