Muistan sen kaiken, kuin se ois tapahtunu eilen, tai vaikka tunti sitten.
Se, miten sain tietää siun kuolemasta, taposta. Se, miten sain tietää siun lähtemisestä, miun jättämisestä ja miun tulevasta tuskasta. Tuskaa koin niin paljon, että teki mieli riistää iteltään henki.
Aluksi en ees ymmärtänyt, että olit tosiaan poissa. Eräs ilta se valkeni miulle, jonka jälkeen sulkeuduin täysin. Itkin lähes päivittäin, ja vielä lähes 8vuoden jälkeen siun ajattelu saa miut itkemään ja suremaan. En tuu koskaan pääsemään yli tästä, en koskaan tuu jättää tuskaa taakseni. Se tulee kulkemaan miun rinnalla.
En ajattele siuta enää niin usein, mutta miulla on oma paikka siulle sydämessä. Siellä on paljon tuskaa ja murhetta, mutta sitäkin enemmän rakkautta ja iloa siitä, että sain tuntea siut ees sen 9vuotta. Iloa siitä, että pääsit lepäämään, sillä siunkaan elämä ei ollu helppoa. Oon pahoillani myös siitä, etten kerenny auttamaan.
Itken nytkin, on niin epäreilua. En saa enää koskaan tuntee siun rakkautta, enkä saa osoittaa sitä siulle. En saa koskettaa. En saa nähdä, tai tutustua paremmin.
Sie et nää miun kasvavan, menevän naimisiin tai olevan onnellinen. Toivottavasti oot onnellinen, isä.
Olisin niin kovasti halunnu tutustuu paremmin, sanoo ees hyvästit. Halannu viimeistä kertaa. Viimeinen tapaaminen rajoittukin siihen, kun makasit jo kylmänä ja kuolleena valkoisiin puettuna arkussa, et näyttänyt enää ihmiseltä etkä ollutkaan. En koskaan unoha sitä kylmää ja kalseaa ihoa, jonka tunsin siun poskea koskettaessani.
Kun siut laskettiin haudan lepoon, osa tästä pikkutytöstä musertu eikä sitä oo koskaan enää korjattavissa. Enkä voi koskaan unohtaa siuta, toivon mein vielä tapaavan. Siihen on vaan liian pitkä aika, eikä mikään oo varmaa.
Oothan onnellinen, isä? Rakastathan miuta aina, olit missä olitkin, sillä mie rakastan siuta. Voisinpa näyttää sen paremmin, voisinpa näyttää sitä ollenkaan.
Hyvästi, isä.
---
Sekavaa, kirjoitin ensimmäistä kertaa sanoja mielestäni. Helpottavaa, pelottavaa.
Se, miten sain tietää siun kuolemasta, taposta. Se, miten sain tietää siun lähtemisestä, miun jättämisestä ja miun tulevasta tuskasta. Tuskaa koin niin paljon, että teki mieli riistää iteltään henki.
Aluksi en ees ymmärtänyt, että olit tosiaan poissa. Eräs ilta se valkeni miulle, jonka jälkeen sulkeuduin täysin. Itkin lähes päivittäin, ja vielä lähes 8vuoden jälkeen siun ajattelu saa miut itkemään ja suremaan. En tuu koskaan pääsemään yli tästä, en koskaan tuu jättää tuskaa taakseni. Se tulee kulkemaan miun rinnalla.
En ajattele siuta enää niin usein, mutta miulla on oma paikka siulle sydämessä. Siellä on paljon tuskaa ja murhetta, mutta sitäkin enemmän rakkautta ja iloa siitä, että sain tuntea siut ees sen 9vuotta. Iloa siitä, että pääsit lepäämään, sillä siunkaan elämä ei ollu helppoa. Oon pahoillani myös siitä, etten kerenny auttamaan.
Itken nytkin, on niin epäreilua. En saa enää koskaan tuntee siun rakkautta, enkä saa osoittaa sitä siulle. En saa koskettaa. En saa nähdä, tai tutustua paremmin.
Sie et nää miun kasvavan, menevän naimisiin tai olevan onnellinen. Toivottavasti oot onnellinen, isä.
