Ikää 18vuotta ja oon vetänyt röökiä 14vuotiaasta😔 ei ollut paljoo omia kavereita kun muutettiin toiseen kaupunkiin, mutta naapurin pojan kaa ystävystyin ja se tunsi vanhempii jätkii jotka poltteli ja mäkin ajauduin polttelemaan tupakkaa sitten sen jälkeen koska halusin kuulua joukkoon ja olin mielestäni todella kova tyyppi kun poltin ja leveilin usein koulussakin. Nyt voisin ostaa tupakkaa ihan laillisesti itse kaupoista, mutta ei se enää tunnu siistiltä enkä halua ostaa sitä mut sitten mä kuitenkin ostan sitä. Mulle tulee kamalat vieroitusoireet jos en osta ja addiktion vakavuudesta varmasti kertoo jotain se että viime vuonna ollessani autokoulussa näin henkilökunnan puolella jonkun takin taskussa askin ja en voinut itselleni mitään vaan kun silmä vältti kävin nappaamassa sen ja tein teoriakokeen onnistuneesti jota en olisi ilman nikotiinia enää saanut varmasti tehtyä.
Vanhempani luulevat minun aloittaneen vasta aikuisena polttelun ja isä ei ymmärrä miten oon jo näin koukussa ja haluaisin tunnustaa kuinka kauan olen tätä tehnyt, mutta heidät tuntien ainakin äiti menisi lähestulkoon hakkaamaan nää mun kaverit jotka silloin tarjos ja myi mulle sitä tupakkaa kun olin ala-ikäinen ja sitten ne saattais katkaista välinsä muhun
Kuinka saan tupakkariippuvuuden loppumaan?
4
62
Vastaukset
- Anonyymi
meet töihin
- Anonyymi
Turhaan pelkäät vieroitusoireita. Ei niin pahoja ole miksi niitä kuvittelet. Moni vierottaa itsensä huumeistakin ja niissä sitä vapinaa ja pahoinvointia jo esiintyy. Eräs vanhempi kaveri kertoi, että oli 20. vuoden polttamsen jälkeen lopettanut. Hänellä oli se pahinta, että siitä oli jo tullut tapa ja siksi kaipasi tupakkaa ruuan ja kahvin jälkeen.
Hän käytti muutaman viikon nikotiinipurkkaa ja se helpotti. Nyt on tavattoman onnellinen. Ei tuu limaa eikä yskitä ja ruokaankin tuli hieno maku. LOPETA Sinäkin. - Anonyymi
Et oikein mitenkään. Harvat onnistuu. Muuten, tutulle selvisi hengitysvaikeuksien syy. Keuhkot sökönä tupakin takia. Ei taho jalka enää nousta. Tupakki kyllä nousee kevyesti huulille. Vieläkin. Ei kuulemma enää kannata lopettaa...
- Anonyymi
Jos on elämä kohtelee kaltoin on tupakasta eroon pääsy helppoa , paljon pahempia juttuja joutuu nykysuomessa kokemaan ja koettelemaan luonnetta , jos pitää turvautua joihinkin oheistoutteisiin , on väärällä tiellä ja ei tule onnistumaan lopettaminen , se on tehtävä lopullinen päätös ja kärvistellä muutama kuukausi , sitten alkaa mielihalut hiljalleen harventua. Paras päätös ikinä .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa625182Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370