Oikea aika?

Eli olen seurustellu poikaystäväni kanssa jo reilut puoli vuotta. Olen juuri täyttänyt 15 vuotta ja harkinnut todella paljon sänkyyn menemistä, ja se tuntuisi oikealta.

Poika on kysynyt minlta muutaman kerran että joko tehdään se, mutta olen sanonut että ei vielä. Ja hän on ymmärtänyt, eli kunnioittaa minua.
Tiedän että monien mielestä olen liian nuori, mutta olen unelmoinut jo pitkään seksistä.
Mitä sanoisitte, onko liian aikaista, välillä tuntuu siltä?
7638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on aivan liian aikaista ruveta tekemään lapsia. Odottakaa vielä ainakin 3 vuotta? Vai meinasitteko muka ehkäisyä käyttää?!

Äänestä

ton ikäset oo viel aika kireitä, siis mahtuuks se sisään? vai minkä ikänen poikaystäväs on? Jos kovin nuori, nii sit kai sil on sopivan kokonen meisseli sulle. Mut jos se on kolmeki vuotta sua vanhempi, saattaa sun paikat käydä jo tosi ahtaiks.. sori.. :/

Äänestä

se on ihan sinun päätettävissä koska olet valmis siihen. kukaan ei voi sinun puolesta sitä päättää. ei silti minun mielestä 15vuotias ole liian nuori, ja olette jonkin aikaa ollut yhessäkin jo! hyvä että poikaystäväsi ei ole painostanut sinua! sitten sitä ei kannattaisi tehdä, kyllä huomaa että hän haluaa antaa sinun itse päättää mikä on hyvä asia! mutta mieti rauhassa päätöstäsi!

Äänestä

Mutta kun 15-vuotias ei ole vielä täysin kehittynyt fyysisesti tai henkisesti. Liian aikaisin aloitettu seksin harrastus ei ole hyvä asia....

Äänestä
  • kyllä monet 15 vuotiaat ovat fyysisesti valmiita seksiin(eivät kaikki) mutta useimmilla ei ole henkinen puoli kunnossa ja seksiä ajatellaan suorittamisena!sitä se ei ole!

    näin ollen siis 15 vuotiaana ei sänkyyn kannata mennä

    Äänestä

kyllä kuulkaas monet 15 vuotiaat on mennyt sänkyyn jo, ja tuo riippuu ihan itsestä eikä kenestäkään muusta! kyllä hän itse tuntee sen että koska on valmis menemään sänkyyn. että annetaan tytön ihan itse päättää mitä meinaa tehdä. mutta mitään pahaa siinä ei ole jos vaikka tulet siihen päätökseen että teette sen poikaystäväsi kanssa!

Äänestä

Tää on aika klisee, mutta sanon silti, että kannattaa odottaa sinne asti, kunnes on täysin varma. Kuuntele siis sydämesi ja kehosi kieltä.
On hyvä, jos poikaystäväsi ei painosta sinua, vaan antaa sinun päättää, milloin sinusta on oikea hetki. Hyvä, että olet löytänyt kunnioittavan kumppanin.
En sano, että olet liian nuori, mutten sano, että olet tarpeeksi vanhakaan.
Minäkin unelmoin seksistä jo ties kuinka nuorena, mutta sitten, kun kohdalleni sattui "se oikea", niin tiesin, että tämän ihmisen kanssa haluan jakaa yhden elämän suurista kokemuksista.
Toivoisin toki sinun vielä odottavan jonkin aikaa ennen kuin menet sänkyyn poikaystäväsi kanssa, sillä olet aika nuori. Mutta jos itse tunnet olevasi kypsä ja valmis, niin mikään ei estä. Kaikki on kiinni sinusta itsestäsi.
En halua olla minkäänlainen esimerkki, mutta itse menetin neitsyyteni juuri 16 vuotta täyttäneenä, seurusteltuani kolmisen kuukautta poikaystäväni kanssa. Ei kaduta ollenkaan, sillä idea oli minun, mutta silloin vielä en pystynyt sanomaan hänelle rakastavani häntä. Minusta on tärkeää, että rakastat poikaystävääsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Typy kirjoitti:

Eli olen seurustellu poikaystäväni kanssa jo reilut puoli vuotta. Olen juuri täyttänyt 15 vuotta ja harkinnut todella paljon sänkyyn menemistä, ja se tuntuisi oikealta.

Poika on kysynyt minlta muutaman kerran että joko tehdään se, mutta olen sanonut että ei vielä. Ja hän on ymmärtänyt, eli kunnioittaa minua.
Tiedän että monien mielestä olen liian nuori, mutta olen unelmoinut jo pitkään seksistä.
Mitä sanoisitte, onko liian aikaista, välillä tuntuu siltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu