Olin 90-luvun lopulla työttömänä ja ajoittain eräs työmarkkinatutkija- nainen soitteli minulle tiedustellakseen työnhakumotiiviani.
Kerran hän soitti minulle kun katselin "aikuisviihdettä". Hän kuuli puhelimesta videolla pyörivän leffan äänet. Kun kysely oli ohi hän jatkoi ns. vapaamuotoisella keskustelulla noin vartin verran.
Seuraavana perjantaina hän soitti minulle klo 20 jälkeen, ja perusteli sitä sillä että oli aloittanut työt vasta iltapäivällä.
Hän oli selvästi pienessä nousuhumalassa, ja oli hyvin hilpeällä tuulella.
Pian hän otti esille edellisen puhelun ja kysyi että katsoinko pornoa kyselyn aikana. Kun vastasin myönteisesti, niin samalla hetkellä kuulin kun vibraattori naksahti päälle.
Mitäkö sitten tapahtui... käyttäkää mielikuvitusta! :-)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.