Nyt on leipäviikko!

Minä olen testin mukaan muka hifistelevä patonki!?
En osta koskaan patonkia, sämpylä riittää yksin asuvalle. Niitä vaihtelen erilaisia paistopisteen hyllystä, pusseissa on ihan liikaa. Erilaisia ruispaloja ja puikuloita ostan myös, ne on hyviä myös paahdettuna. Joka päivä tuo 6-8 palaa, koska teen vain yhden lämpimän aterian.

Leipä on hyvää, mutta suositus on ylimitoitettu. Joku on leipätehtaitten asialla.
Kun oli karppausbuumi, ettei leipää syöty, pikkuleipomoita meni konkurssiin.

Leipä se on joka tiellä pitää,,,,,

vanha sanonta,,,

totta on edelleen,,

Läski miehen tiellä pitää, velli viskoo ojaan !

Reissumiästä ja puuroa tulee syötyä :)

Per-kel

On näitä teemaviikkoja ja -päiviä vähäpätöisemmistäkin asioista kuin leivästä. Leipä on paljon laajempi asia kuin vain vatsantäyte tai hengenpidin, Isä meidän -rukouksen jokapäiväinen leipä kattaakin hyvin paljon katekismuksen mukaan:

" Kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen."

Ei ihme, että leivällä on paljon symboliarvoa, myös yhteinen leivän murtaminen ja ehtoollisleipä. Mummoni siunasi aina leipätaikina painamalla kämmensyrjällä ristin sen pintaan. Leipää ei saanut pudottaa lattialle, ei laittaa alaspäin pöydälle, ei heittää pois. Leipä-sana lienee itäinen lainasana. Sana kumppani tulee latinan sanoista com ja panis, siis ihminen, jonka kanssa leipä jaetaan.

Kun on ystäviä ja läheisiä koolla, leivon joskus kauniin leivän välimerelliseen tyyliin, jossa oliiviöljyllä voidellun vehnäleivän pintaan upotetaan vihanneksia värikkäiksi koristeiksi, kirsikkatomaatteja, oliiveja, yrttejä, parsaa jne., lopuksi sormisuolaa. Nuoriso on mielissään, kun leivon nyhtöpullaa eli bostonkakun erilaisilla täytteillä, vaikkapa mustikoita ja vaniljarahkaa. Siitä on kiva kodikkaasti pöydän ympärillä nyppiä palasia suoraan suuhun.

En useinkaan itse leivo leipää, sämpylöidenkin pyöräyttely on jäänyt, kun vain kahdenkesken olemme. Perunamuusia teen usein tupla-annoksen, jotta saan leipoa ihania pehmeitä perunarieskoja: vehnä- ja/tai ohrajauhoja ja kananmuna, sitten litteinä kakkaroina pellille, onnistuu paistinpannullakin.

Testinkin tein kiltisti, ja ihmeekseni olisin patonki vaikka rukiiseksi tai vähintään ohraleiväksi luulin leimautuvani. Perusleipä meidän huushollissa on hämäläistyyppinen ruisreikäleipä. Vaaleista suosituin on juureen leivottu hitaasti nostatettu, jollaisesta tuli pandemia-aikaan kotona tehtynä ihan hitti. Setsuuri ei mene meillä kaupaksi, mutta saaristolaismallaslimppu on ehdoton herkku muulloinkin kuin jouluna. Ihania siemennäkkäreitä on kaupoissa, niitäkin voisi itse tehdä. Harmi, että Suomessa ei ole kattavaa pikkuleipomoiden verkkoa, saisi aamulla piipahtaa hakemassa tuoreet tuoksuvat sämpylät. Voihan leipätuotteita pakastaa, mutta ei se ihan sama asia ole.

Jos en syö ns. "oikeaa ruokaa", niin silloin menee kevystikin palaa leipää päivässä, mutta jos popsin lihapullia ja muusia, niin päivän leipäannos on max yksi pala. :)

Valitset mitä valitset vastaus on hifistelevä patonki.
Testin teettäjä kai luulee sen vastauksen kohottavan vastaajan mielikuvaa
omasta itsestään ?
Aika typerä testi. Niinhan ne aina. Typerästi asetellut kysmyksen - tarkoituksella.
Kuka valitsee evääksi "hienostelevia cocktail-paloja" ?
Niitähän napsitaan cocktail-tilaisuuksissa.

"Olet perinteitä kunnioittava, rehti ja perinteikäs (välillä ehkä hiukan hapan) ruislimppu."

Arvatkaa nyt, kuka olen?

Meillä ei ollut limppua koskaan, oli vain perinteikäs ruisleipä, eikä sekään koskaan vartaassa kuivatettua.

Koskaan siihen ei sekoitettu maltaita, eikä kuminaa.