Yle: Sote-yllätys tuo keskituloiselle 1800 euron lisäverot
I
Säästöjä löytyisi, mutta hallitus ei halua etsiä niitä, sanoo asiantuntija.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus lisää valtion rahantarvetta, mistä seuraa, että kansalaisten verot kiristyvät. Lisärahan tarve on 6,4 miljardia euroa vuodessa vuodesta 2023 lähtien.
– Näihin laskelmiin on pakko uskoa, kun viranomaiset ovat ne laskeneet, sanoo Ylellä johtaja Eero Laesterä Finnish Consulting Groupista.
Hänen laskelmiensa mukaan kasvava rahantarve merkitsee, että kuntaveroa pitää korottaa keskimäärin viisi prosenttia. Keskituloisen verot kiristyvät noin 1800 euroa vuodessa, arvioi puolestaan Veronmaksajat. Keskituloisen pariskunnan lisäverot olisivat 3400 euroa.
Kanta-Hämeen sotemuutosta johtava Jukka Lindberg ennustaa, että tämäkin on laskettu alakanttiin. Säästöjä voisi löytyä, mutta niitä ei ole etsitty.
– Mutta kovin suurta konkretiaa säästöjen miettimisessä ei ole näkynyt. Nykyisen hallituksen ajatuksissa tuntuu olevan, että palvelut on turvattava eikä kustannuksilla ole perälautaa. Säästöjen etsiminen vaatisi työtä ja poliittista rohkeutta, joka on aika harvinainen luonnonvara, sanoo Lindberg.
ILKKA LUUKKONEN | 24.09.2021 | 12:34- päivitetty 24.09.2021 | 12:38
https://www.verkkouutiset.fi/yle-sote-yllatys-tuo-keskituloiselle-1800-euron-lisaverot/#439b70a4
Yle: Sote-yllätys tuo keskituloiselle 1800 euron lisäverot
Anonyymi
1
725
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo Suomen jatkuva velkaantuminen huolestuttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 944135
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.663403Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,723044SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.812519Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52336Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1992095Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a302041- 41840
- 52746
- 70735