Niinhän siinä kävi, liike lopetetaan ja tominta siirtyy Sipooseen. Ainoa kelloseppä paikkakunnalla. Syynä kadulle rakennettu näköeste ilman toimintaa!!! Ei parkkipaikkoja ja liike piilossa pressujen takaa. Suosikaa paikallisia? Uutta vuokralaista ei siihen tilaan saada!
Reiman Kello
Anonyymi
1094673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 109
Vanhimmat
Just joo, eiköhän syy ole siinä että juuri paikallista ei taaskaan suosittu, siinä ei paljon terassit vaikuta.. Hyvin pyörii R-Kioski ja parkkipaikkojakin vaikka kuinka lähellä. Laiskat ja veltot kuskit ei kellojakaan tarvitse. Kunhan taas ruikutat.
Viinanmyynnin edistäminen ja omistajien tukeminen oli tärkeämpää vaikka verot maksettu vasta konkurssihakemuksen kautta. Lehdessä valiteltiin että puskureita ei ole saatu kerättyä. Kyse on kuitenkin maksuhaluttomuudesta, veroja tulee vain jo saaduista rahoista. Eri asia on että ne on käytetty muualle mutta kertyneet ne jo on.
Painu sinäkin sinne Sipooseen valittamaan. Paljonko itse olet sinne kantanut rahaa tänä vuonna? Tuskin yhtään. Ravintolat on ollut 1,5v aika kovilla ja työllistävät kuitenkin paljon ihmisiä, joten mieti nyt vähän sanojasi jonkun pienen terassin takia.
Reilusti yli sata euroo, mutta degeriin ei centtiäkään! Käyn localessa syömässä kun niitten terassi on pihalla!
Kummia mielensäpahottajia kylä täynnä.
Lautakasan kadulle pystyttänyt komeilee protestilistalla maksamattomien verojen takia.
Se komeilee myös Hesan protestilistalla. Kuinka kaupunki voi olla tekemisissä tällaisen firman kanssa? Missä on yhteiskuntavastuu?
Uteliaisuudesta, mistä se 100 euroa tuli tilillesi?
Olkoot ravintolan rahatilanne mikä on, mutta se lautakasa pitää purkaa heti pois, ja rakennuslupa perua!
Ja sinä voit jatkaa muijas hakkaamista.
Tieliikennelaki
12 §
Tiellä oleva este
Tielle ei saa panna eikä jättää mitään, mikä voi vaarantaa tai haitata liikennettä.
Ainoastaan täällä ajoradalle voi pysäköidä terassin!
Kello seppää tuskin enää tarvita, digitaalisuuden aikana?
Voi pyhä sylvi tuota yksinkertaisuutta 😂😂
Kun se kelloseppä vaihtaa paristot, lyhentää pidentää remmit, putsaa kultakellon, kaivertaa, saa käkikellon kukkumaan, suurentaa pienentää sormukset, sahaa sormukset pois sormesta jne.. Kaikki tämä palvelu loppuu kaupungista!
Sille ei näytä olleen tarvetta, olette käyneet siellä Sarvikuonojen maassa hoitamassa nämäkin ostokset. Sitä saa mitä tilaa. Ehkä myös asiakaskunta, joka mainitsemiasi palveluita käytti, on siirtynyt Harjulle lepoon.
Jos jättää verot maksamatta niin se tarkoittaa että muut maksavat enemmän.
Ja hoituihan ne verot kun tiukka paikka tuli.
Kaikenmaailman jeesustelijat täällä kiukuttelee. Nimettömänä on helppo soimata muita ja kirjoitella toisten asioista. Toivottavasti jonain päivänä teidänkin asiat käydään täällä läpi. Todella veemäistä porukkaa.
Maksamattomat verot ovat meidän kaikkien asioita.
Tuskin on näinä aikoina ainoa ravintolayrittäjä jolla on samoja huolia. Joskus pitää tehdä valintoja, esim. työntekijöiden palkkojen ja liiketilan kulujen ja toimittajien laskujen maksun ja verojen välillä. Ehkä ymmärtäisit jos Korona veisi rahavirtasi ja näkisit asiat muutakin kuin kaunasi kautta. Kyllä ne verot maksuun menee älä huoli vai oletko itse saanut ne joskus anteeksi? Olisi kiva tietää paljon sinä maksat veroja kun ne jatkuvasti ovat huolenaiheenasi? Reilusti yli 100 euroo?
Jos lautakasateranssi ja konttikeittiö ei kannata niin yrittäjän tulisi tehdä johtopäätökset tilastaan ja laitettava lappu luukulle. Tietenkin voi käydä gallerian ajatushautomossa hakemassa neuvoa miten Lovisassa tehdään yrityksen kuperkeikka. Tietenkin raatihuoneen b-enkeli, joka on Lovisan todellinen lilliputti-yrittäjä, voi järjestää tukea jatkossakin. Kotikokouksiin tarvitaan gatering-palveluja ja kassakaappiin juomia.
Toisaalta rehellinen yrittäjä ymmärtää hoitaa kaikki velvoitteet asianmukaisesti ilman selittelyjä ja kierouksia, myös verojen maksut niin ettei joudu protestilistalle. Yrittäjien tulisi ymmärtää kykynsä ja rajansa niin etteivät yritä ahneudessaan yritä haukata liian suurta kakkupalaa. Sitten vielä edelliseen liittyen ainakin 1000 euron kysymys. Onko Loviisan kaupunki vuokralainen maksanut 1000 euron kuukausivuokransa Raatihuoneen tiloista?? Jos ei niin kuka ja missä tämä vuokran armahduspäätös on tehty.
Hei! Oletko kuullut Koronaviruksesta ja siitä kuinka se on kurittanut alaa, yrittäjiä ja sen työntekijöitä perheineen? Tule nimelläsi esiin jos uskallat, niin tulen keskustelemaan aiheesta mielelläni kasvotusten ja selvitetään asia.
ALV on aina maksettava, eikös vaan? Tämä koskee niin BMV:n leasingia kuin myös alkoholin myyntiä Lovisassa!
jk. Et sinäkään, Oker-_Blom- "lähettiläs" kirjoita tässä tai muussa omalla nimelläsi. Näin on turvallisempaa. Säilyy se hyvä palkkainen virka kaupungissa, jossa ei ole työaikaa eikä sen valvontaa ja aina omien yritysten hoito käy kivuitta virkanimikkeeseen sisältyvän puhelinedun ansiosta myös virka-aikana. Oikea plussaa virassa on se että töihin voi tulla vaikka lounas-aikaan kun omilta kiireiltään joutaa.
Tarkoitat ilmeisesti Seurahuoneen vuokralaisen vuokranmaksuja. Jos ei ole maksut hoituneet niin rästit perintätoimistoille hoidettavaksi niin vuokravelan perintään ei tarvitse sitoa raatihuoneen kompetentteja resursseja. Pitää muistaa että Seurahuoneen kunnostus maksoi veronmaksajille yli 1000 000 euroa. Kun korjatulle rakennukselle asetetaan 5 prosentin tuottovaatimus niin jo korjauskustannusten kattamiseksi vuokraa pitäisi kertyä yli 50 000 euroa vuodessa. Jos ei vuokratuloja kerry niin sopimus katkolle ja Seurahuoneen tilat Villekulla eskarin väistötiloiksi.
Tunnistaako joku tämän kirjoittelujan, olen jo valmis maksamaan tuntuvan korvauksen kaverin henkilöllisyydestä? Nyt menee liian pitkälle!
Nimet esiin kuin Lukashenkan valtakunnassa. Meno on sellaista, että tästä paikkakunnasta on tullut varsinainen pikku-Minsk!
Jos kirjoittajalla on puoluekirja niin se on luultavssti Keskustan.
Nyh oli viisas miäs äänessä.
Liittyy kelloliikkeeseen ja ravintolayrittäjän kivittämiseen miten? Olisiko sinun ongelmista täällä huutelu ihan ok? Jos et olisi niin pauka***, myöntäisit että se on ihan pirun asiatonta. Minun kommentit ei liity viranhaltijoihin millään tavalla, vaikka siihen suuntaa koko ajan tätä viet.
Erona tietysti se, että en dissaa täällä yrityksi ja ihmisiä, vaan pyydän ymmärtämään tilanteen. Sinun motiivi on jotain muuta. Jos tekisin samaa kuin sinä, tekisin sen omalla nimelläni, mutta sinä piiloudut kaikessa uhmakkuudessasi ja kaiken tietävänä nimimerkin taakse. Kertoo sinusta paljon olet surkea pelkuri ja veemäinen ihminen. Tulee vielä se päivä kun henkilöllisyytesi selviää....
Kelloliike joutui lopettamaqn, koska tälkä sivustolla harjoitetaan systemaattista Loviisalaisten mustamaalausta ja ohjataan tekemään ostokset naapurikaupungeista. Kateelliset ei kestä edes yrittäjien kituuttamista, koko kaupungin pitää kuihtua pois ja he ovat tyytyväisiä.
Kadulle parkkeeratulla lautarakenteella hankaloitettiin toimintaa mm. viemällä paikoitustilaa ja yritettiin ohjata asiakkaat Kuningattarenkadulla olevalle kaupungin hovihankkijalle.
Missä on mustamaalattu loviisalaisia?
Viestistä jäi v****ssa kirjoittaessa pois, yrityksiä. Useat yritykset, joiden palveluja kaupunki jollain tavalla käyttää, joutuu täällä, tulee mustamaalatuksi. Aivan hullua menoa pitäisikö yrittäjien kieltäytyä tekemästä kauppaa jo muutenkin surkeassa tilanteessa, jotta olisit tyytyväinen? Miksi et vihaltasi näe, että näillä yrittäjillä on paikallista työvoimaa perheineen? Miten voi olla noin veemäisiä ihmisiä? Sitten itketään kun mitään ei ole jne. Et koskaan vastannut, että onko se parempi, että ne yrittäjät ja heidän työbtekijät on työttömiä ja veronmaksajien elätettävinä?
On siinä perää mutta oikeasti se meni näin. Terassi on ovelasti rakennettu torpeedoimaan asuntomessuhanketta. Terassin tarkoituksena oli tosiaan ajaa alas kelloliike, jolloin muuttovirta Loviisaan päin katkeaa lopullisesti, kun kellon hihnat jää liian lyhentämättä tai herätyskellon paristot vaihtamatta. Osa tonttien ostajista harkitseekin jo kauppojen purkua sillä heille on sopimuksessa luvattu jatkuva kellohuolto 24/7. Viranomaiset tutkii nyt, voidaanko veronmaksajien rahoilla kouluttaa Postin henkilökuntaa kellosepiksi ja hoitaa toimenpiteet postinjaon yhteydessä. Terassin taakse kadonneen kellolliikkeen etsintään on pyydetty virka-apua FBI;tä, jonka kenttäjohtaja Mr Watipaa, presidentinlinnan tiedotutilaisuudessa pyytänyt ihmisiä rauhoittumaan, mutta kuitenkin valmistautumaan kaikkein pahimpaan. Voi olla, ettei Loviisassa enää koskaan saa vihkisormuksia pois sormesta. Myös etsintäpartoiden kilpailutus arveluttaa, onko noudatettu kaikkia viranomaisvaatimuksia ja varmistettu että etsintäkumppanin referenssit ovat kunnossa? Siitä tulee varmasti vielä selvitys lähiaikoina, veikkaan, koska kelloni paristo jäi terassi gaten takia myös allekirjoittaneelta vaihtamatta, noin 3 tunnin sisään.
Avuton esitys, jonka olet kirjoittanut ihan tosissaan. Mitään hävettävää siinä ei sinänsä ole, koska parhaasi teit ja ihan saman tasoisia esityksiä voi lukea esityslistoista. Eiköhän kirjoituksen esittämällä siitä saa palkinnoksi vähintään pullakahvit kuninkaallisessa cafessa ja juustopaketin. Lasku vaan sitten kellotorniin. Ties vaikka saisit uroteostasi vielä kannustukseksi ja lähettilään erikoispalkinnoksi pokaalin Kuningattarenkadun hovihankkijalta.
Sulla on menny puurot ja vellit sekaisin. Huidot vihassasi ilmaan ja yrität lyödä vihollisia joita ei ole kuin omassa mielikuvituksessasi.
Totta kai kaupunki voi ja sen pitääkin mahdollisuuksien mukaan käyttää paikallisten yritysten palveluja. Ketään ei saa kuitenkaan suosia ja käyttää ns. hovihankkijana.
Ylihintaa ei saa myöskään maksaa. Kaupungin pitäisi aina selvittää, että onko yritys huolehtinut yhteiskuntavelvoitteistaan ja sen ei pitäisi olla liikesuhteessa esim. yritykseen joka on protestilistalla maksamattomien verojen takia.
Minusta aika hyvä sinun esityksiin verrarttuna, vai menikö foliohatulla tunteisiin? ;)
Se ei haittaa kuin kuumana käyvää johtoa mitä täällä kirjoitetaan, mutta kun esityslistan mukaan päätetyt huonosti valmistellut asiat pannaan täytäntöön, niin se käy veronmaksajien kukkaron päälle. Sulla on väärä nimitys. Ei se ollu foliohattu vaan foliokruunu mikä kaupungin lähettiläillä oli kuupan päällä clt-kioskissa kun jo kaksilla asuntomessuilla yrittivät maalailla ihmisille ruusuista kuvaa Suomen parhaasta pikkukaupungista.
Onko kelloliikkeen omistaja nykyään kaupungilla töissä? Jutellaanko välillä jalkapallosta, äkkiä sekin siirtyy taas elämäntyöhösi. Kovvoo hommaa vahtia verorahoja, vsikks itse tuskin osallistuu talkoisiin. :)
Jaa, ei ole niitä faktoja näkynyt? Aika raukkamaista vain alkaa väittämään jotain, mille ei mitään näyttöä ja näin aiheuttaa yrittäjiä kohtaan ennakkoluuloja. Olisiko kiva lukea itsestäsi vastaavia juttuja, etenkin jos niissä ei olisi mitään perää? Se ettei pidä jostain, ei oikeuta väärän tiedon levittämistä.
Aha, ai sekin on väärin kun yritetään mainostaa Loviisaa? Kannattaisiko nyt muuttaa äkkiä pois kun täälöä on noin huono olla?
Karvosen Juhan korukauppaako tarkoitat? Eikö se ole kaupungin hovihankkija? Löytyy tarvittaessa messuväelle ja raatihuoneelle Folio-kruunut. Raatihuoneen kelloon ei ole saatu vielä merkkiääniä, vaikka monta vuotta on kulunut Juhan hankkeen rahoituksesta.
Katso Loviisan ja Helsingin protestilista. Sieltä löytyy faktatietoja.
Joko tilasit kelluvan talon?
Ai kaikkiin väittämiisi, tuskinpa? Eli muut on kuuluisaa veikkaamista = absoluuttista totuutta. ;)
Et koskaan vastaa kun kysytään, olisiko kiva jos sinusta kirjoitettaisiin näitä juttuja, piposta vedettynä?
Lue protestilista !
Ei kiinnosta. Miksi pitää lyödä lyötyä, tuleeko hyvä fiilis?
Vähän kuin Villen Kello tai Kuva, Villen kuva Kuuva Ville.
Tai kuin... Simo Simppeli Vaatehuoneelta hei.
Kyllä nykaikisten kellojen korjaus on toivotonta osat maksaa enmmän kui uusi kello
olen harrstanut kelloja 40 vuotta nyt pitää lopettaa kun ei siitä tule mitään
Eikö terassi ollutkaan pahin este? :D
Nyt kun kelloliikkeestä päästään eroon, terassin voi siirtää kultakauppiaan oven eteen.
Toivottavasti kaikki kääntyy sinullakin paremmaksi. Pidetään peukkuja!
Lovisa voi vuokrata nyt vapautuvan "parkkiruudun" taloudeltaan uskottavalle yritykselle Ei tänne kannata päästää pesiytymään protestilistoilla viihtyviä yrityksiä. Miten mahtaa olla vuokrien maksut Raatihuoneen vuokralaiselta. Loviisan ei pidä myöskään tukea kuperkeikkatilassa olevaa yrittäjää esimerkiksi vuokraamalla kaupungin omia tiloja käyttöönsä.
Tarkoitat varmaan Seurahuonetta ja sen vuokralaista? Olen samaa mieltä noiden protestilistalla olevien etabloitumisestta Lovisan eläteiksi.
Teille sen voisi tuoda myös, mieluiten heti.
Kaikki häviää Loviisasta, meillä oli ennen oma käräjäoikeus, työkkäri, kolme R-kiskaa, rautakauppaa, karkkikauppaa, lelu-pelikauppaa, posti, Nordea, Aktia jne. mikäköhän seuraavaksi lähtee pois täältä ? ja sit ne uskovat et joku asuntomessut itäpuolella pelastaisi tämän kaupungin tulevaisuutta ? kyllä se on niin et toimivalla kaupungilla täytyy olla palveluita ja tapahtumiakin .
Kannattaa miettiä miksi ollaan menetetty ja miten niitä ainakin joitain saataisiin EHKÄ takaisin. Mun mielestä investointi tulevaisuuteen ja uusiin asukkaisiin on hyvä alku.
Miten on mahdollista ylläpitää mitään kauppaa tai palvelua tulevaisuudessa jos asukasluku laskee joka vuosi? Mikä tahansa toimenpide asukasluvun kasvattamiseksi on käänne parempaan. Näillä toimenpiteillä on myös kiire koska voimalaitoksen pysäyttäminen on ajan kysymys. Jokainen voi miettiä vaikutuksia arkeen jos Loviisan asukasluku puolittuisi. Loviisassa tuskin on asukasta jonka elinympäristö kohenisi tämän johdosta.
Ei huolta. Jos kaupunginjohtaja jan d oker-blom on sanojensa mittainen mies, niin Lovisassa on 20 000 asukasta kun hän päättää 7 vuotisen pestinsä Lovisassaan. Nyt pitää vain uskoa että sote pelastaa kaupungin talouden ja 127 000 000 euron velka ja 21 000 000 euron leasingin vastuut hoituvat valtion tukirahoilla. Lisäksi luvattu 5 500 uutta asukasta tuovat runsaat verotulot, joilla saadaan mällätä ja rakentaa Sahaniemeen uimahalli ja tivoli tuttujen kokkien hyödyksi. Vain usko utopiaan on Lovisan toivo, pelastus ja lohtu.
Parasta uskoa on luottaa enkelin analyysin kuvaamien "lähettiläiden" ilosanomiin, joissa tosiasioita hämmästelevät kitisijät teilataan henkilöön kohdistuvilla syytöksillä siten että kiusalliset hallinnon toimintaan kohdistetut kysymykset ja kommentit sivutetaan täysin.
Lähettiläät toteuttavat toivotulla ja perinteisellä tavalla Lovisan hallinnon avointa ja läpinäkyvää toimintaa.
Onks se Lilla-Jan todella luvannut nostavan Loviisan asukasluvun 20 000:een (2024)? Jos on, niin sen pitää jättää Porvoossa käynnit tykkänään pois ja keskityttävä Loviisalaisiin ihmisiin. Koska nykyinen uusien asukkaiden ja veronmaksajien vuotuinen muuttovirta ei riitä Janin lupaaman 20 000 asukasluvun saavuttamiseen, niin olisi otettava käyttöön myos asukasluvun kasvattamisen Luomu-menetelmillä. Yksi tälläinen vaitoehto on aikuisviihteen lisääminen Loviisan kotisivujen asia-tarjontaan? Tämän ja muiden asukasluvun pikaisen kasvuedellutysten selvittämiseen kannattaa panostaa cur-sory- ja paikallisen yrityshautomon heppi-hevoskampanjan uusilla visioilla ja niistä johdetuilla uusilla strategisilla jatkoilla. Myös paikallinen, tutkivalla journalismilla kunnostautunut ja puolueettomaksi itseään väittänyt suurlehti ja Janin "lähettiläät" voisivat panostaa asuntomessujen uutisointia enemmän tosiasioihin perustuen asukasluvun kasvun kiihdyttämiseen.
Lienevätkö asuntomessut historian kalleimmat kun maksavat pitkästi yli 10 miljoonaa? Tulee siinä muutamalle sadalle uudelle asukkaalle hintaa jos nyt kaikki edes muuttavat kotikunnaksi Loviisan. Taitaa olla tehty investointi utopiaan.
Jännästi toi hinta heittelee, välillä väität että 30 miljoonaa ja taas 10 miljoonaa. Koeta nyt päättää mitä paskaa syötät näille viidelle ihmiselle jotka näitä lukee.
Kuulenko piipitystä pusikosta?
Loppulaskun suuruus kaupunkikonsernille selviää aikanaan. Siihen on laskettava:
- Kaavoituskulut selvityksineen
- Ympäristöluvitus selvityksineen (ruoppaus, maankaatopaikka jne.)
- Maankaatopaikalle rakennettavien läjitysaltaiden rakentamiskulut
- Kiinteistöjen osto- ja purkukulut
- Kuningattarenrannan infrastruktuurin rakentamiskulut
- Messuorganisaation kulut
- Messujärjestelyjen kulut (paikoitus jne.)
- Messujen mainoskulut eri medioissa
- Asuntomessuilla mainostamiseen käytetyn paviljongin hankkimis-, kuljetus- ja säilytyskulut
- Osakkeiden ostamiskulut näyttelykohteeksi rakennettavasta kerrostalosta
Viimeisin lisäys loppulaskuun on puuaita, jonka hintalapussa seisoo 76 000 euroa.
Sellaista lapsellista p:tä on yritetty syöttää, että asuntomessut muka maksavat vain messuorganisaatiosta aiheutuvien kulujen verran eli yhden miljoonan.
Se on kauhakuormaaja joka peruuttaa mutarannan rantapusikossa.
Toivottavasti työkoneet eivät pilaa Janin nimeämän Arjanpolun reittiä! Viitoitusta en vielä löytänyt, voinko valittaa AVI:lle?
Ei piipitystä vaan kitinää raatihuoneelta. Katastrofi edessä; mitä tehdä ja mikä auttaa? Voi voi, jo saatu kasaan 127 000 000 euroa! Missä voisi vielä somistaa enempi? Apuva, auttakaa!!
Sinulle se on ärsyttävä ääni koska se tarkoittaa että joku muuttaa Loviisaan. Loviisalle se on musiikkia korville ja verorahoja kassaan.
Kummallista vääntelyä. Itse kysyit mistä pusikosta piipittävä ääni tulee. Kauhakuormaajan peruuttaessa mutarannalla siitä kuuluu piipittävä varoitusääni. Se selvisi, että sinulle se ääni on sulosointu. Ota telttatuoli ja mene päiväksi istumaan liejukentän laidalle kuuntelemaan piipitystä jota fanitat.
Kuntarahoituksesta saa lisää massia. Perusteluksi riittää se että korko on matalalla tasolla ja kultaisen uuden kaupunginosan valmistuttua miljonäärien maksamilla satumaisen suurilla verotuloilla velat on parissa vaalikaudessa kuitattu maksetuiksi.
Ei kaikkien tarvitse haluta Loviisan surkastumista. Toiset haluaa Loviisan elinvoimaiseksi ja ylläpitää palvelujen tasoa. On ihan normaalia että toiset haluaa muuttaa Loviisaan ja toiset pois surkastuneiisiin kuntiin omaan rauhaan.
Tänne muutti pääkaupungista ainakin yksi vuonna 2017. Uhosi vuonna 2024 täällä olevan 20 000 asukasta. Vuoden 2020 heinäkuussa täällä oli 14 787 asukasta joten nyt tarttis ottaa kaikkien aikojen kovin loppukiri!
Tohon 20 000 lukemaan ei riitä Kuningattarenrannan about 200 uutta asukasta. Lieneekö kaupungin maksukyky lainavetoisten hankkeiden rahoittamiseen mitoitettu 20 000 asukkaan verokertymien perusteella?
Onko käynyt mielessä että moni muukin muuttaja löytäisi uuden kodin Loviisasta messujen jälkeen?
Messujen jälkeen lukema on ehkä noin 15 000 asukkaassa. Tarvittaisiin siis 5000 ihmisen massamuutto jotta päästään 20 000 asukkaaseen. Muutama sata uutta asukasta ei riitä mihinkään vaan tarvittaisiin tuhansien työssä käyvien ihmisten muuttoaalto.
Mikä puuaita? Mistä puusta se tehdään? Ja kuka tekee? Onko tekijä tehnyt aikaisemmin aitaa jollekin, tai jotain muuta halvalla?
Kuulutus 2021/421
Viranhaltijapäätös: Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja 16.9.2021 § 20; Saaristotien meluaidan rakennusurakoitsijan valinta
Kyllä se vika peilistä löytyy , ei mitään voi pitää yllä tai pystyssä ilman käyttöä. Valitettavasti.
Ehdotan asukasluvun kasvattamiseksi etäasukkaita. Jokainen etäasukas on tietysti myös verovelvollinen. Tällä mallilla saataisiin Suomenkin väkiluku moninkertaistumaan ilman häiritsevää muuttoliikettä.
Meidän etäasukkaat lomailevat kotimaissaan, samalla nostaen erilaisia tukia. Näitä se Pekka on nyt lennättänyt takaisin, kun korona on hellittämään päin.
Itätyö - portaali oli täysi susi. Olisiko mahdollista perustaa kaupungin ostamiin parakkeihin pieniä pokseja, jotka voisi luokitella asunnoksi? Silloin käytännössä muualla asuvat ihmiset voisivat muuttaa kotipaikaksi Suomen parhaan pikkukaupungin ja maksaa verot tänne. Näin he voisivat päästä rahoittamaan Suomen historian parhaita asuntomessuja. Uusi Itäpaikka-portaali pystyyn ja veronmaksajien houkuttelu käyntiin! Sadalle ensimmäiselle kaupungin logolla varustetut kumisaappaat ja vapaalippu asuntomessuille.
Jos saat tuolla kuningsaidealla yhdenkin loviisalaisen lisää niin papukaijamerkki. Väitän silti että sinun ideoilla ei loviisalaiset lisäänny.
Yhtä järkevä idea kuin kaikkine oheistoimintoineen ja siihen liittyvine hankkeineen yli 10 miljoonaa maksavat asuntomessut, joiden järjestämisen tärkeimpänä perusteluna esitettiin se, että Loviisa saadaan kartalle.
Yhtä järkevä? Messujen johdosta Loviisaan on muuttamassa uusia asukkaita. Montako on muuttamassa sinun pokseihin? Paljonko pokseistasi on kirjoiteltu julkisuudessa?
No joo. kaikki me tiedetään että tyhmiä ideoita on maailma pullollaan ja tekemättä ei saavuta mitään. Älä pelkää epäonnistumista. Yritä edes tehdä jotain poksiesi eteen niin ideaasi voidaan punnita julkisestikin.
Heh, heh. Otit tuon jutun pokseista tosissasi. Lähettiläiden taso ei ole kummoinen.
Huumorimielessä heitetty juttu pokseista on samalla tasolla kuin Cursorin pukkaamat satutarinat joihin johto ja poliitikot hullaantuvat. Cursorin satutehtaan jutuista maksetaan muutaman vuoden ajanjaksolla peräti 1,6 miljoonaa euroa!
Heh heh. Hyvä juttu. Menin halpaan. Onko sulla jotain idean tynkää minkä voisi ottaa tosissaan?
Paljonko meni tätä ennen Porvoon Posintraan vuodessa?
Rahaa meni sinnekin varmaan liikaa. Loviisan kaupunki on kuitenkin yksi Posintran omistajista. Miksi tilata satuja Cursorilta kun niitä voi tilata omistamaltaan yhtiöltä? Cursor sitä paitsi keskittyy pääomistajiensa eli Kotkan ja Haminan seudun asioihin. Cursorilla ei ole mitään intressejä olla mitenkään mukana avittamassa sellaisissa Loviisan hankkeissa, jotka mitenkään kilpailevat Kotkan tai Haminan kanssa. Tänne syydetään vain ideoita käytännössä hylsyksi jäävistä hankkeista.
Riittää kun vain arvostusta ja kehuja janoavaa johtoa mielistellään niin tilauksia alkaa tippumaan.
Eho tuntee miten narsissia kasvatetaan.
Eihän Loviisassa kannata ostaa paikalliselta mitään.
Reiman uusi osoite on Iso Kylätie 33 Sipoo.
Loviisaan Aleksanterinkadulle tulee Kronanin terassi, joka pystytetään ajoradalle. Terassi vie kadulta monta asiakkaiden pysäköintipaikkaa ja aiheuttaa siten haittaa monelle muulle kadulla toimivalle yrittäjälle. Loviisassa näköjään saa kokoomuksen kaupunginvaltuutettu erityiskohtelua ja ajoradalle annetaan lupa pystyttää terassi. Terassista aiheutuu myös vaaraa liikenneturvallisuudelle, kun ajoneuvot joutuvat väistämään sitä vastaantulevien kaistalle.
Terassi on myös osoitus kyseisen yrittäjän itsekkäästä toiminnasta, jossa ei piitata lainkaan kadun muista yrittäjistä. Mikä mahtaa olla kaupunginvaltuuston hyväksymä vuokra katualueelle? Sellaista taksaa ei ole koskaan hyväksytty, joten alueen vuokrannut viranhaltija on ylittänyt toimivaltansa?
Tuo ei voi pitää paikkaansa! Katu missä molemminpuolinen pysäköinti sallittu! Ja ajoradalle!
Kadulla on yleensä keskellä ajorata ja sen molemmilla puolilla hieman korkeammalla reunakiveyksellä erotetut jalkakäytävät. Terassi ei tule jalkakäytävälle, vaan reunakivetyksen ulkopuolelle kadulle samaan tapaan kuin viime kesänä Brandensteininkadulla.
Täällä on käytössä Lex Lovisa, jonka mukaan terassi ilmeisesti rinnastetaan ajoneuvoon, jonka voi pysäköidä kadun reunaan. Terassi pitää olla sitten varustettu parkkikiekolla. Mikäli joku haluaa vuokrata Raatihuoneen edustalta Mannerheiminkadun ajoradalta alueen, johon hän pysäköi kojun vaikka mansikoiden myyntiä varten, niin se on yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan hänelle vuokrattava.
Mannerheiminkadulla on pysäköinti kielletty. Terassia ei saa siihen pysäköidä. (hehe). Mutta toisaalta, kadun liikennemäärillä lienee ratkaiseva osuus näiden terassilupien myöntämiselle.
Rauhoitu nyt vähän ja matkustele vaikka joskus, niin näet että tällaisia katuterasseja on nykyään joka kaupungissa.
Tieliikennelaki
12 §
Tiellä oleva este
Tielle ei saa panna eikä jättää mitään, mikä voi vaarantaa tai haitata liikennettä.
Jos tielle on joutunut 1 momentissa tarkoitettu este, jota ei voida heti poistaa, tienkäyttäjän on merkitsemällä tai muulla tavoin kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomio esteeseen, kunnes se on saatu poistettua. Jos tiellä on este, josta saattaa aiheutua vakava vaara liikenteelle, esteestä on mahdollisuuksien mukaan lisäksi ilmoitettava hätäkeskukseen.
Mansikoiden myyntikojun voi sitten pystyttää Brandensteininkadulle, niin ei tartte pysähtymiskieltomerkkiä huputtaa Mannerheiminkadulla.
Eikö tieliikennelaki olekaan voimassa Suomen parhaassa pikkukaupungissa? Siinä ensimmäinen pähkinä purtavaksi pikkukaupungin uudelle hallintojohtajalle ja lakimiehelle.
Entä valtuuston päätös katualueen vuokraamisen taksoista?
Pyhä sylvi
Sylville tiedoksi:
Kuntalaki
14 §
Valtuuston tehtävät
Kunnassa on valtuusto, joka vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta sekä käyttää kunnan päätösvaltaa.
Valtuusto päättää:
8) palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista