Mauri Pekkarinen: Onko velalla enää mitään väliä?
Keskustameppi kehottaa Eurooppaa palaamaan nopeasti budjettikuriin.
Europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen (kesk.) kehottaa Eurooppaa palaamaan budjettikurin tielle. Lauantaina Jyväskylässä puhunut Pekkarinen kysyy, onko velalla enää edes väliä, jos EMU-kriteereistä on alati mahdollista poiketa.
– Kysymys kuuluu, onko velalla enää mitään väliä? Voidaanko velkaelvytystä – uutta velkaa vanhan päälle – ja sen mahdollistavaa keskuspankin ”setelien painamista” jatkaa kuinka kauan hyvänsä Emu-kriteerejä entistä enemmän rikkoen? Nyt nämä kriteerit ovat ”telakalla” ensi vuoden loppuun saakka, Pekkarinen totesi puheessaan.
Suhtautuminen finanssikuriin jakaa Eurooppaa, hän arvioi. Osaa päättäjistä ei velkaantuminen huolestuta, sillä muun Euroopan oletetaan tarvittaessa tulevan apuun.
– Eurooppa on jakautumassa finanssikuriasiassa kahteen osaan. Niihin, joiden mielestä käänne edes lähemmäs vanhoja Emu-sääntöjä, on väärää politiikkaa. Tällä kannalla olevia ei huoleta oman maansa velkaantuminen. He luottavat siihen, että mikäli maa joutuu ylitsepääsemättömiin ongelmiin, muu euro-Eurooppa tulee ja pelastaa.
– Näin ajattelevat ovat usein myös niitä eri maiden poliitikkoja, joiden tavoite pidemmällä tähtäyksellä on taloudellisen integraation syventäminen kohti yhteisiä lainoja, veroja ja menoja.
Vaihtoehtoina ovat Pekkarisen mukaan nyt joko budjettikuri tai suuret yhteisvastuut. Hän kehottaa nopeisiin päätöksiin velkasuhteen kuriin saamiseksi.
– Selvää on, ettei budjettialijäämien, eikä varsinkaan 60 prosentin velkasuhteen saavuttaminen välittömästi vuoden 2023 alusta ole mahdollista. Mutta selvä käänne kohti 60-80 prosentin rajaa kohti on välttämätöntä. Siihen tähtäävät päätökset pitäisi tehdä nopeasti.
– Jos budjettikuriin ei palata, edessä on suuret yhteisvastuut. Sellaiset pitää estää, Pekkarinen varoitti.
https://www.verkkouutiset.fi/mauri-pekkarinen-onko-velalla-enaa-mitaan-valia/#439b70a4
CALLE KOSKELA | 25.09.2021 | 11:31
VELKAMME lisääntyvät myös EU:ssa
Anonyymi
0
50
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981024
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124795Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 45666
- 52664
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141575Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568- 48527
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6523