Kaupunki jossa asun ei kuulu kuntakokeilun piiriin joten TYP palvelu on edelleen työkkärissä. Työkkärin virkailija ilmoitti minulle mitään suuremmin kyselemättä, että siirrän sinut typpiin, aika sinne tulee joskus postissa. Meneekös tämä nyt ihan oikein, että ilmoitetaan asia vaan kylmästi ja sillä selvä. Mitään vaihtoehtoja ei anneta.
TYP / MOPA
Anonyymi
991509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 99
Vanhimmat
TYP- asiakkaita ovat yli 25-vuotiaat yhtäjaksoisesti 12 kuukautta työttömänä olleet, alle 25-vuotiaat yhtäjaksoisesti 6 kuukautta työttömänä olleet sekä vähintään 300 päivää työmarkkinatukea saaneet asiakkaat.
Uudet asiakkaat ohjautuvat TYP- palveluun pääasiallisesti joko TE-toimiston, aikuissosiaalityön tai Kelan tekemän palvelutarpeen arvioinnin perusteella.
OLen ollut 10v työttömänä ja te asiakas käsittääkseni?
Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka on ollut töissä 10 vuotta samalla työnantajalla, mutta ei tiedä missä toimipisteessä hän työskentelee?
Oletko sinä milloinkaan nähnyt oikein viisasta miestä?
Ei pidä paikkaansa.
Työ- ja elinkeinotoimisto, kunta tai Kansaneläkelaitos arvioi, onko työttömällä monialaisen yhteispalvelun tarve. Arvioinnin on oltava tasapuolista, eli siinä on otettava huomioon sekä tarpeen olemassaoloa tukevat että sitä vastustavat perusteet (pro et contra).
Lain (1369/2014) sanamuoto on selvä: monialaiseen yhteispalveluun ohjataan vain sellaiset asiakkaat, joilla kyseinen tarve todellakin on. Lain esitöissä (HE 183/2014 vp, s. 47) luetellaan useita esimerkkejä tilanteista, joissa tarvetta ei voida katsoa olevan.
"Ei pidä paikkaansa."
Ja toistat samat asiat, joiden et sanonut pitävän paikkaansa.
Kukaan (esimerkiksi joku yli 25-vuotias yhtäjaksoisesti 12 kuukautta työttömänä ollut) ei ole automaattisesti TYP-asiakas, kuten annat ymmärtää. Kyseinen asiakkuus edellyttää objektiivista arviointia.
Ymmärrät väärin.
Molempien viestissä mainittujen ehtojen tulee täyttyä:
1) Tarpeeksi pitkään työttömänä
2) Perustelu palvelun tarpeellisuudesta
Ei välttämättä mennyt oikein. Pelkkä työttömyyden kesto ei riitä perusteeksi. Laissa (HE 183/2014 vp, s. 47) luetellaan seuraavanlaisia syitä:
– asiakas on vapautumassa vankilasta
– asiakkaalla on sairauksia tai vammoja
– asiakkaalla on mielenterveysongelmia
– asiakkaalla on päihdeongelmia
– asiakkaalla on elämänhallinnan ongelmia
– asiakkaalla on työ- tai toimintakyvyn ongelmia
– asiakas laiminlyö aktiivisen työnhaun.
Kirjoita virkailijalle kirje ja pyydä joko ilmoittamaan TYP-ohjauksen peruste tai peruuttamaan ohjaus.
Kyllä siellä on käytävä jos ei halua että karenssi paukkuu mutta kyseisessä haastattelussa sosiaaliohjaaja voi täyttää lonakkeen jossa todetaan ettei asiakas ole palvelun tarpeessa. Ainakin itsellä on tuollainen vapautuslomake. 😁
"Ei välttämättä mennyt oikein. Pelkkä työttömyyden kesto ei riitä perusteeksi."
Mistä keksit, että tässä tapauksessa työttömyyden kesto olisi ainoa perustelu?
Muita perusteita ei ole asiassa toistaiseksi tullut ilmi, ja kyseistä (lainvastaista) perustetta on muutoinkin TE-toimistoissa käytetty.
Palstan (kirjoittamattomiin) sääntöihin kuuluu, että kaikkea oleellista tietoa ei kerrota. Lisäksi pitää kirjoittaa asioista, jotka eivät liity aiheeseen.
Eikä nämäkään perustelut ihan vielä riitä, vaan asiasta pitää olla myös yksimielisyys työttömän kanssa.
Se on todennäköisesti virkavastuulain vastaista toimintaa, jos työvoimatoimisto alkaa väittämään työtöntä elämänhallintaongelmaiseksi tai työkyvyttömäksi ilman minkäänlaista painavaa näyttöä.
Rikosasiaksi tämä samainen toiminta voisi ehkä muuttua siinä vaiheessa, jos työvoimatoimisto alkaa em. väitöksiä vieläpä levittelemään ns. "ympäri kyliä". Tämä on jo asia jossa jokaisen työttömän olisi syytä aktivoitua ja yhteys esim. eduskunnan oikeusasiamieheen.
Kannattaa lukaista eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoja mm. kuntouttavaan työtoimintaan liittyen, te-toimistolla EI ole oikeutta pelkän työttömyysajan perusteella tehdä päätelmää siitä että asiakaalla olisi työ- tai toimintakyvyn ongelmia.
Haastakaa järjestelmää, tässä on rakenneltu ihan tarkoituksellisesti puhtaaseen valheeseen ja valheellisiin olettamiin (ilman mitään perusteita) toimintamalleja, joiden perusteella aletaan vaatimaan työttömältä ilmaista työtä.
Päläpälä samat turhanpäiväiset lässyt. Haasta kuule ihan itse oikeuteen nilkkisi ja kyykytä jos pystyt!
"Haastakaa järjestelmää, tässä on rakenneltu ihan tarkoituksellisesti puhtaaseen valheeseen ja valheellisiin olettamiin (ilman mitään perusteita) toimintamalleja, joiden perusteella aletaan vaatimaan työttömältä ilmaista työtä."
Valitse itsellesi työ, josta saat tarpeeksi palkkaa ja unohda TE-palvelut.
"Eikä nämäkään perustelut ihan vielä riitä, vaan asiasta pitää olla myös yksimielisyys työttömän kanssa."
Kerro lähde tälle väittämälle.
Perustuslaki.
Totta! Siellähän se selvästi sanotaan!
Haluat lähteen?
"Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
4 §
Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen tarjoaminen
Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen tarjoaminen perustuu elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden tarpeisiin ja muutosten ennakointiin.
Työ- ja elinkeinotoimisto, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja ASIAKAS arvioivat yhdessä asiakkaan palvelutarpeen, jonka perusteella tarjotaan julkisia työvoima- ja yrityspalveluja, jotka parhaiten turvaavat osaavan työvoiman saatavuutta ja edistävät henkilöasiakkaan sijoittumista avoimille työmarkkinoille sekä edistävät yritystoiminnan käynnistymistä tai kehittymistä"
Merkitsevä sana kirjoitettu isolla kirjaimilla.
Ilman asiakkaan lupaa ei asioita edistetä, johan se olisi täysin järjetöntä että hallinto alkaa PAKKOPALVELEMAAN, koska silloin kyse on jo tulkittavissa esim. pakkotyöksi, koska palkaton työ on tehty myös osaksi palveluita.
Seuraavaksi sitten selvittämään, kuka on antanut työvoimahallinnolle oikeuden toimia näin, ja missä vaiheessa rikoskynnys alkaa ylittymään. Pakkotyö on todella vakava rikos, ja valtion mittakaavassa systemaattisesti toteutettuna ei todellakaan ole mikään pikkujuttu kun kyse on helposti kymmenistä tuhansista ihmisistä.
Tämä kaikki on toki lain tulkinnoista kiinni ja loppujenlopuksi siitä, sulkeeko poliitikot asialta silmänsä vai ei, ja milloin aktiivisemmat kansalaiset alkaa ottamaan yhteyttä asian tiimoilta esim. Euroopan Unioniin. On nimittäin niin, että nämä "palvelut" on myös kansainvälisesti sovittu asia, Suomessa palvelut on vääristelty systemaattisesti työttömien hyväksikäytöksi.
Ensin kirjoitat että:
"Laki edellyttää siinä kohtaa että myös työtön on asiasta samaa mieltä, sanamuodon voinee joku laista tarkistaa."
Mutta lähdettä kysyttäessä kirjoitat:
"Työ- ja elinkeinotoimisto, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja ASIAKAS arvioivat yhdessä asiakkaan palvelutarpeen..."
Ei tuossa lainkohdassa ole mainintaa, että työttömän kanssa tulisi olla päätöstä laadittaessa samaa mieltä.
"Ei tuossa lainkohdassa ole mainintaa, että työttömän kanssa tulisi olla päätöstä laadittaessa samaa mieltä."
Työkkärihän tulkitsee lakeja aivan kuten huvittaa, sama koskee myös suunnitelmia jotka on tehtävä yhteistyössä, ja palveluja, jotka on oltava linjassa työttömän valintojen kanssa.
Työkkäri tulkitsee työttömät työ- ja toimintakyvyttömiksi, lisäksi elämänhallintaongelmaisiksi, pelkän työttömyysajan perusteella. Näin on kätevästi noussut pissa virkamiehen hattuun niin että ei edes hölsky.
Sitten eduskunnan oikeusasiamiehen on asiasta aina muistuteltava, ja tokihan kannattaa sekin vaihtoehto muistaa että EOA:lta voi pyytää myös asian siirtämistä rikosasiaksi poliisille mikäli työkkärin viranhoito alkaa olemaan aivan kestämättömällä tavalla pielessä.
"Työkkärihän tulkitsee lakeja aivan kuten huvittaa, sama koskee myös suunnitelmia jotka on tehtävä yhteistyössä, ja palveluja, jotka on oltava linjassa työttömän valintojen kanssa."
Ei yhteistyössä tekeminen tarkoita sitä, että päätöksen tulisi perustua työttömän mielipiteisiin.
Työtön voi toivoa vaikka kuuta taivaalta ja se voidaan suunnitelmaan kirjata, mutta ei se tarkoita, että työttömän toive toteutuisi.
"Työkkäri tulkitsee työttömät työ- ja toimintakyvyttömiksi, lisäksi elämänhallintaongelmaisiksi, pelkän työttömyysajan perusteella."
Mukana on myös kunnan sosiaalipuolen työntekijä.
Tulkinnassa otetaan huomioon asiat, joiden vuoksi työttömyys on pidentynyt. Eli esim. miksi työtön ei ole opiskellut, vaikka tietää, että kouluttautumalla avautuu uusia työmahdollisuuksia.
Koulutuksesta kieltäytyminen rinnastetaan osaksi elämänhallintaongelmia, joka on riittävä syy ohjata asiakas TYP-palveluihin.
