Iloinen uusi Linux käyttäjä

Itse olen aiemmin käyttänyt vain Windowsia, mutta asensinpa sitten nyt kokeksi tuon uuden elokuussa julkaistun Debianin. En ole aiemmin Linuxia käyttänyt joten hiukan jännitti kuinka käy. Mutta hienostihan tuo asenus onnistui näin ekakertalaiseltakin. Kaikki Linux -käyttäjäthän on tietenkin ollut joskus aloittelijoita joten onhan tietty muutkin onnistunut siinä eli miksi enä minäkin. Noin ajattelin ja päätin rohkeasti kokeilla ja tosiaan hyvin meni. Tähän asti vaikuttaa oikein kivalta ja hienolta käyttikseltä. Näin uutena käyttäjänä on tietenkin paljon opeteltavaa, muttaonhan sitä aikaa opetella pikkuhiljaa kaikkea samalla kun käyttökokemus lisääntyy. Eihän sitä kaikkea tarvitse kerralla opetella. Alkuun pääsy oli helppoa ja käytössä oleva työpöytä toimii hienosti. Kaikki tuntuu toimivan hienosti ja ahienosti ja normaalin jokapäiväisen käytön alkuun pääsi samantien ongelmitta tälläinen täydellinen Linux-ummikkokin. Loput ehtii sitten opetella myöshemminkin sitämukaa kun kokemusta tulee ja tarvetta on. Oletin Linuxista jotain muuta, mutta yllätyin iloisesti. Itseasiassa Linuxin käyttö tuntuu kivalta jakun alkuun pääsi noinkin helposti niin jatkan mielelläni Linuxin opettelua. Tuntuu myös suorastaan vapauttavalta alkaa kokeilemaan muutakin kuin Winowsia. Vaikea sanoa vielä mitään varmasti, mutta ensi kokemus on sen verta hyä, että ehkä jonakin päivänä siirryn minäkin Windowsista Linuxiin pysyvästi. Siihen asti on ainakin mielenkiintoista uutta opeteltavaa.
2753
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Väärä palsta.

Äänestä
  • Miten niin väärä palsta? Lukeeko jossain ettei tänne saa kirjoittaa linux-asioista?? Ei mun mielestäni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin väärä palsta? Lukeeko jossain ettei tänne saa kirjoittaa linux-asioista?? Ei mun mielestäni.

    Kuuluisi huuhaa-osastolle, sillä täysin keksitty tarina ja kaikin puolin epäuskottava. Olisi pitänyt pyytää apua aloittelijalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuluisi huuhaa-osastolle, sillä täysin keksitty tarina ja kaikin puolin epäuskottava. Olisi pitänyt pyytää apua aloittelijalle.

    Miten niin epäuskottava ja keksitty tarina? Kyllä minä ainakin uskon aloittajan sanomaan! Perustele siis jotenkin väitteesi!

    Jollekkin voi tuntua huuhaalta jos joku noviisikin osaa asentaa (jopa Debianin) eka kertaa koneelle kun itseltä ei ole onnistunut 20 vuoteen =D

    Niinpä se taitaa olla mutta täytyy muistaa että fanaattisilta wintoys-fanipojilta nyt ei muutenkaan onnistu mikään muu kuin valehtelu ja tröllaus (kirjoitin tahallani ö:n tuohon).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jollekkin voi tuntua huuhaalta jos joku noviisikin osaa asentaa (jopa Debianin) eka kertaa koneelle kun itseltä ei ole onnistunut 20 vuoteen =D

    Se että sinä itse olet kädetön, ei tarkoita sitä että kaikki muutkin ovat kadettömiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuluisi huuhaa-osastolle, sillä täysin keksitty tarina ja kaikin puolin epäuskottava. Olisi pitänyt pyytää apua aloittelijalle.

    Suuri osa tämän palstan kirjoituksista kuuluisi huu-haa osaltolle.Tai sitten jollekin satu-osastlle, mikäli suomi24 sellaisen sisältää. Mutta toisaalta kiva, että nuorukaiset käyttävät mielikuvitusta keksiääkseen kaikenlaista. Pahinta on näillä, joilla ei mielikuvitus riitä ja toistevat muiden keksimiä juttuja.

    Äänestä

Oikolue teksti ja pisteen jälkeen entteriä, helpompi lukea noinkin pitkä teksti. Tästäkin joku vetää herneen nenäänsä mutta omapahan on harminsa.

Äänestä
  • No kyllä on aika älytöntä viilata jotain pilkkua tai pistettä kuten itse teet. Eihän sun ole pakko lukea täällä mitään, voit mennä johonkin muualle. Ei kukaan pakota sua lukemaan mitään. Eli jos sulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin jostain pisteistä jne valittaminen niin sanomasi tuskin on sanomisen arvoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllä on aika älytöntä viilata jotain pilkkua tai pistettä kuten itse teet. Eihän sun ole pakko lukea täällä mitään, voit mennä johonkin muualle. Ei kukaan pakota sua lukemaan mitään. Eli jos sulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin jostain pisteistä jne valittaminen niin sanomasi tuskin on sanomisen arvoista.

    Tietokoneet on tietojen käsittelyä varten kehitetty, ja siihen kuuluu oleellisesti esim. oikein kirjoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietokoneet on tietojen käsittelyä varten kehitetty, ja siihen kuuluu oleellisesti esim. oikein kirjoitus.

    Kannattaisiko sittenkin poistua johonkin oikeikirjoituspalstalle jos oikein kirjoitus on ongelma, sano.

    Äänestä

Tuollaista se teksti sitten pakkaa olemaan niillä, kun ei oikoluku toimi.

Äänestä

Olihan aloitus. Itsekin asensin tuon debianin. En kehuisi. Wifi, tulostin esim vaikea saada toimimaan. Jos linuxia haluaa kokeilla niin mint tai ubuntu. Kaikki lähtee suoraan ilman vaikeuksia. Aikamoinen trolli on aloittaja. Totuus on toisenlainen.

Äänestä
  • Höpö höpö. Ihan sulle tiedoksi, että esimerkiksi tulostimien toimimaan saaminen on kyllä Debianissa paljon helpompaa kuin Windowsissa. Katsos kun Debianissa on tuki jopa kokonaan ajurittomalle tulostamiselle, jollon tulostinajureita ei tarvita ollenkaan. ebianissa kun on tuki Sama pätee myös skannaamiseen skannerilla. Eli siis Debianissa on tuki Airprint ja AirScan -tekniikoille, jotka mahdollistavat ajurittoman tulostuksn ja skannaamisen. kyseessä on siis samat tekniikat, jotka on käytössä Mac OS -käyttiksessä. Nykyaikiset tulostimet ja ajurit toimivat ebianissa siis jopa kokonaan ilman ajureita täysin heittämällä. Vaatimuksena on vain, että tulostin tukee AirPrint -tekniikkaa ja tasoskanneri tai monitulostin tukee AirScan -tekniikkaa. Homma toimii sekä lähiverkkoon kytkettyjen tulostimien ja skannerien kanssa, että myös USB-kaapelin avulla tietokoneeseen kytkettyjen tulostimien ja skannerien kanssa.

    Jos siis sulla on nykyaikainen Airprintiä tukeva tulostin ja / tai AirScania tukeva skannerri tai monitoimitulostin, niin sinun ei tarvitse asentaa tai konffata mitään ajureita vaan tulostin ja skanneri toimii ihan suoraan heittämällä.

    mitä sitten tulee wi-fii niin sekin lähtee toimimaan debianissa aivvan heittämällä kunhan vain wi-fi -verkkokortin ajurit on asennettuna. ne verkkokortit, jotka toimivat avoimilla ajureilla ja firmwareilla lähtevät toimimaan heti täysin heittämällä ilman mitään säätämisiä. Jotkin wi-fi -verkkokortit saattavat vaatia suljetun ajurin tai firmwaren. niiden kin toimimaan saaminen on erittäin helppoa, riittää, että asennetaan Debianin contrib ja non-free -repositoryistä suljetut ajurit ja firmwaret. Debiania asennettaesa pitää ottaa huomioon se, että virallisilla Debianin asennuslevyillä on vain avoimia ajureita ja firmwareja. Koska jotkin wi-fi -verkkokortit jne saattavat kuitenkin vaatia suljetut ajurit tai firmwaret niin Debian itse tarjoaa myös vaihtoehtoiset epäviralliset asennuslevyt, joilla on myös suljetut ajurit ja firmwaret. nuo epäviralliset asennuslevyt eroavat siis virallisista vain siinä, että niillä on myös nuo suljetut ajurit. Debianin asentaminen wi-fi -verkon yli onnistuu siis erittäin helposti, koska asennusohjelma tunnistaa wi-fi-verkkokortit automaattisesti ja asennusohjelma sallii siis asentamisen wi-fi-verkon yli. joas wi-fi -verkkokortti ei toimi virallisia asennuslevyjä käytettäessä niin sillon voidaan käyttää epävirallisia levyjä, tai asentaminen voidaan tehdä suoraan epävirallisia levyjä käyttäen.

    Asennetussa Debianissa wi-fi toimii heti, ilman minkäänlaista säätämistä. jos Debian asennettiin virallisia asennuslevyjä käyttäen, ja jos wi-fi -verkkokortti vaatii suljetut ajurit tai firmwaret, niin sillon wi-fin toimimaan saamiseksi riittää, että otetaan käyttöön ebianin contrib ja non-free -repositoryt ja asennetaan suljetut ajurit ja firmwaret siltä. Tuon jälkeen myös suljetut ajurit ja firmwaret vaativat wi-fi -verkkokortit toimivat täysin automaattisesti aivan heittämällä ilman minkäänlaista säätämistä.

    Debianin, ja yleensäkin Linuxin työpöytäympäristöillä on paljon helpompi valita käytettävä wi-fi verkko Windowsiin verrattuna. Esimerkiksi Gnome -työpöytää käytettäessä wi-fi -verkon valinta löytyy suoraan työpöydän yläpaneelissa olevasta valikosta. Riittää, että valitaan verkko ja annetaan tarvittaessa sen salasNA.

    jA ennenkuin joku alkaa kitisemään minun typottamisstani todettakoon se,, että olen sokeutunut ja lisäksi kirjotn tätä parvekkeella, jossa alkaa olla viileähköä.

    Niin ja muuten kuten alta näkyy, en ole vielä päivittänyt uusimpaan Debianiin. Teen sen mieluummin kun on näkevä kaveri paikalla vaikka pystyisinkin tekemään sen yksinänikin. Lähipäivinä tällä viikolla on tarkoitus päivittää uusimpaan Debian 11 "Bullseye" -versioon.

    T. miksuh

    Käyttöjärjestelmä: Debian GNU/Linux 10 (buster)
    Käyttöjärjestelmäydin (kerneli): 5.10.0-.bpo.8-amd64
    Olen käyttänyt Debiania: 23 vuotta, 1 kuukauta ja 13 päivää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Ihan sulle tiedoksi, että esimerkiksi tulostimien toimimaan saaminen on kyllä Debianissa paljon helpompaa kuin Windowsissa. Katsos kun Debianissa on tuki jopa kokonaan ajurittomalle tulostamiselle, jollon tulostinajureita ei tarvita ollenkaan. ebianissa kun on tuki Sama pätee myös skannaamiseen skannerilla. Eli siis Debianissa on tuki Airprint ja AirScan -tekniikoille, jotka mahdollistavat ajurittoman tulostuksn ja skannaamisen. kyseessä on siis samat tekniikat, jotka on käytössä Mac OS -käyttiksessä. Nykyaikiset tulostimet ja ajurit toimivat ebianissa siis jopa kokonaan ilman ajureita täysin heittämällä. Vaatimuksena on vain, että tulostin tukee AirPrint -tekniikkaa ja tasoskanneri tai monitulostin tukee AirScan -tekniikkaa. Homma toimii sekä lähiverkkoon kytkettyjen tulostimien ja skannerien kanssa, että myös USB-kaapelin avulla tietokoneeseen kytkettyjen tulostimien ja skannerien kanssa.

    En ala joka pikkutypoa korjaamaan, mutta tarkoitus oli siis sanoa:

    Nykyaikiset tulostimet ja skannerit toimivat Debianissa siis jopa kokonaan ilman ajureita

    Nykyaikaiset

    Pitää kai siirtyä tuonne sisälle lämpimään, alkaa olla näpit "jäässä" kun täällä partsilla alkaa olla kylmä.

    Eipähän se noin ollut kun debian 11 latasin. Ihan oikeasta osoitteesta latasin ja tikulle pistin.
    Kyllä mikään ei lähtenyt suoraan pelaamaan, vaan kyllä vaati sitä windows-trollien ilkkumaa sudotusta ja komentorivien käyttöä. Sama kun halusin chrome selaimen foxin tilalle.

    Mintissä ei moisien ongelmien kanssa tarvitse tapella.

    Taitaa tuo uusin debianjulkaisu olla vielä kovasti keskeneräinen. Eli niin sanottu beta-versio.
    Tai sitten vaan maanantaipäivän tuote.

    Äänestä

Mun koneessa on 3 eri linuxia, mikään ei toimi yhtä hyvin kuin win10.

Äänestä
  • Mikään ei toimi niin huonosti kuin win10! Joten valehtelet.

