Olen käsittänyt täällä niin että Nuusku kannattaa perusteellista joka kolkan koluamista, Päätösten Tekoa ja jatkuvaa extremeaktiviteettia. Ole on rummuttanut tietoisen, suunnitelmallisen toiminnan puolesta.
Kerta kerran jälkeen olen itse käytökselläni osoittanut olevani hakuampuva hutilus. Alempana mainittujen seikkojen ja symbolisen valitusvirren nojalla hahmottelisin asian niin, että koska en ole toistuvasta (liianko vähäisestä?) yrityksestäni huolimatta ikinä saanut tietoisella, järjestelmällisellä ja aktiivisella tahtomisella tai toiminnalla yhtään mitään aikaan, olen yrittänyt kulkea Tietä passiivis-spontaanisti kuin tuulen sinne tänne riepottama lehti. Joskus tuulenpuuska heittää onneksi hieman eteenpäin. Suurimman osan aikaa tietysti maataan vain aloillaan lahoamassa.
Se sanoma minkä minä olen Hengeltä saanut on mielestäni aina viitannut siihen että minun on ihan turha kerjätä, ruikuttaa, vaatia, haluta...
Mitä ihmettä voi tehdä jos tuntee joka solullaan että Henki tekee täysin selväksi että "se et ole sinä joka näitä asioita päättää"?
En minä osaa enää hävetä kyvyttömyyttäni, elottomuuttani, tyhjyyttäni. Ehkäpä toimintatapani voisi olla että minulla ei sellaista ole. Hm hm.
Kerta kerran jälkeen olen itse käytökselläni osoittanut olevani hakuampuva hutilus. Alempana mainittujen seikkojen ja symbolisen valitusvirren nojalla hahmottelisin asian niin, että koska en ole toistuvasta (liianko vähäisestä?) yrityksestäni huolimatta ikinä saanut tietoisella, järjestelmällisellä ja aktiivisella tahtomisella tai toiminnalla yhtään mitään aikaan, olen yrittänyt kulkea Tietä passiivis-spontaanisti kuin tuulen sinne tänne riepottama lehti. Joskus tuulenpuuska heittää onneksi hieman eteenpäin. Suurimman osan aikaa tietysti maataan vain aloillaan lahoamassa.
Se sanoma minkä minä olen Hengeltä saanut on mielestäni aina viitannut siihen että minun on ihan turha kerjätä, ruikuttaa, vaatia, haluta...
Mitä ihmettä voi tehdä jos tuntee joka solullaan että Henki tekee täysin selväksi että "se et ole sinä joka näitä asioita päättää"?
En minä osaa enää hävetä kyvyttömyyttäni, elottomuuttani, tyhjyyttäni. Ehkäpä toimintatapani voisi olla että minulla ei sellaista ole. Hm hm.
Vastaukset 28
Vanhimmat
>>Olen käsittänyt täällä niin että Nuusku kannattaa perusteellista joka kolkan koluamista, Päätösten Tekoa ja jatkuvaa extremeaktiviteettia. Ole on rummuttanut tietoisen, suunnitelmallisen toiminnan puolesta. >>
En kannata "jatkuvaa ekstremeaktiviteettia".
Kirkkaan ja kestävän tietoisuuden vahvistamisen edellytyksenä on paitsi taipumaton tahto, moitteettomuus ja säälimätön harhakuvien tuhoaminen psyykkisen terroristin menetelmin, MYÖS pitkän tähtäimen henkinen ja fyysinen tasapaino, hengen ja ruumiin ilot ja nautinnot, säännöllisyuys, maltillisuus, itsen kuunteleminen, sisäinen herkkyys ja finesse, sekä oikea määrä lepoa.
Näinä naistenlehtien ja New Age humbuukin aikakautena kuitenkin olen kokenut tärkeämmäksi puhua strategisen, suunnitelmallisen, päättäväisen ja omistautuneen työskentelyn puolesta, ennemmin kuin rentouden ja spontaanisuuden puolesta (vaikka ne ovat yhtä tärkeitä asioita molemmat, kova ja pehmeä).
Ajallemme tyypillinen stressintäyteinen ja kiireen leimaama työmarkkinatilanne on johtanut siihen, että henkisyys ja maallisuus koetaan yhä jyrkemmin dikotomisesti: työ on suorittamista ja henkisyys on rentoutumista. Työpäivän päätteeksi myyntitykki suuntaa kulkunsa joogaan tai aromaterapiaan. Kuitenkin Pyhän Hengen luonteessa sotaisuudella on yhtä suuri osa kuin rauhallisuudella.
Ja sen vuoksi minä puhun tietoisesta, suunnitelmallisesta kamppailusta, tarkoin valituin asein ja työkaluin. Juonet on punottava tarkoin rikostovereiden kanssa. Tunnelia on kaivettava niin kauan kuin sen kaivaminen kestää, olipa se pitkä tai lyhyt. On oltava tarkkaavainen ja ymmärrettävä kuinka vankila jossa elämme todella toimii. On tehtävä havaintoja, kerättävä energiaa ja vahvistettava linkkiä vapauteen.
En siis puhu näistä asioista aiheuttaakseni suorituspaineita. Paineet katoavat sillä kun laittaa hihat heilumaan ja saa tuloksia.
Ei tasapainoa saavuteta välttämällä vainoharhaisesti kaikkea ekstriimiaktiviteettia.
Minä en. Sitähän minä olen täällä moneen kertaan korostanut.
Mutta jospa se sitten on siitä fyysisen ja henkisen tasapainon puutteesta kiinni? Kun en nyt suoralta kädeltä muitakaan vertailukappaleita löydä kuin tämän saitin miesväki, niin teistähän jokainen vaikuttaa hyvin tasapainoiselta (ainakin minuun verrattuna).
Hevonen tarvitsee myös onnenkengän ja porkkanan. Keppiä joka päivä - kaakki lyyhistyy vain ikeensä alle.
>>Kun en nyt suoralta kädeltä muitakaan vertailukappaleita löydä kuin tämän saitin miesväki, niin teistähän jokainen vaikuttaa hyvin tasapainoiselta
En ole itse huomannut painottaneeni suunnitelmallista toimintaa, vaan pikemminkin päinvastoin, vaan mitäpä se mulle kuuluu mitä muut huomaa ja luulee... :)
Tulosajattelu on tämän totalitaristisen kontrollikapitalismin ajan rutto, syöpä ja aivomätä.
Tuloksiahan tulee koko ajan, ei niitä voi estää, jokainen teko johtaa johonkin tulokseen (ja taolainen tekemättömyys on liian helppoa ja yksinkertaista, jotta se tulosajattelulta luonnistuisi).
Kontrolli on mahdotonta, ei ne tulokset ole koskaan sellaisia kuin tulosajattelija ajattelee ja tavoittelee. Tulosalajattelija, joka hakee jotain uutta, luovaa ja säväyttävää, ei koskaan saa sitä, koska tulosajattelu on pelkästään ja yksinomaan kaavamaista takertumista johonkin muistikuvaan aiemmasta tunnepalkinnosta, tavoittelee vain jotain joka oli ja meni jo.
Työtä tehdään työn vuoksi, vain työhön keskittyen, työn tarkoitus on työ, oli duuni mikä tahansa. Muunlainen työ on orjatyötä. Orjuus loppuu vain kun lopettaa orjatyön.
Ei keppiä eikä porkkanaa, kummankin alle kaikki lyyhistyy.
En tiijä miksi käsitit noin, mutta en siis minäkään kannata mitään työn ja vapaa-ajan kahtiajakoja, vaan olen ehdottomasti vannoutunut holisti, ja puhun aina klimppien ja kokonaisuuksien puolesta.
Siitä klimpistä vaan tuntuu aina jäävän pois kunnon TULI, josta syystä minä aina heilun tämän hiilihangon kanssa. Tulta perkele! :-)
Kaikessa on jokin mysteeri selvitettävänä, jopa päivittäisissä arkiaskareissa, työssä ja muussa, ei siis ainoastaan meditaatiossa tai unissa tai taiteen maailmassa jne.
Haluaisin tuoda työntekoon lisää sellaista rentoa ja vapautunutta taiji-asennetta ja teen jotakin sen eteen joka päivä työpaikallani, joka on varsin konservatiivinen hengeltään.
Ja sitten taas vapaa-ajan lorvailuun haluaisin antaa annoksen Sarasvuolaista "kävelin tulisilla hiilillä" juttua. :-) Tämä passiiviseen olemiseen kannustava aika ja yhteiskunta yksinkertaisesti tarvitsee sitä.
