Täytettä rakoon

Tarvisin hyviä vinkkejä, eli mikä ois paras konsti täyttää lastulevyseinän raot?
2806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lastulevy elää ja hengittää.

Äänestä

Olen tehnyt ko. homman neljään huoneeseen ja vielä eteiseen. Seiskytluvun ok-talo, jossa tuollainen lastulevytys oli yleistä.

Parasta mahdollista en tiedä, ehkä se voisi olla joku joustava massa.
Itse hommasin ison pöntön Oiva-tasoitetta ja vetelin sillä - iso pönttö, sitä menee yllättävän paljon. Ja kuivumisen vuoksi tasoitetta on vedettävä useita kertoja.
Itse tein seuraavasti:
-täytin urat lastalla ja annoin kuivua
-kuivuessaan sauma painuu kuopalle
-vedin uuden kerroksen ja samalla päälle ohut lasikuitunauha, jonka päälle vielä tasoitetta tiukasti lastalla
-kuivatus
-ankara hiominen ja sitä riittää, käytännössä nauha melkein lähtee pois - voi olla ihan tarpeetonkin sitä laitaa.
-tarpeen mukaan lisäpaklausta pieninä kerroksina.

Olen jälkeen suht. tyytyväinen ja vuosikausia nuo on pysyneet. Oiva on aika helppoa työstää, mutta silti tuo hiontatyön määrä on ihan jonkinmoinen ja pölyä tulee. Helpommalla voisi päästä ja ehkä saada paremman lopputuloksen laittamalla lastulevyn päälle ohuen sanerauscyprok-levyn - tosin senkin saumat ja ruvien kannat joudut tasoittamaan.

Rakojen peittämisen lopputulos riippuu innokkudestasi tehdä hionta kunnolla sekä tietysti lopullisesta pintamateriaalista. Eteisessä tapetoin maalattavalla paperitapetilla ja siihen pesunkestävä maali päälle. Saumat ei näy ollenkaan.
Makuuhuoneissa normaalit tapetit. Saumat kyllä löytyvät viistossa valossa ja kädellä etsimällä, mutta eivät paista mielestäni häiritsevästi.
Työhuoneessa maalipinta - tässä näkyy saumat ehkä helpoiten, jos osaa niitä vasiten tillistellä. Mutta ei tässäkään häiritsevästi - panostin eniten hiontaan, koska tein maalipinnalle.

Jos päädyt tähän työmenetelmään, niin panosta hiontaan ja hiomavälineisiin! Puukapulan päälle vetäisty vanha santaperi ei ole hiomaväline

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mara kirjoitti:

Tarvisin hyviä vinkkejä, eli mikä ois paras konsti täyttää lastulevyseinän raot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu