Raittiuslautakunta

Täällä varmaankin muistetaan milloin nuo lautakunnat lopetettiin. Taisivat loppua raittiiden kunnallispoliitikkojen puutteeseen. Muuan tuntemani henkilö oli aikoinaan raittiuslautakunnan puheenjohtaja, mutta hän on jo aikoja sitten kuollut, joten en voi häneltä kysyä.
992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sitä ei ole lopetettu, mutta tehtävää voi hoitaa muukin lautakunta.

Äänestä
  • Raittiusseura on vapaa kansalaisjärjestö. Ei sillä ole mitään tekemistä kunnallisen lautakunnan kanssa.
    Kun maaseudulla väki väheni, raittiusseurojenkin toiminta kuihtui.

    Äänestä

Raittiit Suomalaiset Älkää ottako mallia Suomen Pääministeristä Sanna Marinista, nuoriso varsinkin sillä jatkuvav Bilettäminen vie tuhon tielle paitsi jos olette Poliitikkoja.

Äänestä
  • Siinä taas yksi pöhlö neuvomassa . Ei aikuiset ihmiset ota mallia mistään tekevät omat päätöksensä ihan itse.
    Ja vaikka itse olen raitis , niin en alentuisi kirjoittelemaan Sannasta kuten sinä teet.
    Sillä vaikka sinä otat mallia juorulehtien kirjoituksista niin se ei tarkoita sitä että suomalainen olisi niin typerä että haluaisi ottaa mallia jostain mitä ei tunne omakseen . Siis kunnioita sen verran ihmisiä että näkisit etteivät he ole niin vietävissä kuten sinä olet ja yrität heitä ohjailla , nauravat ainoastaan sinun kirjoituksellasi , jossa on selvä päämäärä yrittää ohjata muita ihmisiä, sillä kukaan ei ole pyytänyt näitä naurettavia ohjeitasi.

    Äänestä

Kunnon suomalainen ei juhli p-le, ettäs tiärätte. Se synkistelee.

Äänestä

Tiukkapiposia nipottajia oli näissä raittiusihmisissä.
Joimme 60-luvun alussa teinipoikina, kaupoista myytävää Vaarinkaljaa, niin toruttiin, siitä alkaa juopontie.

Äänestä
  • Minun lpassuudesani oli äitini sihteerinä raittius lautakunnassa joten olen saanut koko elämäni kuunnella näitä juttuja raittiudesta . Aika raskasta kuunneltavaa eikä välillä loogista selvitystä edes asioille .jotta kaikessa pitäisi olla johtuu ei siis alenneta ihmisiä näillä verukkeella

    Äänestä

Raittiuskilpakirjoituksia järjestettiin kouluissa yleisesti. Sitä en muista
millaisia palkintoja voittajat saivat.

Äänestä
  • Minä sain kansakoulusta 50-luvulla palkinnoksi kirjan: Turmiolan Tommi .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Täällä varmaankin muistetaan milloin nuo lautakunnat lopetettiin. Taisivat loppua raittiiden kunnallispoliitikkojen puutteeseen. Muuan tuntemani henkilö oli aikoinaan raittiuslautakunnan puheenjohtaja, mutta hän on jo aikoja sitten kuollut, joten en voi häneltä kysyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu