Taru ja Jenni ovat tosiristeilijöitä. Laivalle mennään dokaamaan kaksi kertaa kuukaudessa. Mutta krapulaisia jännitti, jos laiva keinuisi kamalasti.
Jenni puhuu tarkoituksella risteilyjen sijaan laivamatkoista, koska osa reissuista on ollut yhdensuuntaisia reittimatkoja. He käyvät mieluummin Ruotsissa. Vinkkejä kysellään S24:n risteilypalstalta.
Taru ja Jenni suosivat sunnuntailähtöjä, jolloin laivalla on usein itse aiheutettua ohjelmaa.
– Muumien vetäminen keskellä päivää oli kivaa, tytöt muistelevat, vaikka myöntävät etteivät muista mitään.
Siitäkin syystä he suosivat rauhallisia sunnuntailähtöjä, kun vääränlaisia örveltäjiä on muina päivinä.
– Meitä usein naurattaa, että otamme joskus päiväkännit heti risteilyn alussa, kun juuri laivaan nousseilla alkaa laskuhumala olemaan parhaimmillaan.
– Joskus käymme myös maissa, toisinaan on unohtunut palata ajoissa laivaan.
Joka tapauksessa usein rakennetut pikakännit auttavat jaksamaan paremmin kuin kerran vuoteen vedetty pidempi ränni.
– Laivalla pämppääminen on täydellistä vastapainoa arkitissuttelulle. Se saa irtautumaan todellisuudesta.
Taru, 29, ja Jenni, 25, ovat himoristeilyasiakkaita
Anonyymi
3
67
Vastaukset
- Anonyymi
Voittaako jo raiskauspääkaupungin oulun?
- Anonyymi
Saitkos nyt häiriköityä päivän kiintiön täyteen?
Asiaa: maanantaina Tukholman museot yms. kiinni. - Anonyymi
Sitten ihmetellään miksi nykynuorisosta ei ole minkään tekijöiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,854520Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263314- 203005
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412936Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172757Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492737Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172569Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142115- 71811