Roskat leffassa

Käytiin pitkästä aikaa leffateatterissa. Edellä oli suosittu toimintaleffa ja paljon jengiä katsomassa. Näkymä salissa oli aika hurja. Maahan pudonneita ja tallottuja popcorneja kaikkialla. Monen paikan ympärillä kasa karkkipapereita ja tyhjä pussi viskattuna lattialle. Purukumeja tallattuna lattiaan tai liimattuna plyysipenkkeihin. Siellä täällä muutamia tyhjiä rutattuja kaljatölkkejä, kun oli perjantai ilta. Kokismukeja. Maahan kaatunutta tahmeata limua. Ja muuta ryönää ...

Oliko siisteys ja käytöstavat unohtuneet, kun valot sammuivat? Ikävä tulla roskien keskelle seuraavaan näytökseen. Ei niitä kukaan ehdi välillä siivoomaan.
Vai valitanko ihan turhasta?
51140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siivouksesta säästetään aina ensimmäisenä ja monet firmat epäonnistuu palkkaamaan siihen ollenkaan tai riittävästi osaavaa väkeä. Se on oikeasti työ mikä vaatii osamista ja aikaa, mutta kukaan ei suostu siitä maksamaan, joten jää tekemättä kunnes asiasta tulee ongelma rakenteille tai noottia jostain terveys/palotarkastuksessa.

Äänestä

ett valita yhtään turhasta. Kyllä oon huomannu saman asian, kun nykynuoret heittää vaan kaikki roskat maahan eikä vaivauduta viemään roskiin tms....parempaan paikkaan.

Ihan sikamaista menoo...en tiiä mikä noissa nuorissa on kun tollai käyttäytyy ??
Leikitäänkö niin kovista ettei kehdata viedä roskiin vaan pitää kavereiden nähden heittää vaan maahan ??

Äänestä
  • Kyllä siellä elokuva teatterissa käy muutkin kuin nuoret.

    Äänestä

Jokainen varmaan aattelee, että tipauttaa jotain pientä. Mutta jos jengiä on paljon, niin paikka muuttuu tosi roskaseks

Äänestä

Ei kannata hirveesti syytellä eikä nykynuoria syyllistää! Leffassa käynti on aina ollut rentoo nuorten yhdessäoloo. Paremmin siististi sisätiloissa kuin ulkona kadulla häiriköimässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Käytiin pitkästä aikaa leffateatterissa. Edellä oli suosittu toimintaleffa ja paljon jengiä katsomassa. Näkymä salissa oli aika hurja. Maahan pudonneita ja tallottuja popcorneja kaikkialla. Monen paikan ympärillä kasa karkkipapereita ja tyhjä pussi viskattuna lattialle. Purukumeja tallattuna lattiaan tai liimattuna plyysipenkkeihin. Siellä täällä muutamia tyhjiä rutattuja kaljatölkkejä, kun oli perjantai ilta. Kokismukeja. Maahan kaatunutta tahmeata limua. Ja muuta ryönää ...

Oliko siisteys ja käytöstavat unohtuneet, kun valot sammuivat? Ikävä tulla roskien keskelle seuraavaan näytökseen. Ei niitä kukaan ehdi välillä siivoomaan.
Vai valitanko ihan turhasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu