Voisiko joku kertoa, että saako isännöitsijä olla myös sen talon hallituksen jäsen jonka isännöitsiijänä toimii?
Isännöinnistä kysymys
Anonyymi
3
107
Vastaukset
- Anonyymi
Hän voi olla hallituksen jäsen, mutta ei puheenjohtaja
- Anonyymi
Näin voi olla. Kannatta kuitenkin miettiä, miksi isännöitsijä olisi myös hallituksen jäsen? Ehkä äärimmäisessä hädässä kun ei saada hallitusta muuten kokoon.
- Anonyymi
Voi olla hallituksen jäsen, muttei yleensä puheenjohtaja. Sen kieltää yhtiöjärjestys yleensä ja vaikkei kieltäisikään, niin se on vähän ongelmallinen yhtälö.
Hallituksen jäsenenä toimimisessa ei ole suurta ongelmaa. Yleensä tähän päädytään kun ei muuten saada millään hallitusta kasaan kun ei halukkaita ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1052633Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1021755- 671525
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje161242Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221048- 81973
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe45949- 91924
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta120921Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta338836