Polliisit käy armeijan jälkeen puolen vuoden koulun ja sitten ne opiskelee työn ohella. Ainut pääsyvaatimus on oikeistolaisuus. Niistä kaikkien miesten tuntemista idiooteista alikessuista tulee polliiseja. Tuolla niitä näkyy tepastelemassa uniformuissaan maailmanomistajina.
Mitä HYÖTYÄ niistä on??? No ne turvaa hyvää ja turvattua elintasoa niille joilla se jo on. Witut ne välittää kun köyhemmältä varastetaan tai lyödään (sipilä). Aivan pelle porukkaa kuten sipilä tapaus näytti niin laki on kaikille sama.
Kysyisin lukijoilta mitä hyötyä poliisista on? jos joku sanoo, että niiltä saa apua niin ottakaa huomioon se että itsekin asun alueella jonne niillä menee ainakin puolituntia, mitä witun hyötyä niistä enää on. Itse saisi hoitaa ja sitte ois syytteessä ite kun puolusti itteään tai omaisuuttaan. Polliisi on täysin hyödytön.
Miksi kaikki polliisit on oikeistolaisia prkl
13
174
Vastaukset 13
- Anonyymi
Se vielä puuttuisi, jos suurin osa poliiseista olisi vihreitä ja vasureita.
- Anonyymi
Aloittajalla on vanhentunutta tietoa. Esimerkiksi Helsingin poliisilaitos on kuluvan vuoden aikana erottanut kaksi poliisia, vanhemman konstaapelin ja ylikonstaapelin oikeistolaisista mielipiteistä. Kumpikin erehtyi kirjoittamaan pakolaisista asioita poliisin näkökulmasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Mitä ne nyt suunnitteli murhaa tai ainakin puhuivat siitä. Ja miten tuo liittyy siihen mitä puoluetta polliisi ja oikeuslaitos kauttaaltaan edustaa. Se edustaa hyvin toimeentulevia. Polliisit valitaan armeijan perusteella ja niiden poliittinen kanta on tarkistettu oikeistolaiseksi. Sori jos ette voi totuutta myöntää.

Armeijalla ei ole mitään tekemistä poliisien rekrytoinnissa, eiväthän monet naispoliisit ole sitä edes käyneet.
Supo tarkistaa jokaisen poliisiksi hakevan taustat. Oikeistolaisiksi paljastuvilla ei ole mitään mahdollisuutta, vihervasemmistolaisuus lasketaan ansioksi.
Kuten viime vuosien tapaukset osoittavat, niin poliisi ei ole enää ollut puolueeton, siitä on tullut poliittinen poliisi, kuten 1940 luvulla toiminut punainen Valpo. Poliisi esimerkiksi valitsee ne, joista se aloittaa sananvapaus rikostutkinnan. Toisille sana on ollut vapaampaa, kuin toisille. - Anonyymi
Onhan stadissa ylikomisario Taponen, joka juuri tuota jengiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Armeijalla ei ole mitään tekemistä poliisien rekrytoinnissa, eiväthän monet naispoliisit ole sitä edes käyneet.
Supo tarkistaa jokaisen poliisiksi hakevan taustat. Oikeistolaisiksi paljastuvilla ei ole mitään mahdollisuutta, vihervasemmistolaisuus lasketaan ansioksi.
Kuten viime vuosien tapaukset osoittavat, niin poliisi ei ole enää ollut puolueeton, siitä on tullut poliittinen poliisi, kuten 1940 luvulla toiminut punainen Valpo. Poliisi esimerkiksi valitsee ne, joista se aloittaa sananvapaus rikostutkinnan. Toisille sana on ollut vapaampaa, kuin toisille.Armeijalla ei ole mitään merkitystä poliisiksi ja vihervasemmistosta on etua??? Mitä nää mietit päässäsi. polliisit äänestää kokoomusta, rkptä, persuja. Poliisiin tulee ne idiooteimmat alikessut ja piste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Armeijalla ei ole mitään merkitystä poliisiksi ja vihervasemmistosta on etua??? Mitä nää mietit päässäsi. polliisit äänestää kokoomusta, rkptä, persuja. Poliisiin tulee ne idiooteimmat alikessut ja piste.
Helsingin poliisilaitoksessa on ollut tilanne, missä kolmen vanhemman konstaapelin sotilasarvo on reservin kapteeni, sama mitä Kolehmaisella. Vahtimestari, maija kuski ja putkavahti. Suomeksi käännettynä, eivät ole esittäneet vihervasemmistolaisia mielipiteitä, eikä pärstä ole purrut.

Puremisesta: "On moraalisesti oikein ottaa rahat pois tyhmiltä. "
Samaa mieltä vai eri mieltä?... Hiljaa, lentävät spagettihirviöt kuuntelevat... Anonyymi kirjoitti:
Armeijalla ei ole mitään tekemistä poliisien rekrytoinnissa, eiväthän monet naispoliisit ole sitä edes käyneet.
Supo tarkistaa jokaisen poliisiksi hakevan taustat. Oikeistolaisiksi paljastuvilla ei ole mitään mahdollisuutta, vihervasemmistolaisuus lasketaan ansioksi.
Kuten viime vuosien tapaukset osoittavat, niin poliisi ei ole enää ollut puolueeton, siitä on tullut poliittinen poliisi, kuten 1940 luvulla toiminut punainen Valpo. Poliisi esimerkiksi valitsee ne, joista se aloittaa sananvapaus rikostutkinnan. Toisille sana on ollut vapaampaa, kuin toisille.Mitä mietit??? Armeijalla ei ole väliä ne poliisit valitaan alikessuista jos et sitä tajua et tajua mitään. Ja juuri siksi poliisit on kohtuu tyhmiä.
- Anonyymi
Vain oikeistolaisella voi olla halu pamputtaa kansalaisia.
- Anonyymi
Poliisit valitaan niistä nuorista jotka selvisivät aikuisriiteista ilman suurempia kolttosa.
- Anonyymi
Ilmeisesti vasureita pidetään rikollisina ja maanpetturuuteen taipuvina?
- Anonyymi
...eikä aiheetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 142774
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2761216Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671148- 84970
- 87863
- 63828
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24765- 72765
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69731Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?139724Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142691- 47670
- 57656
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47634Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25633Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32618Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri30613- 40574
- 55558