Onkohan mun sakemannilla reviiri kasvanut, kun ollaan miun kotona yötsyssä, niin koiralla on tapana jo pihaan saapuessa ilmoitella haukkumalla että on saapunut. Olemme rakentaneet aidan pihan ympärille ja nyt kun on vielä lumipenkat niin aidat ei pitele. On ruvennut aika ärhäkästi haukkumaan aidan toisella puolella kulkevia ihmisiä ja etenkin koiria ja muutaman kerran on mennyt pensasaidastakin läpi ja käynyt haukkumassa ihmisille, tulee kyllä heti pois kun kutsuu, mutta ihmiset tietenkin pelästyy. Tietää kyllä että ollaan vihasia siitä ja haukkumisesta, mutta ei kiellot auta kun ihmiset kävelee koirien kanssa ohi. Mikä tehoisi parhaiten? Ajattelin saada kesällä opetettua sen pahan tavan pois ettei aidan toiselle puolella olevia saa haukkua, vaan vasta sitten kun ihmiset ovat todella meidän pihassa saa ilmoittaa vieraista.
Miun sakemanni on 1,5 vuotias uros ja erittäin jääräpäinen ja osaa olla kova. Antakaa hyviä vinkkejä, mikä olisi paras tapa tehdä selväksi koiralle, että aidan toiselle puolelle ei haukuta. Koira on myös aika arkaa sorttia ja nyt on alkanut tulla hiukan itsevarmuutta lisää.
Toivottavasti ymmärsitte asian ytimen, tuli selitettyä vähän huonosti.
Kiitän jo vastauksistanne!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse varmaan laittasin koiran heti sisälle kun alkaa haukkua. Ja se ois ehdoton, että ei haukuta nyt eikä huomenna eikä ens viikolla.
Koira luokse ja sisälle, jos ei itte tule niin menisin hakemaan. Luulisi että oppii, haukkuu--> joutuu sisälle jäähylle.
En tiedä siitä sitten että miten opettaa että vasta pihalla olijoita saa haukkua. Sitä joko saa, tai sitten ei saa.