Google myy kuulemansa?

Ei voi olla sattumaa kun puhuttiin töissä LED-valaisimista, niin samana päivänä soittaa kaksi eri firmaa ja tarjoaa LED-valaisimia. En keksi muuta syytä kuin Google kuunteli Android-puhelimien kautta keskustelun ja myi tietoa eteenpäin.
6708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oletuksena kuuntelee kyllä, ellei poista tai ota pois käytöstä Androidin Google-sovellusta. Samalla häviää myös äänihaku- ja komentotoiminnot, mutta ainakaan itse en ole kokenut sellaista tarvitsevan.

Äänestä
  • Juuri näin. Itse olen poistanut käytöstä kaikki mahdolliset Googlen palvelut. Duckduckgo-selaimella olen pärjännyt monta vuotta. Mikäli tietosuoja ja oikeasti avoimet sovellukset kiinnostavat, kannattaa kokeilla F-Droid-nimistä vaihtoehtoista sovelluskauppaa. Toimii siis Google Playn rinnalla. Kaikki sovellukset ei ihan täydellisiksi hiottuja, mutta suurin osa ihan hyviä, eikä tarvi mainoksiakaan katsella :)

    Äänestä

Nykyiset anterot on hiukan ärsyttäviä "kuuntelunsa" takia. Huomannut kanssa, että hakuihin tulee asioita, joista on juuri puhuttu. Ominaisuuden pois kytkeminen on tehty varsin hankalaksi: Piti laittaa kolmesta eri paikasta pois päältä ennen kuin uskoi, ettei mikkiä käytetä: Puhelimen asetuksista estettiin äänikomennot - joka ei vaikuttanut jo asennettuihin ohjelmiin - googlen app:lta kiellettiin mikin käyttö ja mikähän se kolmas kohta oli? "OK Google" äänikomennot piti poistaa käytöstä - muuten säilyi 30 vrk. tiedot äänihistoriassa.

Äänestä

Muutamia vuosia sitten olin harkitsemassa muuttoa. Mainitsin siitä puhelimessani tasan kerran kaverilleni, en missään muualla. Tämän jälkeen Facebookissa oli varsinainen mainostykitys muuttofirmoista ja pakettiautovuokraamoista. Eli kyllä sitä informaatiota on kerätty pitkään ja sillä käydään bisnestä eri somealustojen kanssa. Nykyään on custom romilla fläshätty puhelin ja tietokoneesta blokattu kaikki mahdollinen blokattavissa oleva, koska vastustan vakoilua ja henkilökohtaisen tiedon kalastelua, sekä sen hyväksikäyttöä. Sekin tuli huomattua, että kun lopetin perinteisen TV:n katselun ja estin kaikenlaisen mainonnan, on mielikin rauhallisempi. Se valtava mainostykitys ei tee hermoille hyvää.

Äänestä

Miksei tuo voisi olla sattuma? Ei kovin mahdottomalta kuulosta.

Äänestä

Salakuuntelun huomasin itse joitakin vuosia sitten. Juttelin puhelimessa kaverin kanssa ja yhden kerran mainitsin muutostani uuteen asuntoon. Ei mennyt kauaa, kun Facebookissa, valtamedioiden sivustoilla yms. alkoi ilmestymään lukuisia muuttofirmojen ja pakettiautovuokraamojen mainoksia. Sittemmin olen käyttänyt Android-luureissani custom-ROMia ja tietokoneestani on blokattu parhaalla mahdollisella tavalla yhteydet mainos-, tietojenkeruu yms. palvelimiin. En tietenkään tiedä, onko salakuuntelu estetty edelleenkään. Voisihan sitä testata ottamalla palvelinblokkaukset ja mainostenestot pois päältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei voi olla sattumaa kun puhuttiin töissä LED-valaisimista, niin samana päivänä soittaa kaksi eri firmaa ja tarjoaa LED-valaisimia. En keksi muuta syytä kuin Google kuunteli Android-puhelimien kautta keskustelun ja myi tietoa eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu