Rikollisuus on eri asia kuin pahuus

Anonyymi

Esim jos väitän, että aikuinen raksamies on kiertänyt taloaan 15 vuotta koska katsoo tarpeelliseksi pitää aina meteliä, kun alueella maalitettu henkilö on kotona ja paukuttelee jopa huvikseen katoksissa ja muissa suojissa, sen jälkeen kun kohde on joillekin kertonut, mikä homman nimi, aiemmin avoimesti.

Ei tällainen kiusa ole vakavaa, paitsi jos homma on yhteisövainoa jossa tarkoitus on värvätä "kaikki",tai ylipäänsä mobbingia jossa monta ihmistä on värvätty vihaamaan yhtä ja tekemään tahallista haittaa. Se on lähtökohtaisesti vakavaa.

Näille jengiläisille tuottaa iloa se, että he ovat täyisn ylivoimaisisa ja heidän mielestään se on osoitus että he ovat oikeass, mitä enemmän saadaan porukkaa, jso esim joku virallinen taho tai joku yritys tai osa näissä työskentelevistä sulkisi silmänsä tai antaisi laitteistonsa, systeeminsä vainoon.

Tällainen touhu luulisi järkyttävän normaalia ihmistä, jos jotain viatonta ihmistä vainottaisiin näin. Mutta näille tuo valtavaa iloa, kiimaa energiaa yhteisöllisyyttä.

Lisäpotkua heille tuo se, että he tietävät, että heidän tekonsa on niin sairas, että uhrin puhuessa tällaisesta uhri leimataan automaattisesti sairaaksi.
Ja se, että pyytäessään jälkeläisiään touhuun ukaan, joita pidetään viatttomina, uhri miellettän pahaksi, koska eetos on että lasten leikki on viatonta. Eikä esim jotain pihaa ole annettu koko alueen käyttöön johon pitää mennä karjumaan jos isäntäperhe pois kotoa.

Muut eivät rasitu, koska he ovavt mukana, koska alueella on hiljaista uhrin ollessa pois, koska keneläkään muulla meteli ei ole joka puolella taloa vaan suurimalla osalla jossain hiljaista koska meteli on vain uhrin joka puolella jossa kiihkeä ulkoilu.


Tässä on pahuutta, joka on kauheampaa kuin natsien tai terroristien. Terroristit usein kärsivät itsekin, he eivät useinkaan nauti vaan kärsivät ja kokevat tekeävvnsä hyvän työn ja toisaalta koko terrorin käsite on ristiriitainen. Jos joku taloudellisesti vahva maa on kostanut ja uhoaa kostavansa ja on tappanut noin iljoona ihmistä ja miljoonasta kymmeneen miljoonaan jos välilliset kuolemat lasketaan, niin tämä ei ole terroria kun varakkain valtio tappaa kostaakseen vaan pelkästään kun köyhempi valtio tappaa pienissä iskuissa.

1

103

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tervettä meininkiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe