Mitä olette mieltä, tarvitsisiko todella kissoja vihaava ihminen terapiaa? Onko sellaista saatavilla esim. Suomessa? Yhtälaillahan suhde eläimeen on intensiivinen ja olennainen kuin suhde ihmiseen, vaikkakaan eläimen kanssa ei samalle tasolle päästäkään koskaan.
Puolisoni vihaa kissaani ja ihan tosissaan. Hän peittää inhonsa varsin hyvin, mutta ei niin erinomaisesti, ettenkö kykenisi sitä jokaisessa arkipäivässämme huomaamaan.
Jos kissa yrittää lähestyä häntä (yrittäen tehdä kaverimerkkausta), hän siirtää inhoten jalkansa pois. Hän ottaa kissan syliin vain harvoin ja silloinkin selittääkseen tälle ovelan hiljaisella ja vihantäyteisellä äänellä elämän tosiasioita, kuten että hänen kenkäänsä kissa kusi nyt viimeisen kerran.
Sen jälkeen kun aloimme olla yhdessä kissani ei ole tullut sänkyymme nukkumaan jos kumppanini on siellä kanssani. Kun olen yksin kissa tulee heti jalkojeni väliin nukkumaan, samoin sohvalla maatessani se tulee haarojeni päälle makaamaan ja hurisemaan.
Kumppanini pitää kissalle myös varsin kovaa kuria ja vaikka tämän osittain hyväksynkin, enhän itse ole juurikaan kissan kanssa ehtinyt työuraltani aikaa viettää, vaan se on joutunut olemaan todella pitkiä aikoja yksin kaupunkiasunnossa, en silti pidä kumppanini tyylistä kurinpidossa.
Hän nimittäin läpsyttelee käsiään kovaäänisesti, jos kissa yrittää syödä viherkasveja, suihkuttelee vettä kissan peräpäähän, jos se yrittää kynsiä huonekaluja ja suorastaan huutaa, jos kissa yrittää kiivetä hänen rakkaan tietokoneensa ja tulostimensä päälle. Kissa kyllä totteleekin häntä, mutta käsittääkseni vain siksi, että pelkää häntä.
Minusta kumppanini tarvitsisi terapiaa. Hänellä on varmasti jotain aiempiin parisuhteisiin tai aiempaan elämään, kenties lapsuuteen liittyvää patoutumaa, joka kohdistuu nyt viattomaan eläimeen.
Se, että hän on allerginen kissoille, ei ole minusta mikään puolustus, onhan nykyään hyviä lääkkeitä siihenkin. Minusta kissani saa aivan hyvin olla missä haluaa ja kumppani taas eläköön sen mukaan.
Asunto on kyllä valitettavasti hänen joten en voi kauheasti määräillä asiassa mutta ainahan voin ottaa kissan mukaan ja lähteä vetämään täältä, vai mitä ovat muut kissaloverit mieltä?
Ikävää on tietysti se että kumppanini ja minä olemme saamassa lapsen. Varmasti se johtaa siihen että ongelmat vain paisuvat ja kissasta tulee syntypukki. Auttakaa. Rakastan kissaani enemmän kuin ketään ja enemmän kuin syntymätöntä lasta. Mitä voin tehdä?
Puolisoni vihaa kissaani ja ihan tosissaan. Hän peittää inhonsa varsin hyvin, mutta ei niin erinomaisesti, ettenkö kykenisi sitä jokaisessa arkipäivässämme huomaamaan.
Jos kissa yrittää lähestyä häntä (yrittäen tehdä kaverimerkkausta), hän siirtää inhoten jalkansa pois. Hän ottaa kissan syliin vain harvoin ja silloinkin selittääkseen tälle ovelan hiljaisella ja vihantäyteisellä äänellä elämän tosiasioita, kuten että hänen kenkäänsä kissa kusi nyt viimeisen kerran.
Sen jälkeen kun aloimme olla yhdessä kissani ei ole tullut sänkyymme nukkumaan jos kumppanini on siellä kanssani. Kun olen yksin kissa tulee heti jalkojeni väliin nukkumaan, samoin sohvalla maatessani se tulee haarojeni päälle makaamaan ja hurisemaan.
Kumppanini pitää kissalle myös varsin kovaa kuria ja vaikka tämän osittain hyväksynkin, enhän itse ole juurikaan kissan kanssa ehtinyt työuraltani aikaa viettää, vaan se on joutunut olemaan todella pitkiä aikoja yksin kaupunkiasunnossa, en silti pidä kumppanini tyylistä kurinpidossa.
Hän nimittäin läpsyttelee käsiään kovaäänisesti, jos kissa yrittää syödä viherkasveja, suihkuttelee vettä kissan peräpäähän, jos se yrittää kynsiä huonekaluja ja suorastaan huutaa, jos kissa yrittää kiivetä hänen rakkaan tietokoneensa ja tulostimensä päälle. Kissa kyllä totteleekin häntä, mutta käsittääkseni vain siksi, että pelkää häntä.
Minusta kumppanini tarvitsisi terapiaa. Hänellä on varmasti jotain aiempiin parisuhteisiin tai aiempaan elämään, kenties lapsuuteen liittyvää patoutumaa, joka kohdistuu nyt viattomaan eläimeen.
Se, että hän on allerginen kissoille, ei ole minusta mikään puolustus, onhan nykyään hyviä lääkkeitä siihenkin. Minusta kissani saa aivan hyvin olla missä haluaa ja kumppani taas eläköön sen mukaan.
Asunto on kyllä valitettavasti hänen joten en voi kauheasti määräillä asiassa mutta ainahan voin ottaa kissan mukaan ja lähteä vetämään täältä, vai mitä ovat muut kissaloverit mieltä?
Ikävää on tietysti se että kumppanini ja minä olemme saamassa lapsen. Varmasti se johtaa siihen että ongelmat vain paisuvat ja kissasta tulee syntypukki. Auttakaa. Rakastan kissaani enemmän kuin ketään ja enemmän kuin syntymätöntä lasta. Mitä voin tehdä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ehkä sinun kannattaisi hankkuitua terapiaan sillä prioriteettisi ovat hieman arveluttavia.