Englannin yo kuuntelu

Anonyymi

Hei, mietin tässä tulevia kirjoituksia. Saako noita kuuntelun ääninauhoja jotka voi kuunnella kaksi kertaa, laittaa pauselle kesken nauhan kuuntelun, esimerkiksi tehdäkseen muistiinpanoja?

5

797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oppilaalla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa kuuntelukokeen taukoihin. Yo-lautakunta on tauottanut kuuntelukokeen sopivaksi katsomallaan tavalla, ja kaikki kokelaat kuuntelevat kokeen samaan aikaan samalla tavalla. Koetta valvova opettaja hoitaa nauhan käynnistämisen, mutta hänkään ei normaalisti vaikuta taukojen pituuteen mitenkään.

      • Anonyymi

        Tuo taitaa olla jo historiaa. Nykyään kokelas käynnistää itse kuuntelun haluamanaan aikana. Mutta kuuntelun etenemiseen ei voi vaikuttaa, kun sen on aloittanut. Koko koe, siis sekä kirjallinen osa että kuuntelu, tehdään samana päivänä.


    • Anonyymi

      toivottavasti kuulosi on hyvä. Mitä parempi sitä parempi. Siitä se lähtee kuuntelujuttujen bonjaaminen. Puolikuuro ei tulosta tee kuuntelussa.

    • Anonyymi

      Nauhoja? ??

    • Anonyymi

      Harjoittele englannin kuuntelemista jo hyvissä ajoin ennen kokeita. Jo lukion alusta asti.
      Valitse joku nauha, (tai pyydä opettajaa valitsemaan) kirjoittettuna vaikka 1- 2 sivua pitkä pätkä, ja kuuntele se, siis SAMA nauha monta kertaa läpi. Monella tarkoitan, 200 tai 500 kertaa. Aina vain uudestaan ja uudestaan. Again and again.

      Sitten kun olet aikasi kuunnellut nauhaa niin alat matkimaan sitä parhaan kykysi mukaan. Alussa ehkä vaikka liioitellustikin. Tiedäthän miltä kuulostaa kun esim britit määkivät sitä englantiaan. Matki siis heitä niin hyvin kuin osaat.

      Tällaisesta harjoittelusta on nimittäin sellainen hyöty että saat päähäsi PINTTYMÄÄN vakaan käsityksen kielen rytmistä ja melodiasta, saat aivoihisi tavallaan sellaisen pohjaruudukon jolle sitten kaikki uudet myöhemmin oppimasi sanat ja lauseet istahtavat luonnollisesti paikoilleen.

      Nauhaa voit kuunnella toisinaan aktiivisesti ja tarkkaavaisesti, toisinaan taas samalla kun teet joitain aivan muuta, vaikka tiskaat.

      Vähitellen englannin kielen kuuntelu tuntuu yhtä luonnolliselta kuin suomenkin.
      Tietysti sinun täytyy muutenkin se englannin kieli opetella mutta

      tällainen saman toistaminen tekee ihmeitä oppimisen kannalta! Mainosmiehet ovat ymmärtäneet tämän tehon ja siksi toistavat samoja ärsyttäviäkin fraasejaan.

      Ja onhan jo kauan tiedetty että

      KERTAUS ON OPINTOJEN ÄITI!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      75
      842
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe