Onko kaikilla ihmisillä oikeasti arvoa?

Vakavinkin rikosrekisterimerkintä poistuu ennen pitkää. Sen sijaan kerran annettu psykiatrinen diagnoosi ei poistu koskaan. Se on voimassa potilaan kuolemaan saakka.

Toiset ovat arvokkaampia kuin toiset.

Anonyymi kirjoitti:

Vakavinkin rikosrekisterimerkintä poistuu ennen pitkää. Sen sijaan kerran annettu psykiatrinen diagnoosi ei poistu koskaan. Se on voimassa potilaan kuolemaan saakka.

Toiset ovat arvokkaampia kuin toiset.

Lue lisää

Asiassa lohduttaa se, että kaikki eivät ole onneksi sellaisia, jotka suhtautuvat negatiivisesti toiseen ihmiseen vaikka tällä olisikin diagnoosi/diagnooseja.

Se on juuri sitä toisen arvostamista, ettei anna jonkin diagnoosin vaikuttaa ns. tavalliseen kanssakäymiseen, tai toisen hyväksymiseen aivan omana itsenään, sellaisena kuin hän on.

Eikä kenenkään ole pakko tuntea arvottomuutta siitä syystä, että diagnoosi seuraa mukana elämän varrella.
Tekee paljon kun osaa arvostaa itseään, silloin huomaa, että on monia muitakin, jotka arvostavat.

Itsellänikin pari mt-diagnoosia löytyy, silti arvostan itseäni.
Heitä en kovin paljoa arvosta, jotka suhtautuvat minuun ehkä huonommin diagnoosien takia.
Jotkut eivät ehkä arvosta, muttei silti anna sen näkyä, kun taas jotkut jotka eivät arvosta, niin näyttävät sen hyvinkin selkeästi puheellaan ja käytöksellään ( loukkaavasti ).

Onneksi se on sen toisen ihmisen ongelma, jos hän ei arvosta minua, eikä minun ongelmani.
Elämä jatkuu kaikesta huolimatta ainakin itseäni arvostaen, ja voin olla onnellinen koska itse osaan arvostaa monia ihmisiä, katsomatta jotakin " vikaa " tai " puutetta ", kuten monet ehkä näitä sanoja käyttäisivät heistä, joita eivät arvosta.

Ihmisiähän me kaikki olemme, ja jokaisella on ihmisarvo.

Olen ollut aina huonoin.
Lapsena minua lyötiin ja hakattiin jatkuvasti , koska en osannut pitää puoliani.
Kouluni läpäisin vain ahkeruuteni ansiosta. Liikuntatunneilla kukaan ei halunnut minua joukkueeseensa. Sama toistui päivästä toiseen vuosien ajan.
Ketään ystäviä minulla ei ollut, koska en täyttänyt vaatimustasoa. Olin kaverien mittapuulla ruumiillisesti ja henkisesti liian heikko, en ryypännyt enkä tapellut. Minua sai lyödä, kun mieli teki, ja usein teki.
Naimisiin menin, mutta saan joka päivä olevani niin huono vaimon sukulaisiin verrattuna.
Minulla on vain yksi lapsi, joka ei ikinä mene naimisiin, niin ettei kelvoton sukuni enää jatku. On sentään jokin valonpilkku elämässäni.
Lääkäri kieltäytyi rutiinitoimenpiteestä 20 vuotta sitten, koska riskit ovat niin suuret. Minut suoraan sanoen ajettiin ulos vastaanotolta.
Kun myöhemmin sairastuin, toinen lääkäri harkitsi kauan, määrääkö minulle edes lääkettä, koska se on niin kallista.
Olen nyttemmin sairastunut reumaan ja liikun huonosti ja jäseneni ovat kovin jäykät. En saanut avainta oveen jo valmiiksi asennettuun invalukkoon lähes vuoteen. Mitään valituskelpoista päätöstä hylkäysperusteista en saanut. Onneksi perustettiin PIRHA, joka auttoi asiassa.
Kun äskettäin vilustuin ja sairastuin vakavasti (kuume yli 40 astetta päiväkausia) toinen, aivan eri lääkäri, totesi, etten pääse juurikaan liikkumaan ja olen olen pahasti dementoitunut. Edes alkeellisimpaan ja halvimpaan hoitokotiin en kelpaa, koska ei hoitohenkilökunta eivätkä potilaatkaan minua hyväksy seuraansa.
Olen kyllä vanha ja fyysisesti kovin huonokuntoinen, mutta silti.
Onneksi hautaustoimistossa lupasivat toteuttaa toiveeni päästä sukuhautaan, jossa olen sukuni viimeinen jäsen. Kävin siellä neuvottelemassa asiat valmiiksi, hiin ettei minua kompostoida tai jätetä ulos varisten nokittavaksi.
Lisäongelmana on, että minulle on kertynyt omaisuutta merkittävä määrä, aivan liian paljon, mutta en ole osannut päättää, kenelle tai mihin tarkoitukseen sen antaisin, jos rahani edes kenellekään kelpaisi. Valittavana olisi euro, SEK, NOK, USAn dollari, Iranin rial jne.
Mitä ehdotatte? Antaisinko omaisuuteni raakkujen pelastamiseen vai kodittomien kissojen ja koirien avustamiseen vai johonkin aivan eri tarkoitukseen.

Mielenkiintoinen ajatus.

Ap

Ihmisillä on varmaankin pitkälti siitä syystä ahdistava ja paha olla, kun koko ajan tavoitellaan jotain päämäärää.
Ajatellaan, että pitää olla sitä ja tätä, ja jos ei ole niin kaikki täytyy jotenkin saavuttaa.

Ollaan kateellisia toinen toisillemme, jollain ei ole sitä mitä toisella on, joku ei ole yhtä kaunis kuin joku toinen, jne.
Valtava pyrkimys ihan kaikkeen. Miksei voi vain olla, ja olla tyytyväinen siihen mitä on.

Oli hyvin kirjoitettu tuo, miksi pitäisi saada aikaiseksi jotain suurta ja hämmästyttävää.
Niin, miksi pitäisi ?
Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä sitä.

Jäin tähän kommenttiin jumiin. Se oli keskusteluteknisesri neeokas ja pakotti minut miettimään päivän verran asioita.

Helkkarin mielenkiintoinen kommentti.

Kiitos.

(Kirjoitan ilman silmälaseja, joten pahoittelen kirjoitusvirheitä)

Ap

Keksi itsellesi jotakin puuhaa. Tuollainen höpöttaminen on noloa. Miten hallitus oikeasti sinun elämääsi vaikuttaa? Oletko joku orjasielu tai tahdoton taikina? Sinulla ei ole edes oikeutta masentua, jos haet syyllisiä jostain hemmetin hallituksesta. Tomppeli.

Ap

Arvoista ei voi johtaa tosiasioita ta määräyksiä, joten jos sinulla on asiaa, niin jatka toki.

Ap

Tuolla asenteella pärjää jo pitkälle.

Toista ihmistä nimenomaan tarvittaisiin, mutta monille on liian suuri kynnys alkaa kertoa kenellekkään huolistaan.
Jos pystyisi jakamaan huolet ja murheet yhtä helposti kuin kaikki hyvät ja kivatkin asiat, ei olisi niin valtavasti pahoinvointia.

Kaikkein pahinta on pitää huolet ja murheet sisällään puhumatta niistä.

Ihmisarvo alkaa olla katoavaa nykymaailmassa, ja se olisi se kaikkein tärkein arvo.
Aina vaan arvostetaan ja arvotetaan juurikin materiaa, tuottavuutta, ym.

Eihän ihmisyyttä pohjimmiltaan muuta se, mitä esim. omistaa ja mitä ei.
Se muuttaa miten omistaa tai miten ei. Miten arvottaa ja arvostaa toisia sekä itseään.
Tässä taas mietittävää ajan kuluksi.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisarvo alkaa olla katoavaa nykymaailmassa, ja se olisi se kaikkein tärkein arvo.
Aina vaan arvostetaan ja arvotetaan juurikin materiaa, tuottavuutta, ym.

Eihän ihmisyyttä pohjimmiltaan muuta se, mitä esim. omistaa ja mitä ei.
Se muuttaa miten omistaa tai miten ei. Miten arvottaa ja arvostaa toisia sekä itseään.
Tässä taas mietittävää ajan kuluksi.

Lue lisää

Sama asia eri tavalla kerrottuna kelle juuri vastasit.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisarvo alkaa olla katoavaa nykymaailmassa, ja se olisi se kaikkein tärkein arvo.
Aina vaan arvostetaan ja arvotetaan juurikin materiaa, tuottavuutta, ym.

Eihän ihmisyyttä pohjimmiltaan muuta se, mitä esim. omistaa ja mitä ei.
Se muuttaa miten omistaa tai miten ei. Miten arvottaa ja arvostaa toisia sekä itseään.
Tässä taas mietittävää ajan kuluksi.

Lue lisää

Ihmisen arvo mitataan nykyään siinä, kuinka paljon hän a) kuluttaa (ostaa tuotteita ja palveluja) ja b) tuottaa pääomaa ja hyödykkeitä omistavalle luokalle. Kaikki muu on sanahelinää.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisen arvo mitataan nykyään siinä, kuinka paljon hän a) kuluttaa (ostaa tuotteita ja palveluja) ja b) tuottaa pääomaa ja hyödykkeitä omistavalle luokalle. Kaikki muu on sanahelinää.

Lue lisää

Autuaita ovat he, jotka kuvittelevat olevansa parempia kuin jotkut muut....
Oikein harmittaa heidän puolestaan, heidän itsekkyytensä ja "muka"-ylpeytensä.....

JATKUU

Tulisiko ihmiset nähdä akselilla onnistunut-epäonnistunut?
Kuka määrittää sen, mikä kunkin ihmisen kohdalla on onnistumista ja mikä epäonnistumista?
Mitä ylipäätään on onnistunut ihmiselämä?
Jos ihmisten välillä on suuria eroja sen suhteen, mikä kullekin on ominaista, hyötyä tuottavaa ja arvoa antavaa, miten ihmisen arvoa tulisi määritellä?
Ovatko arvo ja hyöty täysin sama asia?
Voiko ihminen olla sekä arvokas, että hyödyllinen?
Voiko ihminen olla hyödyllinen olematta kuitenkaan arvokas?
Voiko ihminen olla hyödytön ja arvoton?
Voiko ihminen olla arvokas, mutta olla tuottamatta mitään hyödyllistä?
Miltä kuulostaisi se, että ihmisillä olisi jonkinlainen perusarvo, jota kukaan ei voisi riistää pois, sillä ovathan kaikki ihmiset ihmisiä, mutta jonka päälle kukin ihminen voisi omilla teoillaan, ansioillaan ja ihan puhtaalla sattumalla kerryttää itselleen arvoa sen minkä kerkeää?
Mitä vaaroja olisi siitä, että ihmisellä ei nähtäisi olevan mitään perusarvoa?
Onko mahdollista nähdä ihmisen arvo kahdella tapaa siten, että ihmisellä on hänelle automaattisesti kuuluva ihmisarvo, sekä siihen liittyvä ymmärrys omasta arvosta, mutta myös hyödyllisyyteen pohjautuva arvo, jolla ihmistä on mahdollista tarkastella yhteisöjen, yhteiskunnan ja maailmankin näkökulmasta, sekä ihmisen oman omanarvon tuntonsa kautta siitä, kuinka hyödylliseksi hän kokee itsensä maailmassa, jossa hän toimii?

Totta että jotkut ajattelee näin ja toivottavaa olisi että useampi ajattelisi niin. Olisi hyvä kun ilkeät pitäisi suunsa kiinni, mutta joku pakko heillä on pahat ja turhat sanat lausua ääneen. Sairasta ja tyhmää.

Jos joku solvaa jossain, niin kannattaa kysyä että anteeksi voitko toistaa? Että saa asiasta varmuuden.

Mutta jos ajattelet että vaikka kehitysvammainen tulisi humalassa kadulla vastaan ja huutelisi törkeyksiä, niin tuskinpa suuttuisit siitä... Samoin on useimmat paskanpuhujat sellaisia, että voi olla paljonkin älyä muttein yhtään viisautta.

Anonyymi kirjoitti:

Totta että jotkut ajattelee näin ja toivottavaa olisi että useampi ajattelisi niin. Olisi hyvä kun ilkeät pitäisi suunsa kiinni, mutta joku pakko heillä on pahat ja turhat sanat lausua ääneen. Sairasta ja tyhmää.

Jos joku solvaa jossain, niin kannattaa kysyä että anteeksi voitko toistaa? Että saa asiasta varmuuden.

Mutta jos ajattelet että vaikka kehitysvammainen tulisi humalassa kadulla vastaan ja huutelisi törkeyksiä, niin tuskinpa suuttuisit siitä... Samoin on useimmat paskanpuhujat sellaisia, että voi olla paljonkin älyä muttein yhtään viisautta.

Lue lisää

Olisi hyvä ajatella niin, että "en tee muille sitä mitä en haluaisi itselleni tehtävän".