Vaikka älyä ei paljon löydy kehitysvammaisesta henkilöstä, ei se silti tarkoita että hän olisi arvoton. Ei jokainen synny samanlaisina tai samanlaisilla aivoilla (älyllä). Onhan heillä toisenlaiset vahvuudet. Se on surullista miten moni heistä joutuu kiusatuksi ja syrjityksi.
Mitä sitten jos vammaisen ajatukset on sumeita niin eihän se oikeuta ketään pilkkaamasta.
8
105
Vastaukset
- Anonyymi
Ei se myöskään tarkoita, että hänellä olisi mitään arvoa. Eikä vammaisilla ole mitään erityisiä kykyjä.
- Anonyymi
Kyllä on numerosarjojen luetteleminen ulkomuistista vaikka kehitysvamma kirjassa lukee että Lievän älyllisen kehitysvamman saanut ei kykene oppimaan numerosarjojen luettelemista ulkomuistista. Serkku totesi kun puhuin olen alimitoitettu kehitysvamma diagnoosin suhteen eli väärällä diagnoosilla. Ja vammaissosiaali työntekijä on todennut että ei uskalla pitää minua enää kehitysvamma puolen palveluiden piiriin kuuluvana. On saanut tietää jostain että olen yrittänyt myydä lääkkeitä netissä muille Lievän älyllisen kehitysvamman saaneilla pimeästi.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Mua on kiusattu päiväkodista kympille asti sit onneksi pääsi amikseen ja järkevään seuraan sekä sai vihdoin kavereita kun oli enemmän muita lievä kehitysvamma dg ihmisiä. Ja itsetunto kohosi paljon ja ei se mitään vaikka ei ole niin korkea älykkyys. Olen kuitenkin lahjakas taiteessa ja musiikissa osaan käyttäytyä kunnioittavasti muita kohtaan ja hallussa on somen käytöstavat. Kaikki terveet ei osaa. Ei kyl kaikki kehitysvammasetkaan. En minäkään kyllä osannu aina käyttäytyä pienenä mut sitähän varten kouluja käydään että oppii.
Lili - Anonyymi
Voisikohan nämä arvostelijat käydä älykkyysaosamäärä testissä ja tulla sen jälkeen itkemään tänne uudelleen!
Mutta ei se mitään! Suomen hallitus kyllä tekee heikossa asemassa olevat ihmiset arvottomiksi ja onneksi he eivät tiedä mitä täällä puhutaan!
Edelleen mietin ääneen miksi ns. terveet tulevat tälläisille saiteille lukemaan ja kommentoimaan jos omat asiat on hyvin? Tai oikeastaan taidan tietää. Haette itsellenne diagnooseja kun asiat on niinkuin on!- Anonyymi
Mitä nämä terveet täällä kitisee? Olisivat nyt ylpeitä siitä, että ovat saaneet paremmat pelimerkit elämässään.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981