Tämäkin päivitys, kuten lähes kaikki päivitykset, onnistui sekoittaa toimivan laitteen. Kysymys on siis television ns kanavapaikka uudistuksesta, pieleen meni ainakin vanhemman töllöttimen osalta.
Samsung on merkki ja ikää laitteella melkoisesti, tarkkaa ikää en tiedä. Televisio aukeaa ihan omia aikojaan, sekä yöllä, jolloin häiritsee enemmän; mutta myös esimerkiksi tunnin kauppareissulta tultua on televisio auennut, vaikka lähtiessä sen sammuttaa. Asetettu uudelleen tehdasasetuksiin automaattisin kanavahauin, ainakin nämä HD:t meni oikeaan järjestykseen. Ohjekirjaa on luettu, sellainenkin oli, apua sieltä ei löydy, telkkarin omatoiminen availu jatkuu yhä.
Nukkumaan mennessä otan johdon irti, toistaiseksi ainakaan televisio ei osaa sitäitse takaisin laittaa.
Eläköön päivitykset.
2
222
Vastaukset
- Anonyymi
Jos lohduttaa, voin kertoa, että vajaat kuusi vuotta vanha Sony-telkkuni käyttäytyi alussa hieman samalla tavalla. Se ei tosin käynnistynyt itsestään, vaan kieltäytyi käynnistymästä sen jälkeen, kun yöllä oli syttynyt merkkivalo kuvaruudun alapuolelle.
Paljon muutakin omituista oli, ja on hieman vieläkin, mutta kun television ostaneet olivat tarpeeksi kauan toimineet koekaniineina, television päivitykset korjasivat suurimman osan vioista. Nyt päivityksiä ei ole enää aikoihin tullut, joten jäljelle jääneet viat säilyvät iankaikkisesti.- Anonyymi
Helpotin hieman tuota iltasammutusta, laitoin "kauko-ohjatun" pistorasian johdon päähän. Ei tarvi kyykistellä johtoa irroittamaan vaan nappia painamalla virta poikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3123665Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell302027Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441656- 861507
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.991309- 1451195
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.971046Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212877Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787