    Äänestä

Itsellä Ubuntu ja windows joista Ubuntu toimii moitteetta. Windowsissa hyppii kaikenlaisia lappuja ja ilmoituksia näkökenttään. Ubuntussa tuollaista käyttäjän häiriköintiä ei tapahdu

Äänestä
  • Mikähän windows sinulla on koska minun windows 10 pro:ssa ei koskaan ole hyppinyt minkäälaisia lappuja näkökenttään, ilmeiseti sinulla joku outo versio. Niin ja kuutisen vuotta käyttänyt samaa asennusta, kerran kloonasin normi ssd-levyltä nvme.m2 levylle, päivitetty tietty on kun on tarvis ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikähän windows sinulla on koska minun windows 10 pro:ssa ei koskaan ole hyppinyt minkäälaisia lappuja näkökenttään, ilmeiseti sinulla joku outo versio. Niin ja kuutisen vuotta käyttänyt samaa asennusta, kerran kloonasin normi ssd-levyltä nvme.m2 levylle, päivitetty tietty on kun on tarvis ollut.

    Valehtelet!

    Äänestä

  • Ubuntu toimii ja on ehkä paras OS mailmassa.

    Äänestä

Mukava kuulla, että pidät Debianista ja ensikokemuksesi linuxista on positiivinen :-) Tervetuloa vain joukkoon ja älä arastele kysyä apua, jos sitä tarvitset. Rohkeasti vaan kysymään, jos on tarvis. Itse ainakin autan mielelläni. Itse tosin luen lähinnä linux -alueita ja niitäkin säännöllisen epäsäännöllissti :-) Vastailen kyllä, jos vain huomaan kysymyksen.

T. miksuh

Äänestä
  • Tällä palstalla ei kannatta kysyä mistään yhtään mitään, aina löytyy joku *usipää joka sotkee kaiken. Linuxille ja Windowsille sekä Macille on omat trollivapaat keskustelu foorumit. S24 on pelkkä vitsi ja huono sellainen.

    Äänestä

Parin viikon työn jälkeen ubuntulla alkaa hommat olla toimivaassa kunnossa. hajotti osan tulletusjärjestelmästä iun ext4 tikutin, mutta hyt poidän tikut ym ominaan, ja winukka kyljessä jsosa omaa tiedotoo, ja päätili standardi ettäö salasana tarvitana winukkaan ja ytimeen ei pääse adminia ilman myöskään, ja sitä tieliä en köäytö.

Winukka in vielö tarpeen ksooa linuka ei tue kaikkea. Ja sama andrioidn kohdlala.

60Hz antoi intelin linukka, kun winukka antaa 75Hz joka paljon parempoi kuva ja eirasit asilmiä yhtö paljon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Itse olen aiemmin käyttänyt vain Windowsia, mutta asensinpa sitten nyt kokeksi tuon uuden elokuussa julkaistun Debianin. En ole aiemmin Linuxia käyttänyt joten hiukan jännitti kuinka käy. Mutta hienostihan tuo asenus onnistui näin ekakertalaiseltakin. Kaikki Linux -käyttäjäthän on tietenkin ollut joskus aloittelijoita joten onhan tietty muutkin onnistunut siinä eli miksi enä minäkin. Noin ajattelin ja päätin rohkeasti kokeilla ja tosiaan hyvin meni. Tähän asti vaikuttaa oikein kivalta ja hienolta käyttikseltä. Näin uutena käyttäjänä on tietenkin paljon opeteltavaa, muttaonhan sitä aikaa opetella pikkuhiljaa kaikkea samalla kun käyttökokemus lisääntyy. Eihän sitä kaikkea tarvitse kerralla opetella. Alkuun pääsy oli helppoa ja käytössä oleva työpöytä toimii hienosti. Kaikki tuntuu toimivan hienosti ja ahienosti ja normaalin jokapäiväisen käytön alkuun pääsi samantien ongelmitta tälläinen täydellinen Linux-ummikkokin. Loput ehtii sitten opetella myöshemminkin sitämukaa kun kokemusta tulee ja tarvetta on. Oletin Linuxista jotain muuta, mutta yllätyin iloisesti. Itseasiassa Linuxin käyttö tuntuu kivalta jakun alkuun pääsi noinkin helposti niin jatkan mielelläni Linuxin opettelua. Tuntuu myös suorastaan vapauttavalta alkaa kokeilemaan muutakin kuin Winowsia. Vaikea sanoa vielä mitään varmasti, mutta ensi kokemus on sen verta hyä, että ehkä jonakin päivänä siirryn minäkin Windowsista Linuxiin pysyvästi. Siihen asti on ainakin mielenkiintoista uutta opeteltavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu