Lintu harrastjien kerrotaan aiheuttaneen eilen useita vaaratilanteita oulun ja hailuodon välillä eilen bongareiden rynnätessä saarelle uuden lintulajin perässä. Rajuja ylinopeuksia, törkeitä ohituksia, punaisia päin kaahaamista ja virheellisiä pysäköintiä. Lisäksi bongareiden kerrotaan harrastaneen häiriökäyttäytymistä lautalla. Aiheesta uutisoi mm. Iltalehti. Luontoa suojelevien ja mm autoilua vastustavien lintuharrastajien käytös on herättänyt laajaa keskustelua sosiaalisessa mediassa. Autoilun ja lentämisen päästöt ei ollut ensimmäisenä vihreiden luontoihmisten mielissä eilen kun etelä suomesta uuden lajin perään rynnättiin. Olisi kiva saada bird life suomen mielipide tästä jäsentensä käytöksestä eilen hailuodossa. Luontoihmisten mielipiteissä sekä heidän omassa käytöksessään on selkeitä ristiriitoja.
Lintu harrastajien käytös ihmetyttää hailuodossa!
Anonyymi
1189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muutama kiinanpommi vapauttaa harrastajat liikunnalle. Itse aina kun näen puskassa kuvaajan niin häiritsen. Kyllä lintuharrastajillekin oitää olla vastapainona lintuharrastajan häiritsijä harrastaja.