"Ei yhteistyössä tekeminen tarkoita sitä, että päätöksen tulisi perustua työttömän mielipiteisiin. "
Ei asia voi toimia noin, aivan sama asia kuin puhuttaisiin sopimisesta, mutta sovittaessa toisen osapuolen mielipiteistä ei tarvitse välittää lainkaan.
Kyse on siis pakottamisesta, ei muusta.
"Koulutuksesta kieltäytyminen rinnastetaan osaksi elämänhallintaongelmia, joka on riittävä syy ohjata asiakas TYP-palveluihin."
Te-toimisto tulkitsee näköjään lakeja ihan mielensä mukaan.
Jos eduskunnan oikeusasiamies on jo todennut, että pitkäkään työttömyysaika ei oikeuta tekemään päätelmää työ- tai toimintakyvyn ongelmista, aivan vastaavasti voi hyvinkin helposti todeta että koulutuksesta kieltäytyminen ei todellakaan oikeuta tekemään päätelmää elämänhallintaongelmista.
Näyttää olevan mennyt te-toimiston toiminta aivan mielenvikaiseksi toiminnaksi, kammottavaa että veronmaksajien rahaa ja työttömien aikaa ja hermoja poltetaan tällaiseen roskaan.
"Ei asia voi toimia noin, aivan sama asia kuin puhuttaisiin sopimisesta, mutta sovittaessa toisen osapuolen mielipiteistä ei tarvitse välittää lainkaan."
Tilaisuudessa kuullaan työttömän mielipiteet ja toiveet, mutta niiden huomioiminen riippuu siitä, miten ne sopivat TE-palveluitten ja sosiaalipalveluitten edustajien reunaehtoihin.
Kyseisten virastojen käsikirjat ja ohjeistukset ovat julkisuuslain perusteella julkista tietoa. Suosittelen perehtymään, jos aihe kiinnostaa.
Ei tarvitse olla päihde tai mielenterv ongelmaa pitkä yhtämittainen työttömyys riittää.Ainut millä välttää opiskelu tai tarpeeksi osapäivä tai lyhyttä sijaisuutta.Kuntouttavissa ryhmissä on ollut parempaakin sakkia jotka kyllä nopeesti lähtevät koulutuksiin.
Härski virkailija.
Eihän siinä muu auta kuin mennä sinne typin haastatteluun kun aika kirjeellä joskus tulee. Muutenhan ne pukkaa heti karenssin jos ei sinne mene.
Sinne vaan haastatteluun selvittämään, millä perustelevat siirron TYP:iin. Ellei perusteluita löydy, niin takaisin entiseen.
Tietysti on hyvä samalla selvittää, mitä hyötyä tai haittaa TYP-asiakkuudesta on.
Kuka sen selvityksen tekee? Virkailija? Työtön? Vai välimiesoikeus?
Ja mihin entiseen?
Uudet asiakkaat ohjautuvat TYP- palveluun pääasiallisesti joko TE-toimiston, aikuissosiaalityön tai Kelan tekemän palvelutarpeen arvioinnin perusteella.
"Työkkärin virkailija ilmoitti minulle mitään suuremmin kyselemättä, että siirrän sinut typpiin"
Muistathan perehtyä, mitä pitää sisällään laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta:
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141369
"6 §
Monialaisen yhteispalvelun päättyminen
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu päättyy, kun työ- ja elinkeinotoimiston, kunnan ja Kansaneläkelaitoksen yhteisen arvion mukaan työttömällä ei ole enää monialaisen yhteispalvelun tarvetta."
Ei hyvää päivää...
lol........ei pitäisi naurattaa pitkäaikaistyöttömänä mutta KYLLÄ!
Työttömän omaa mielipidettä ei taaskaan tarvita.
Ei tietenkään. Sama kun menisit kysymään linnakundilta kuuluuko hän omasta mielestään vankilaan.
Se että monialainen yhteispalvelu päättyy ilman että työttömältä kysytään, on varmasti ihan ok.
Ongelmat tulkintavirheineen tehdäänkin siihen miten samainen palvelu aloitetaan. Laki edellyttää siinä kohtaa että myös työtön on asiasta samaa mieltä, sanamuodon voinee joku laista tarkistaa. Te-toimisto ja kunta ja sosiaalitantat saavat olla keskenään yhdessä ihan mitä mieltä vain haluavat, mutta jos työtön ei ole asiasta samaa mieltä, ei asiaa voida ilman lupaa edistää.
Karenssin saa joka tapauksessa millä tahansa tavalla ja siitä saat sitten valitella minne haluat, joten kannattaa tarkistaa oikeus toimeentulotukeen.
"Se että monialainen yhteispalvelu päättyy ilman että työttömältä kysytään, on varmasti ihan ok."
Miten se eroaa mielestäsi siitä, että työttömän mielipidettä tulisi kuunnella siinä vaiheessa, kun hänet ohjataan TYP:iin?
"Laki edellyttää siinä kohtaa että myös työtön on asiasta samaa mieltä, sanamuodon voinee joku laista tarkistaa."
Tarkasta ja laita lähde ao. lainkohtaan.
"Karenssin saa joka tapauksessa millä tahansa tavalla ja siitä saat sitten valitella minne haluat, joten kannattaa tarkistaa oikeus toimeentulotukeen."
Ellei työtön valitse itselleen työtä, jolloin hänellä ei ole oikeutta toimeentulotukeen. Kyseinen tuki on viimesijainen tuki, eikä siihen ole oikeutta, jos henkilön palkkatulot ovat useita tuhansia euroja kuukaudessa.
Tietenkin, eihän toimeentulotukea makseta jos on muutoinkin varallisuutta ja tuloja millä elättää itsensä.
Oikeus toimeentulotukeen on olemassa mm. työttömyyden tai sairauden varalta, mutta siinäkin on ehtoja, lisää Kelan sivuilta.
Olennaista on se, että oikeus toimeentulotukeen kannattaa aina varmistaa jos on ilmeistä että te-toimisto yrittää järjestää palkkatyön sijasta ongelmia.
Lähde:
Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
4 §
Avainsana löytyy tekstin joukosta "ASIAKAS".
Palvelun päättymisen voi varmasti päättää ilman työttömän lupaa koska palvelun maksajahan niistä päätökset on voitava tehdä.
Sen sijaan palvelun aloittaminen ei ole mikään ilman työttömän lupaa tapahtuva asia.
Mikä tahansa palvelu yritetäänkin aloittaa, työttömältä on aina kysyttävä lupa. Pakkopalvelu on aivan varmasti lainvastaista toimintaa, en ala lakikirjaa tarkistamaan moniako lainsäädäntöjä silloin rikotaan.
"en ala lakikirjaa tarkistamaan moniako lainsäädäntöjä silloin rikotaan."
Peruutuslakia ei ainankaan. Tuskin eläinsuojelulakiakaan..tai no..
Kysyin lähdettä, mutta tämä on omaa tekstiäsi:
"Lähde:
Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
4 §
Avainsana löytyy tekstin joukosta "ASIAKAS".
Palvelun päättymisen voi varmasti päättää ilman työttömän lupaa koska palvelun maksajahan niistä päätökset on voitava tehdä.
Sen sijaan palvelun aloittaminen ei ole mikään ilman työttömän lupaa tapahtuva asia.
Mikä tahansa palvelu yritetäänkin aloittaa, työttömältä on aina kysyttävä lupa. Pakkopalvelu on aivan varmasti lainvastaista toimintaa, en ala lakikirjaa tarkistamaan moniako lainsäädäntöjä silloin rikotaan."
Miksi tyytyä muutaman satasen toimeentulotukeen, kun voi valita itselleen hyvin palkatun työn?
Joo, kansanedustajaa vähempi ei riitä. Peruutuslakivaliokunnan puheenjohtajuus kelpaisi hyvin. Tai työttömyysministerin titteli.
T:Lawetorter perkele
"Peruutuslakia ei ainankaan. Tuskin eläinsuojelulakiakaan..tai no.."
Tarkoitatko monialaista työllistymiseläinsuojelulakia?
Ei työtä ole aina tarjolla. Siksi on olemassa sosiaaliturva, jota käytetään sinä aikana kun odotellaan, että se itselle valittu hyvin palkattu tulee taas tarjolle.
Näin tämä asia vain menee - ainakin muiden lakien kuin työttömyysturvalakien kannalta.
Voiko työn kuitenkin valita, vaikkei sitä ole?
Joko on valittua työtä tai sitten on sosiaaliturvaa.
"Kysyin lähdettä, mutta tämä on omaa tekstiäsi:
"Lähde:
Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
4 §"
En viitsinyt alkaa kopipeistaaman tuota 4 pykälää, tekstiä on jo muutenkin ihan tarpeeksi, voit sen itsekin käydä netistä lukaisemassa.
Eli työtä ei voi valita, ennen kun sitä on?
Mutta sielläkään ei mainita, että päätösten tulisi perustua työttömän omiin mielipiteisiin.
Yhteistyö mainitaan ja se riittää. Jos tulee mitä tahansa vääränlaista lopputulosta, yhteistyön voi kiistää.
Jos on läsnä tilaisuudessa, on se jo osoitus yhteistyöstä.
Kutsu ko. tilaisuuteen puolestaan on merkki siitä, että te-toimisto on tehnyt asiakkaastaan päätelmän että hän olisi sosiaaliongelmainen. Ei sosiaalitanttojen kanssa keskusteluja aloiteta ilman että jonkinlainen päätelmä asiasta olisi olemassa.
Sitten vain te-toimisto reippaana esittämään näytöt asiakkaastaan, mitä ne väitetyt sosiaaliongelmat tai työkyvyttömyydet on. Työttömällähän ei ole mitään velvollisuutta alkaa todistamaan itseään vastaan että olisi mukamas työ- tai toimintakyvytön kuten te-toimiston aktivointisuunnitelmatilaisuuden luonne selvästi ilmaisee.
Aika vaikeaksi menee te-toimiston toiminta, jos se ottaa itselleen jo oikeuksia tuomaroida omat asiakkaansakin noin vain ja järjestellään jo tilaisuuksia sosiaaliongelma-olettamalla.
Ainakin tilastot saa putsattua näppärästi, myöhemmin sitten selvitellään, kuka te-toimistosta päätti, että tehdään työttömistä sosiaaliongelmaisia joita kohdellaan sosiaaliongelmaisina, joilla ei kuitenkaan ole mitään sosiaaliongelmia.
Lain näkökulmasta kyse lienee lähinnä tarkoitusperäisyyden laiminlyönnistä, eli jos viranomainen alkaa tahallisesti tekemään väärillä olettamilla asiakkaalleen väärin kohdennettuja ratkaisuja - asiakkaan jopa huomauttaessa siitä - voi kyse olla virkavastuulain laiminlyönnistä ja mahdollisesti myös rikosasiasta mikäli se toiminta alkaa aiheuttamaan myös vahinkoa asiakkaalle.
Lakihan ei anna mitään oikeutta te-toimistolle em. olettamiin, sehän on jo EOAM:stakin moneen kertaan toistettu.
"Kutsu ko. tilaisuuteen puolestaan on merkki siitä, että te-toimisto on tehnyt asiakkaastaan päätelmän että hän olisi sosiaaliongelmainen. Ei sosiaalitanttojen kanssa keskusteluja aloiteta ilman että jonkinlainen päätelmä asiasta olisi olemassa."
Kutsu kyseiseen tilaisuuteen tapahtuu sen pohjalta, miten pitkään kyseisen henkilön työttömyys on kestänyf.
"Lakihan ei anna mitään oikeutta te-toimistolle em. olettamiin, sehän on jo EOAM:stakin moneen kertaan toistettu."
Suosittelen perehtymään kyseisten virastojen toimintaohjeisiin.
Esimerkiksi jos henkilö on ollut pitemmän aikaa ns. työvoiman ulkopuolella ja ilmoittautuu uudelleen työttömäksi työnhakijaksi, niin virkailijaa kehotetaan selvittämään, onko henkilö rahoittanut elämäänsä pinmeillä töillä. Melko leimaava oletus, mutta virkailijan tulee toimia annetun ohjeistuksen mukaisesti.
Kyseinen ohje löytyi ainakin vielä parisen vuotta sitten netin halukoneella.
"Kutsu kyseiseen tilaisuuteen tapahtuu sen pohjalta, miten pitkään kyseisen henkilön työttömyys on kestänyf."
Näin laki sanoo, mutta edelleenkin, oikeus tehdä päätelmä puuttuu.
Kannattaa tarkistaa mitä EOA asiasta sanoo, liittyy kuntouttavaan työtoimintaan, mutta ko. tilaisuuden kutsu tapahtuu myös samoin päätelmällä työ- tai toimintakyvyn ongelmista.
Analogiana, poliisillakin on oikeus lain mukaan käyttää asetta, mutta laissa varmasti myös edellytetään sitä että sille aseen käytölle on oltava painavat perusteet.
Te-toimistohan ei (yleensä?) esitä yhtikäs mitään perusteita ko. tilaisuudelle kuin pitkittyneen työajan, ja pitkä työaikahan ei ole mikään peruste tehdä päätelmää jonka perusteella ko. tilaisuuksia järjestetään.
Painava peruste voisi olla esimerkiksi tuomioistuimen antama tuomio väkivalta- tai huumerikoksista tai jotakin muuta vastaavaa.
"virkailijaa kehotetaan selvittämään, onko henkilö rahoittanut elämäänsä pinmeillä töillä. Melko leimaava oletus, mutta virkailijan tulee toimia annetun ohjeistuksen mukaisesti."
Te-toimistolla on lakiin perustuvia velvollisuuksia, mutta ei virkamiehellä ole oikeutta suhtautua asiakkaisiinsa vihamielisesti, kuten tässä esitetään että työvoimatoimiston asiakas olisi oletuksena rikollinen.
Hyvin vaikeaksi tuntuu menneen te-toimiston toiminta, en ihmettele lainkaan jos te-toimistollla on aina vain enemmän työtä vastailla oikeusjärjestelmän kyselyihin ja kutsuihin.
Tässä kommentissasi sivuutat suoraan virkavastuulain ja tarkoitusperäisyyden että kohtuullisuuden, jota myös edellytetään hallinnolta.
Tekstisi perusteella te-toimistolla olisi oikeus tuomaroida työtön työ- ja toimintakyvyttömäksi, elämänhallintaongelmaiseksi, rikolliseksi ja mitähän vielä muuta mahdat luulla te-toimistolla olevan oikeuksia tehdä?
Varmaa on se, että tehdessään summamutikassa olettamisen perusteella päätelmiä työttömistä, tilanne päätynee monien kohdalla lopulta raastupaan jossa selvitetään viranomaisen toimien tarpeettomuus - eli kovat otteetkin tulee selvitettäväksi kun niitä tarpeettomasti harjoitetaan.
Lopputulos voi olla virkamiehelle uran päätös. Ihan vain vinkkinä jos satut siellä jossain työkkärin listoilla töitäsi tekemään.
"Suosittelen perehtymään kyseisten virastojen toimintaohjeisiin."
Eräs asia piti vielä lisätä, viraston toimintaohjehan ei ole sama asia kuin laki.
Viranomaistoiminnassa toimitaan lakien perusteella, ja jokin äärikiero tulkinta laista toimintaohjeeksi ei tosiaankaan tarkoita samaa asiaa kuin lain mukaan toimiminen.
Viranomaistoiminnan lain noudattamisesta mainitaan myös perustuslaissa ihan ensimmäisten pykälien joukossa, muistaakseni vaaditaan erityistä huolellisuutta tai tarkkuutta eli mitään omia hatusta vetäistyjä tulkintoja ohjeistuksia ei ihan noin vain voida käyttää perusteluna, jos ne toimintaohjeet on tehty lain vastaisiksi.
"Te-toimistohan ei (yleensä?) esitä yhtikäs mitään perusteita ko. tilaisuudelle kuin pitkittyneen työajan, ja pitkä työaikahan ei ole mikään peruste tehdä päätelmää jonka perusteella ko. tilaisuuksia järjestetään.
Painava peruste voisi olla esimerkiksi tuomioistuimen antama tuomio väkivalta- tai huumerikoksista tai jotakin muuta vastaavaa."
Nyt sinulla menee asiat sekaisin.
Ensimmäinen vaihe on se, kun työtön täyttää numeeriset ehdot, joiden vuoksi hänet ohjataan TYP-tapaamiseen. Kyse on siis pelkästä teknisestä seikasta, eli päivien lukumäärästä.
Kun päiviä on tietty määrä, järjestetään tapaaminen, jossa arvioidaan palveluntarve. Mukana mm. sosiaalityöntekijä.
Kyse ei siis ole vielä tässä vaiheessa kuntouttavasta työtoiminnasta, jonne on joskus ohjattu työttömiä väärin perustein (pelkkä työttömyyden kesto).
"Tekstisi perusteella te-toimistolla olisi oikeus tuomaroida työtön työ- ja toimintakyvyttömäksi, elämänhallintaongelmaiseksi, rikolliseksi ja mitähän vielä muuta mahdat luulla te-toimistolla olevan oikeuksia tehdä?"
Ei. Kyse on vasta selvittelystä.
"Lopputulos voi olla virkamiehelle uran päätös. Ihan vain vinkkinä jos satut siellä jossain työkkärin listoilla töitäsi tekemään."
Ei. Jos virkamies on noudattanut hänelle määrättyä ohjeistusta, ei hän tuolloin riko virkavelvollisuuttaan.
"Eräs asia piti vielä lisätä, viraston toimintaohjehan ei ole sama asia kuin laki."
Ei tietenkään, mutta virkalijat toimivat kyseisen ohjeistuksen mukaan.
Perehtymällä ohjeistukseen, voit toimia ennakoiden.
"Ei. Jos virkamies on noudattanut hänelle määrättyä ohjeistusta, ei hän tuolloin riko virkavelvollisuuttaan."
Ei näin.
Virkamiehen on noudatettava lakia, ohjeistuksissa voi olla, ja tiedetäänkin olevan virheitä, te-toimiston tapauksessa se virhe on työvoimapoliittinen motivointi toimimaan lain vastaisesti. On virkamiehen tehtävä tajuta, milloin ohjeistus on lainvastainen ja milloin ei. Ikävä homma varmaankin.
Perutuslain vastaistako on virkamiehen toimia vastoin ohjeistusta jos ohjeistus ei ole peruslain mukainen vai miten tuo nyt menee? Ja minne? Onpas monimutkaista ja ei kun uusi pullo auki!
"On virkamiehen tehtävä tajuta, milloin ohjeistus on lainvastainen ja milloin ei."
Ei. Virkamiehen tehtävä on noudattaa hänelle annettuja määräyksiä.
Asiasta on useita ennakkotapauksia, joissa on todettu, että ei ole yksittäisen virkamiehen vastuulla, jos hänelle määrätty ohjeistus on virheellinen tai vaillinainen/monitulkintainen ja on toimittu ohjeen mukaan.
Oikeuskanslerinviraston sivuilta (https://www.okv.fi/fi/) voit halutessasi lukea lisää aiheesta ja perehtyä erilaisiin tapauksiin.
Virkakoneisto ratkaisee keskenään, kuka maksaa vahingot, mutta jos virkamies virheellisen ohjeistuksen tai määräyksen tai omien virhetulkintojensa seurauksena tekee vahinkoa asiakkaalle, jokuhan sen laskun lopulta maksaa.
Näiden ohjeiden, määräysten ja tulkintojen olemassaolohan ei ole mikään peruste myöskään sille, etteikö virkamiehenkin pitäisi osata lakia lukea laajemminkin Varsinkin perustuslain kanssa ristiriidassa olevat ohjeet, määräykset tai tulkinnat pitäisi jo virkamiehelläkin hälytellä tajunnassa, kas kun virkamiehilläkin on monenlaisia esimiehiä, ja kaikilla niistä esimiehistä ei ole ihan kaikki ajattelukyky tallessa.
Virkakoneiston on siis valvottava itseään, siitä on kyse, jos tällaista virkakoneiston valvontaa ei huolehdittaisi, koko maa olisi jo täydessä anarkiassa virkamiesten tehdessä mitä huvittaa.
"Virkakoneiston on siis valvottava itseään, siitä on kyse, jos tällaista virkakoneiston valvontaa ei huolehdittaisi, koko maa olisi jo täydessä anarkiassa virkamiesten tehdessä mitä huvittaa."
Eri virastojen sisäiset ohjeistukset tarkistetaan tarvittaessa yksikön omalla lakiasiainosastolla, mutta koska ohjeistukset eivät ole julkisuuslain perusteella salaisia, voit perehtyä niihin myös omatoimisesti.
Ota tarvittaessa yhteyttä oikeuskanslerinvirastoon, jos epäilet, että ohjeistukset ovat ristiriidassa siihen mitä laissa asioista määrätään.
"Virkakoneisto ratkaisee keskenään, kuka maksaa vahingot, mutta jos virkamies virheellisen ohjeistuksen tai määräyksen tai omien virhetulkintojensa seurauksena tekee vahinkoa asiakkaalle, jokuhan sen laskun lopulta maksaa."
Jos toimitaan virheellisen ohjeistuksen mukaan, annetaan määräys korjata ohjeistusta. Siis siinä tapauksessa jos asia tuodaan oikeuskanslerinviraston tietoon, tai jos kyseinen ministeriö huomaa jonkun muun palautteen kautta, että toiminta perustuu virheelliseen ohjeistukseen.
"Näiden ohjeiden, määräysten ja tulkintojen olemassaolohan ei ole mikään peruste myöskään sille, etteikö virkamiehenkin pitäisi osata lakia lukea laajemminkin Varsinkin perustuslain kanssa ristiriidassa olevat ohjeet, määräykset tai tulkinnat pitäisi jo virkamiehelläkin hälytellä tajunnassa, kas kun virkamiehilläkin on monenlaisia esimiehiä, ja kaikilla niistä esimiehistä ei ole ihan kaikki ajattelukyky tallessa."
Jos yksittäinen virkailija toimii virheellisen ohjeistuksen mukaan, ei hän syyllisty virkavirheeseen. Toimimalla ohjeen mukaan, on todennäköistä, että asiasta jossain vaiheessa valitetaan ja sitä myöten virheellinen ohjeistus korjataan.
Jos virkailija ei toimi ohjeen mukaan, tekee hän työssään virheen. Riippumatta siitä, onko ohjeistus virheellinen.
Jos virkailija huomaa virheen, tulee (ei tietenkään pakko) hänen huomauttaa siitä viraston protokollan mukaisesti, eikä lähteä perustelemaan asiakaspäätöksiä "oikein", vaan voimassaolevan ohjeistuksen mukaan. Oli se sitten mitä hyvänsä.
Päätökset voidaan tarvittaessa oikaista takautuvasti, jos ne ovat perustuneet virheelliseen ohjeistukseen.
Valita? Huom. Olen duunissa,mutta en ole valinnut sitä,vaan alalle valunutvvähän kuin maito kyljellään olevasta kannusta lattialle.
Matalapalkka-ala,ja raskasta hommaa.
Itse olen kateellinen työttömille. Heillä on voimia ja aikaa elää elämäänsä.
Jää onneksi viikonloput.
Ei voi tehdä näin. Sinulla on nyt aika työkkäriin ja siellä sinulle tuputetaan TYP:iin laittamista (sama kuin kuntakokeilu). Voit itse perustella sinun pitämistä TYP:in ulkopuolella (norki TE-toimiston asiakkaana). Itse onnistuin tässä kolme vuotta sitten, Ei ole tullut TYP:iin eikä kuntakokeiluun "pakottamista" tämän jälkeen. Taitaa olla harvinaista? Olen tyytyväinen, että uskalsin sanoa oman mielipiteeni. Näin kyllä, että virkailija teki päätöksen "pitkin hampain". Kaupunki kuuluu nyt kuntakokeilun piiriin ja minullekkin tuli siitä viesti muistaakseni keväällä, mutta sen jälkeen ei mitään.
Mikä olisi muuttunut huonommaksi, jos olisit mennyt TYP:iin?
Olin ollut TYP:in asiakas aiemmin ja en tuntenut tarvisevani heidän palveluja ja kuntouttavaa työtoimintaa.
En tiedä mikä muuttuu kun en ole vielä käynyt typin haastattelussa. Toivottavasti ei ainakaan kovin paljon huonompaan suuntaan. Mihinkään kuntouttavaan en ainakaan suostu vaikka mikä olisi.
Osoita käyttäytymiselläsi ja yleisolemuksellasi, että heillä ei ole sinulle mitään tarjottavaa. Anna siis heidän itsensä huomata se.
Kun kysyvät asioistasi, niin vastaa kaikkiin kysymyksiin asiallisesti. Ole kiinnostunut mitä tarjottavaa heillä sinulle on, mutta kieltäydy kohteliaasti, ellet mitään ehdotettua tarvitse. Muista kuitenkin kysyä perustelut, miksi moisia ylipäätään ehdottavat. Älä tyrmää ehdotuksia, ennen kun olet kuullut miksi sellaisia sinulle edes ehdottavat.
Kun huomaavat, että olet ns. tolkun mies, niin ei heillä ole syytä tarjota sinulle TYP-asiakkuutta.
Siisti yleisolemus tarkoittaaa siis sitä, että ennen tapaamista peseydyt ja leikkaat kyntesi sekä siistit partasi. Laita puhtaat vaatteet päälle ja putsaa kengät. Ei sen kummempaa. Älä haise vanhalta viinalta tai tupakalta ja ole ajoissa paikalla, eli noin vartti ennen sovittua aikaa. Jos pyytävät tuomaan jotain papereita mukanasi, niin tuo. Älä puhu liikaa äläkä vitsaile, vaan kuuntele rauhallisesti, sekä muista katsekontakti.
Muistakaa OVE kun kunnossa sitten p.ska ämpäri.
Kun banaanilaatikotkin jää hommaamatta, niin mistä se ämpäri ilmestyisi?
Pari viikkoa sitten oli tokmannilla ämpärikampanja. Ehkä haki suklaata ahmittavaksi kun ämpärinkin sai ilmaisix?
Minä kävin siellä TYP: n haastattelussa jossa oli työkkärin ja sosiaalitoimen tädit paikalla. Eivät tuputtaneet kuntouttavaa, eivätkä oikeastaan juuri muutakaan. Sovittiin, että jatkan normaalisti työnhakua työkkärissä ja muuta palvelua ei tarvita. Oli siitä jopa jotain hyötyäkin kun kerroin hakevani kurssille josta aiheutuu minulle maksuja, niin sosiaalitoimi lupasi ne maksaa.
Juuri noin.
Kyseessä on tapaaminen, jonne ohjataan, kun 300 päivää työmarkkinatuella on tullut täyteen (perustuu ketjussa aiemmin mainittuun/linkattuun lakiin).
Tapaamisessa keskustellaan eri vaihtoehdoista, eikä sieltä automaattisesti ohjata kuntouttavaan työtoimintaan.
Laki on niinkuin se luetaan.
Työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetussa laissa (1369/2014) todetaan, että palveluun ohjataan vain ne asiakkaat, joilla on todettu monialaisen yhteispalvelun tarve (2 §).
Kyseinen tarve on siis ensin yksilöllisesti todettava. Pelkkä 300 päivän rajan ylittyminen (siis pelkkä työttömyyden kesto) ei yksinään riitä ohjaamisen perusteeksi.
Arvion tekee työ- ja elinkeinotoimisto, kunta tai Kansaneläkelaitos.
Omalla kohdallani mikään näistä tahoista ei ollut tehnyt kyseistä arviota, mutta silti minut haluttiin pakottaa monialaiseen yhteispalveluun. Virkailija jopa myönsi, ettei työttömyyden kesto itsessään ole peruste:
VIRKAILIJA: Ei oo työttömyyden kesto peruste siihen [että ohjataan työvoiman palvelukeskukseen]. – –
ASIAKAS: Jos työttömyyden kesto ei ole peruste sinne, niin miten tässä tapauksessa sitte on se peruste, jolla te haluatte ohjata minut sinne?
VIRKAILIJA: No nyt pitäs kattoo että oisko setä... mitä-mitä-mitä sä ite ä-niinku ä-näkisit tän oikeestaa tän tilanteen, et sä oot nyt hakenut tosi aktiivisesti töitä, hakenu apurahaa, mikä mun mielest on tosi hieno juttu, nii esimerkiksi tuota typin kautta ni on mahdollisuus päästä näihin erilaisiin... kaupungin... kustantamiin palkkatukitöihin helpommin.
ASIAKAS: Palkkatuen edellytykset eivät toteudu kohdallani.
VIRKAILIJA: Kyllä toteutuu.
ASIAKAS: Ei toteudu.
Silti työvoimapoliittisessa lausunnossa väitettiin, että minut haluttiin pakottaa ”typpiin” pelkästään työttömyyden keston perusteella.
Virkailijat puhuivat ristiin oman itsensä kanssa (ts. valehtelivat) ja voin todistaa sen, mutta Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta ei siitä piitannut.
Asiakas haluttiin pakottaa monialaiseen yhteispalveluun vain kostoksi rikosilmoituksesta, jonka asiakas oli tehnyt, kun virkailija oli väärentänyt työllistymissuunnitelmia. Muutoksenhakulautakunta legitimoi kiusanteon.
"ASIAKAS: Palkkatuen edellytykset eivät toteudu kohdallani.
VIRKAILIJA: Kyllä toteutuu.
ASIAKAS: Ei toteudu."
Tuossa asiakas on väärässä, pitkäaikaistyöttömät ovat oikeutettuja palkkatukeen. Sen sijaan ei ole mitään mieltä mennä typpiin riepoteltavaksi jos ainoa "porkkana" on melko epävarma palkkatukityöpaikka eikä muuten kyseisen "palvelun" tarpeessa.
Jep, näin kävi minulle, että päätettiin jatkaa työnhakua normaalisti työkkärissä. Eivät suuremmin tuputtaneet mitään erikoispalveluja, kuten työkokeiluja tai kuntouttavaa työtoimintaa.
> Tuossa asiakas on väärässä, pitkäaikaistyöttömät ovat
> oikeutettuja palkkatukeen.
Ei pidä paikkaansa. Palkkatuella on tiettyjä edellytyksiä, mm. 60 vuoden ikä tai vammaisuus.
Edellytykset on lueteltu julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 2 §:ssä.
TE-toimistoissa palkkatukia on myönnelty lainvastaisesti, kuten myös Valtiontalouden tarkastusvirasto on todennut.
Kun huomautin TE-toimiston asiantuntijalle, että sellainen toiminta rikkoo lakia, hän puolustautui: ”Kyll me ollaan näit palkkatukipäätöksiä tehty ihmiselle, vaik sull ei oo mitään varmasti puutetta ookaan, mutta työttömyyden kesto on niin pitkä vaan. – – hyvään tarkotukseen on mennyt ne päätökset.”
Pelkkä työttömyyden kesto ei siis oikeuta palkkatukeen.
TE-toimiston johtaja joutui myöntämään eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle: ”Riku Roosin mainitsema pitkä työttömyyden kertymä ei ole palkkatuen myöntämisen kriteeri. Tältä osin Roos on joko antanut virheellistä tietoa tai ilmaissut asiansa huonosti.” (Dnro EOAK/1755/2017.)
Olet keksinyt tiesmistä tuon 60vuoden. Ei pidä kutinsa jos eivät pelisäännöt ole muuttuneet parin viime vuoden aikana. Ja tuskin ovat.
Tiedätkö sinä edes mitä palkkatuki on? Vai funtsitko kuntouttavaa työtoimintaa ja puuro on mennyt kiljun kanssa sekaisin?
”Pelisäännöt” eivät ole muuttuneet. Kyseinen säännös ( julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohta) on ollut voimassa vuoden 2017 alusta, ja siinä mainitaan 60 vuoden ikä sekä 12 kuukauden yhtäjaksoinen työttömyys.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120916
Palkkatukea ei ole tarkoitettu kannattamattoman liiketoiminnan tukemiseen.
Palkkatuen määritelmä löytyy laista, johon juuri viittasin:
”Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin. Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistää työllistymistä avoimille työmarkkinoille.” (Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 1 §.)