Meidän vanhin kolli on noin 11 vuotias, aina ollut säikky ja inhonnut toisia eläimiä, mutta tykkää ihmisistä paljon, selvisi vähän myöhään kummiskin että ei tykkää pikku lapsista.
Vauva aikaan nukkui kyllä niitten vieressä välillä mutta liikkuvaiset taaperot olivat kauheita, äänekkäitä.
Pidin aina huolen ettei kiusannut häntä ja opastin aina hellät otteet silittäessä.
Kummiskin kolli parka on kyllä kärsinyt kuin kaksi lasta jo kasvatettu samassa taloudessa, hän on piileskellyt sänkyjen alla ja kaapeissa ja vältellyt kaikin keinoin.
Tullut vain huutaa ruuan perään ja minun viereen kehräämään kuin riiviöt nukkuivat.
Luulin että rauha palautui kuin lapset kasvoivat ja olivat päivisin päiväkodissakin, kolli sai vihdoin rauhassa ja hiljaisuudessa rentoutua missä huvitti.
Vanhin syötti sille herkkuja ja silitteli nätisti joka päivä. Näytti että olivat tulossa kamuiks..
Mutta sitten kolli yht äkkiä rupes hyökkäämään sohvan ja sängyn alta ilman minkäänlaista provosointia, kynnet upotti monen monta kertaa paikalla seisoviin jalkoihimme ja kauhee sähinä ja murina.
Ihan paniikissa näytti olevan eikä tunnistanut minuakaan kuin koitin rauhoitella.
Ei ollut ikinä ennen ollut aggressiivinen meitä kohtaan.
Jatkui päivästä päivään. Minun oli pakko tukkia kaikki piilopaikat ettei sinne enää päässyt väijymään, lapset pelkäsivät ja mieheni kärsivällisyys oli jo melkein loppunut.
Vasta myöhemmin älysin että hyökkäykset alkoi heti kuin oltiin vaihdettu vanha sänky uuteen.
Laitoin vanhan petauspatjan uuden sängyn alle tuomaan vanhaa turvallisuus tunnetta ja teippasin pahvinpaloja jättäen vain pienen luukun sisään ja ulos kulkua varten että sai olla ihan rauhassa kuin tarvitsi sitä.
Käytin joitain kissoille tarkotettuja rauhoittavia tuoksujakin.
Kuukaudessa tuli selvästi rauhallisemmaksi, mutta nyt vielä puol vuotta sen jälkeen en voi vieläkään poistaa pahveja edes siivotakseen koska hyökkäykset alkavat uudestaan.
Onko kellään ideoita miten voisin parantaa vanhuksen oloa että kukaan ei joudu pelkäämään?
Vanha kissa alkanut hyökkäämään
Anonyymi
0
84
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627