Oharit treffeillä

Millaista tyydytystä oharien tekeminen tuottaa? En ole koskaan itse kokeillut. Olen ollut nyt melko aktiivinen treffimarkkinoilla ja vaikuttaa siltä, että yli puolet sovituista treffeistä ei toteudu. En ole vaari, olen näyttänyt selkeät naama- ja muut kuvat pyydettäessä, on tullut innostunutta palautetta - kunnes sovittu aika koittaa. Kun ovikello ei soikaan tai sovitussa paikassa ei ole ketään, tulee aina yhtä hölmistynyt olo.

En emmän kuin kiukkuinen tai katkera, olen huolissani näistä joille tavallinen perusseksi miesten kesken tuntuu jäävän ikuiseksi haaveeksi. Onko kuitenkin yleisesti kynnys sanoista tekkoihin noin iso? Ymmärtäisin esim jos olisin kadunkulmassa seisova metsänpeikko, jonka ohi tekee mieli kävellä, mutta perille tulleet ovat olleet varsin tyytyväisiä.

Grinderin porukat nyt sentään ovat melko rehellisiä mielipiteissään ja sopimuksissaan keskimäärin, mutta on sinnekin eksynyt näitä Koodin tai Persikan kirjaimellisesti saamattomia ukkomiehiä.

Tämä on palsta jossa varmaan alun kysymykseni löytää jonkun asianosaisen? Tohtisitko kommentoida?
12235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hyvä saada sun kuvat ja onkia muitakin tietoja sinusta niiden avulla.
Myöhempää käyttöä varten!

Äänestä
  • En ymmärrä mitä iloa tiedoistani olisi, kun olen julkisesti ulkona kaapista.

    Äänestä

  • no en niistä kyl mut siis miks hää ei kerro mikä on

    Äänestä

  • Ou mai gaad, taas joku erehtyi olemaan kohtelias ja avulias. Kyllä sinne täytyy oveen laittaa lappu pidä ovea auki vain jos yrität iskeä ja päästä housuihin

    Äänestä

Kokeilkaapa joskus ihan tavallisilla treffeilla aloittaa. Miksi pilaatte suhteen heti seksillä? Jos tapailette ihan normaalissa elämässä, ja pikkuhiljaa etenette.

Äänestä
  • Homosuhde+on+90%+seksisuhde+tai+korkeintaan+avoin+suhde.+Koeako+heti+alkuun+ettei+tule+petty+yksiä+myöhemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Homosuhde+on+90%+seksisuhde+tai+korkeintaan+avoin+suhde.+Koeako+heti+alkuun+ettei+tule+petty+yksiä+myöhemmin.

    Siksi se yleensä menee pieleen, kun seksillä yritetään aloittaa. Tulee näitä ohareita varmasti, jos pitää jännittää jo ensitapaamista. Kun tutustuu ensin tavallisessa arjessa ja hyväksi havaitsee, niin sitten se on paljon helpompaa syventää suhdetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi se yleensä menee pieleen, kun seksillä yritetään aloittaa. Tulee näitä ohareita varmasti, jos pitää jännittää jo ensitapaamista. Kun tutustuu ensin tavallisessa arjessa ja hyväksi havaitsee, niin sitten se on paljon helpompaa syventää suhdetta.

    Hyvännäköisten kanssa satunnainen seksi vahvistaa omaa itsetuntoa myös satunnaisesti.
    Jos oot vaikka masentunut gaymestoissa!
    Et tunne itseäsi kuuluvaksi epämiellyttävään gendreen.

    se ovia aviali ja katto silmiin mutta se ei tykkää musta mutta siis oon ollu sille ilkee ja kaudn kumpa en ois

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi se yleensä menee pieleen, kun seksillä yritetään aloittaa. Tulee näitä ohareita varmasti, jos pitää jännittää jo ensitapaamista. Kun tutustuu ensin tavallisessa arjessa ja hyväksi havaitsee, niin sitten se on paljon helpompaa syventää suhdetta.

    Yleensä treffeiltä ei muyuta kuin seksiä edes haeta,

    Äänestä

  • Sille ei voi mitään

    Äänestä

  • ruma siis? ulkonäkö vaa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Millaista tyydytystä oharien tekeminen tuottaa? En ole koskaan itse kokeillut. Olen ollut nyt melko aktiivinen treffimarkkinoilla ja vaikuttaa siltä, että yli puolet sovituista treffeistä ei toteudu. En ole vaari, olen näyttänyt selkeät naama- ja muut kuvat pyydettäessä, on tullut innostunutta palautetta - kunnes sovittu aika koittaa. Kun ovikello ei soikaan tai sovitussa paikassa ei ole ketään, tulee aina yhtä hölmistynyt olo.

En emmän kuin kiukkuinen tai katkera, olen huolissani näistä joille tavallinen perusseksi miesten kesken tuntuu jäävän ikuiseksi haaveeksi. Onko kuitenkin yleisesti kynnys sanoista tekkoihin noin iso? Ymmärtäisin esim jos olisin kadunkulmassa seisova metsänpeikko, jonka ohi tekee mieli kävellä, mutta perille tulleet ovat olleet varsin tyytyväisiä.

Grinderin porukat nyt sentään ovat melko rehellisiä mielipiteissään ja sopimuksissaan keskimäärin, mutta on sinnekin eksynyt näitä Koodin tai Persikan kirjaimellisesti saamattomia ukkomiehiä.

Tämä on palsta jossa varmaan alun kysymykseni löytää jonkun asianosaisen? Tohtisitko kommentoida?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu