Kirjoitan tänne palstalle seuraavan asian. Minua kohtaan on menossa aidosti ajojahti jossa minua seurataan. Rikosta en ole tehnyt. Olen epäsuorasti aiheuttanut mieliharmia tai ongelmia mahdollisesti eräälle naiselle ja minua halutaan rangaista.
Jos minulle tapahtuu jotain niin vaadin että viranomainen joka lukee tämän viestin, laittaa selvitykseen onko mukana poliiseja. Minulla on vahvoja viitteita siitä että viranomainen on mukana asiassa ja silloin se on rikos. Toiminnan motivina on häpäistä minut julkisesti ja mahdollisesti muutakin.
Minua seurataan niin tarkasti että yksityishenkilöllä tuskin on sellaiseen resursseja. Esimerkiksi kaupoissa tiedetään heti kun saavun sinne eli liikkeeni näkyy jossakin realiajassa mitä hakkeri tuskin pystyisi näkemään. Kaupoissa on laajasti minusa henkilökunnalla kuvia joka on myös rikos. Minulla on syytä pelätä turvallisuuteni puolesta.
T
tiedoksi kaiken varalta
Anonyymi
0
95
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571830Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13830Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41688Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43621
- 80596
- 47594
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 42499