Olisin niin kovasti halunnu tutustuu paremmin, sanoo ees hyvästit. Halannu viimeistä kertaa. Viimeinen tapaaminen rajoittukin siihen, kun makasit jo kylmänä ja kuolleena valkoisiin puettuna arkussa, et näyttänyt enää ihmiseltä etkä ollutkaan. En koskaan unoha sitä kylmää ja kalseaa ihoa, jonka tunsin siun poskea koskettaessani.
Kun siut laskettiin haudan lepoon, osa tästä pikkutytöstä musertu eikä sitä oo koskaan enää korjattavissa. Enkä voi koskaan unohtaa siuta, toivon mein vielä tapaavan. Siihen on vaan liian pitkä aika, eikä mikään oo varmaa.
Oothan onnellinen, isä? Rakastathan miuta aina, olit missä olitkin, sillä mie rakastan siuta. Voisinpa näyttää sen paremmin, voisinpa näyttää sitä ollenkaan.
Hyvästi, isä.
---
Sekavaa, kirjoitin ensimmäistä kertaa sanoja mielestäni. Helpottavaa, pelottavaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Milla!!
En pahemmin täällä nuorten puolella seikkaile, nyt vaan näin viestisi tuossa keskustelujen pääsivulla, uusien viestien kohdalla, ja ihan mielenkiinnosta klikkasin siitä, kun itselläkin tämä isä-juttu pyörii mielessä. Ihan eri tilanteessa olen kuin Sinä, mutta silti.
Voi sinua onnellista kun olet edes jonkun aikaa saanut elää isäsi kanssa, ja että teillä oli hyvät välit! Olet saanut jotain mitä mulla ei koskaan ole ollu. Olen pahoillani siitä ettet saanut jakaa elämäsi iloja ja suruja isäsi kanssa kauempaa...
Mun isäni elää, tiedän kuka hän on jne... Mutta onhan vaan semmonen vastuuton rontti josta ei ole mihinkään... Lupailee kaikkea mutta lupaukset yhtä tyhjän kanssa...
Milla, otan osaa isäsi poismenon johdosta. Minäkin olen menettänyt isosiskoni, jonka kanssa olin suht. läheinen... Hän teki itsemurhan 20-vuotiaana, minä olin 12. Me kuitenkin sun kans ollaan ihan eri ihmisiä niin en voisi väittää tietäväni miltä susta tuntuu... No, siis toisaalta tiedän ja toisaalta en.
Vaan tosi kauniisti kirjoitit isästäsi, se sai mut hetkeksi pysähtymään ja haikeana miettimään asioita...
Toivottavasti kirjottaminen helpotti myös Sun oloas, Milla!
Kaikkea hyvää sulle sinne jonnekin! :) Ison halin saisit jos oisin siellä missä sinäkin... Nyt vaan virtuaalihalauksen ja lämpimiä ajatuksia sulle lähettelen... Hyvää yötä ja alkanutta viikkoa! Elämä jatkuu vaikka ei aina siltä näytäkään. Sulla on ihanat muistot isästäsi, käytä ne voimavaroina elämäsi varrella. :)
Hei nyt, Milla! Kaikkea hyvää ja kaunista elämääsi!
Hauhau!
HoundDogBoy
Minä en todellakaan tuntenut isääni kovinkaan hyvin, siksi tekstissä onkin asioita siitä, kuinka olisin halunnut tuntea hänet paremmin. Tiesin kuitenkin, että hän rakastaa minua ja pikkutyttönä se riitti.
No, jotkut ei koskaan aikuistu. Ehkä niin on käynyt siun isän kohdalla. Lapsestaan tulis pitää huolta.
Tää asia on ollut miulle se kaikista isoin sydänsuru ja luultavasti tulee aina olemaankin. Tuntuu tosi ahdistavalta ajatella, ettei isä tosiaan enää oo täällä. Epäreilulta.
Mie taasen otan osaa siun siskon takia, ja voin kai sitten ehkäpä sanoa, että mie tiedän, miltä siusta tuntuu. Toisaalta tiedän, toisaalta en.
Kirjoittaminen helpotti tosiaan, hieman. :)
Virtuaalihalaukset sinnekin päin ja toivon myös pelkkää hyvää siun elämän varrelle. :) Semmosta se on, aina pitää selvitä ja onneks on elämän tukipylväät kuitenkin kunnossa.
aivan samaa....
Aloin myös itse itkeä tuon
kirjottamasi jutun takia... muisot heräsivät mieleeni... Olin silloin vasta 12w, ja nyt yli huomen tulee tasan vuos siit päiväst..=(