Oman yksityisen laatuajan ei tarvitse olla laiskottelua (muutoin kuin jos ei enää töiden jälkeen mitään muuta jaksa kuin möllöttää, joka on valitettavan monille arkea). Työasioita sensijaan ei kannattaisi ottaa niin kauhean vakavasti.
Jotta näin. Hyvää kevättä ja hyvinvoinnin puolesta, Nuusku.
En mielelläni korostaisi sitä että kuulun johonkin vakiojoukkoon, mutta näinhän tämä nyt vaan on että ketkä tänne kirjoittivat ensin, ketkä kirjoittivat keskiaikana ja kirjoittavat varmaan hamaan palstan loppuun asti:
sinä, Nuusku (Agwe), Ole (Babulos) ja minä.
Käsittääkseni te muut olette miehiä vai mitä. Ei tässä siis tämän kummempaa tällä kertaa!
Tietysti on törkeää ignoorata koko muu lössi, mutta aika usein vain "teillä" ja itselläni on ollut minulle täällä jotain merkitystä.
(Paitsi tietysti hienoa vissiin jos joku pääsee täältä pois...)
Muutamassakin yhteydessä muistelisin että korostit sitä että jokainen veto tulee suunnitella useita siirtoja etukäteen?
Mutta samapa se. Jos tällä palstalla (elämästä noin yleensä en tiedä) menee julistamaan että se tai tämä on ainoa oikea totuus, se ja se niin ja näin, niin aika piakkoin huomaa kyllä puhuvansa läpiä päähänsä.
Toivottavasti siis aina kyvyttömyydestäni naukuessani puhun silkkaa paskaa! :)
>> Paitsi tietysti hienoa vissiin jos joku pääsee täältä pois... >>
No en mää nyt täällä ainakaan mitenkään vankina ole, voi herranpieksut!! :-)
Jos ei tämä olisi välillä hauskaakin niin enhän täällä lorvailis. Ja kun ainoa paikka mihin virka-aikanani pääsen töitä pakoon on joko WC tai internet, niin...
Sitä vaan töitä pakoillaan... Mitenkäs luterilaisessa Suomessa, himoraatamisen ihanuuden ihmemaassa semmoinen peli vetelisi...
Saksalaisten Lidl-liikkeessä (Tsekeissä muistaakseni) oli menettelytapana että myyjättärien piti pitää pantaa päässään kun heillä oli kuukautiset. Tämä panta passinaan menstruoiva myyjä sitten pääsi käymään vessassa muinakin aikoina kuin säädettyinä syömä-, juoma- ja kusitaukoina.
Otsasi hiessä ja silleen.
Joo oikeasti ajattelin vaan kun olet markkinoinut joskus sellaistakin idistä että netistä pitäisi painua huut helkkariin (koska magia tapahtuu toisaalla?) että voihan se niinkin olla.
Mutta en minä tätä minään helvetin hinkalona pidä. Aina tämä toki tv:n voittaa.
Pikkulinnut laulaa että Lidl olisi scientologien ohjailemaa bisnestä, joten en ihmettele...
>>Muutamassakin yhteydessä muistelisin että korostit sitä että jokainen veto tulee suunnitella useita siirtoja etukäteen?
>> Jos hengität rauhallisest ja vaan tiskaat, niin vituttaa vähemmän >>
Aivan, tää on just tää. Mielettömän hienosti sanottu, olen ihan samaa mieltä tosta.
Kas kummaa, tuo oli ihan uusi minulle.
Se naisten tukkanauhajuttu on silti kuulemma jotain legendaa. Niin kerrotaan...
Scientologit ovat olleet kaikessa hiljaisuudessa nämä parit viime vuodet, mutta kulisseissa tapahtuu sitäkin enemmän: yksi juttu on tämä Lidl-ketju ja toinen Suomesta käsin tehtävä "idänkauppa". Seuraa vaan otsikoita. Yksi sceidologien omistama "yritysvalmennusyritys" mm. mainostaa paikallisradioissa todella kuuluvasti.
Lisää hönkää lisää se, että L.Ron Hubbartin olisi aika inkarnoitua uudelleen ja ensi vuonna tulee tasan 20 vuotta siitä kun hemmo heitti veivinsä. Villeimpien arvailujen mukaan jotkut sceidat valmistautuisivat joukkoitsemurhaan.
Silmät auki ja korvat hörölle.
Sattumalta luin siitä KTV-liiton lehdestä. Laittavatkohan ne legendaa liiton lehtiin...
Jaa-a, tiedäpä sitä. Minäkin perustan tietoni vain huhupuheisiin.
Koko ketjusta alkaa henkiä sellainen "ei se ole niin vaan se on näin" -fiilis... Hitonko merkitystä sillä sitten että kuka on tarkoittanut miten ja mitä. Ehkäpä minulla on taipumus saada muutkin ihmiset sekoilemaan?
Liitän tämän ruikutuksen tähän, kun en jaksa pohdiskella että mihin väliin tämänkin länttäisi.
Fyysinen puoli helposti unohtuu kun alkaa fantasoida että mieli yltää minne vaan. Mutta voiko keho kuitenkin muodostua esteeksi mielen vaeltelulle?
Olen parikymppisestä kärsinyt toistuvista selkäkivuista, pahimmillaan kulkenut perse pystyssä kuin ankka iskiaksen/noidannuolen kourissa räytyen. Toisinaan särky on enemmän taustalla, nykyään lähinnä jäykistelee selkää aamusta. (Olen menossa lääkäriin, koska niveliäkin on alkanut rassata viime vuosina.)
Vielä nuoremmasta minua on rassannut lähes jatkuva yskä, ja astmaakin on epäilty, siihen vedän lääkettäkin. Silti olen välillä tukehtua omaan sylkeeni kun nielaisu ja hengittäminen ei oikein onnistu samaan aikaan ja jokin läppä kenties siellä putkessa reistaa.
Mikäli sorrun särkylääkkeiden käyttöön, saan taas puolestani pelätä vatsahaavaa; pari katarria on ollut jo sitä sortimenttia että jo pelkkä mansikkamehu poltti vatsaani kuin tuli.
Muutamaan vuoteen en kai oikeastaan ole tervettä päivää nähnyt, sillä tämä keuhko-vatsa-selkä kolmio on aina voimassa siten että joku niistä on pahana.
Nyt on NIIN, että olen jo ehkä 14 v ajan kokenut toisinaan öisin jotain mitä voisi nimittää osittaiseksi kehosta irtautumiseksi (havahdun katselemaan huonetta ja totean silmäluomieni olevan kiinni, myöhemmin vertaan näkemääni todellisuuteen ja huomaan katselleeni huonetta eri kulmasta kuin on mahdollista vuoteesta käsin). Kerran olen tullut tietoiseksi siinä vaiheessa että tunnen liukuvani sisään käsiini ja ylävartalooni.
Olen melko varma että totaalisen OBE:n kokeminen olisi sellainen niitti että se myllertäisi minut kokonaiseksi toiseksi ihmiseksi, kun voisin olla paljon varmempi näistä kaikista asioista, eikä tarvitsisi veljeillä skeptisyyden saati kyynisyyden kanssa! (Vai voisiko ihka-aidon OBE:n sitten selitellä harhaksi? No varmasti voisi, mutta jospas nyt ei kuitenkaan!)
Ja nyt on niin, että kumppanini meni möläyttämään minulle vuosia sitten että sairas keho ei suostu päästämään henkeä irralleen, koska keho pelkää heittävänsä veivinsä sillä aikaa kun henki on irti.
Minä uskon että ihmisen tosiolemus irtautuu fyysisestä kehosta joka halvatun kerta kun ihminen nukkuu, mutta voi olla että olen aivopessyt itseni uskomaan että (tietoinen) OBE ei ole minulle mahdollista koska kehoni on paska. En todellakaan tiedä kuinka paljon tällainen mahdollisuus jarruttaa etenemistäni!
Jokatapauksessa toisinaan vihaan ja inhoan ruumistani, koska näen sen pelkkänä esteenä ja VANKILANA. Loppujen lopuksi tuntuu että jo lapsena minulla oli sellaista fiilinkiä että parempi olisi ollut kun ei olisi syntynytkään.
Ehkä tämä tunne konkretisoituu epämääräiseksi näyksi jossa olen suljettuna mätänevien raatojen kanssa jonnekin pimeään, ehkä tämä näky/tunne on jotain muuta. Mistä niistä aina tietää.
Luonnollisesti kehovihani ei jää omaan itseeni, vaan lisäksi inhoan ja kammoan myös muiden ihmisten kehoja, vaikka yritänkin nähdä Ihmisen kauniina ja mielenkiintoisena. Enimmän aikaa olemassaolo tuntuu paskan ja eritteiden sekasotkulta, jossa on tarjolla vain kipua ja kärsimystä.
Jottei nirppanokkaisuuteni ja hienohelmaisuuteni nujertaisi koko elämisen intoa täysin, siksi varmaankin kiinnostuin jo teininä Castanedan kirjoista, koska niissähän ollaan jotenkin niin fyysisiä (verrattuna esim. teosofiseen meininkiin) ja keho suorastaan transformoituu siinä matkan varrella... Siihen en tosin usko, mutta kiehtova ajatus se on, ja on hyvä että edes jokin asia pitää minut positiivisessa mielessä maan tasalla ja viittaa siihen että olemassaolosta voisi nauttiakin.
Ns. "huvitukset" joihin ihminen jokapäiväisesti vajoaa, eivät minulle tarjoa oikeastaan mitään. Pahimmillani turhaudun toistuvuuteen. Syöt, juot, väännät tortut. Toisinaan vähän nait.
Joskus tulee jotain huippukokemuksia ja niitähän voi sitten väännellä ja käännellä ympäri ämpäri aikansa kuluksi.
Mutta ei tämä ole koko totuus. Tämä on vain yksi viipale, josta kenenkään on turha suuttua kun tämän rehellisesti kerron. On olemassa myös se puoli minusta jolle nämä kaikki vaivat ja esteet ja tuntemukset ovat myönteisessä mielessä yhdentekeviä juttuja. Kai se on se himatuikku ja kotivalo jossakin näiden muurien takana.
>> Ja nyt on niin, että kumppanini meni möläyttämään minulle vuosia sitten että sairas keho ei suostu päästämään henkeä irralleen, koska keho pelkää heittävänsä veivinsä sillä aikaa kun henki on irti. >>
En usko tuohon. Päinvastoin, kun ihminen sairastaa, juuri silloin sielu on hiukan irti ruumiista. Sen vuoksi sairastaessa tai toipuessa tapaturmista saa todennäköisemmin oobeja.
Toisaalta, en tiedä mitä sanoa kroonisista kivuista, jotka liittyvät niveliin, lihaksiin tai hermoihin. Pidän kehon jännityksiä isona esteenä kokonaisvaltaiselle vapaudentunteelle. Silti, mielen valta ruumiin yli voi olla todella dramaattinen.
Esimerkiksi buddhalainen oppi, joka luetellessaan koko joukon tekijöitä, kuten kyynisyys ja epäily, jotka ovat esteitä valaistumiselle, ei lainkaan mainitse fyysistä kipua ja harmia.
Minullakin on ainakin yksi aika iso probleema fyysisen kehoni suhteen, joka nakertaa hyvinvointiani ja rajoittaa jonkin verran elämääni. Työskentelen itseni kanssa, mutta kuitenkin vakaasti uskoen siihen, ettei näihin juttuihin vaadita sitä Täydellinen Kroppa TM:ää, jotka tuskin koskaan tulen saaavuttamaan.
Kovasti psykosomaattisilta kuulostivat sairautesi, joten uskoakseni niillä on jotain tekemistä myös sen hengen kanssa.
Uskovaisten palstalla mesoo nikki nimeltä Leo J. Salmela, jonka jutut ovat luku sinänsä, mutta oikeesti hemmo on oppinut hallitsemaan kipujaan (pyörätuolipotilas) käyttäen hyväksi itsesuggestiota ja hypnoosia. Käy vilasemassa hemmon "areatologia" -sivuja, jahka löytäisit sieltä avun.
Anyway: entisajan voimallisimmat noidat olivat lähes poikkeuksetta rampoja ja puolihulluja klinkuttajia, joten en minä myöskään allekirjoita kumppanisi möläytystä.
Vaikuttaa siltä että koko persoonani jonkinlaisena perusteemana on ärsyttävyys. Olen usein ärtynyt, kehoni on ärtynyt, ja pelkään pahoin olevani hemmetin ärsyttävä ihminen. Lisäksi minun on lapsesta saakka ollut kauhean vaikea oppia yhtään mitään, varsinkaan kehoon liittyviä asioita. Tahtoo sanoa että liikunnassa olin täydellinen idiootti koulussa. (Kömpelyyttä lisää toki mahdollinen tasapainoaistin häiriö.)
Ehkäpä jonkinlainen kehon ja mielen välinen vuoropuhelu minulla jotenkin tökkii, mutta toisaalta tietysti useimpiahan, ellei peräti kaikia ihmisiä on kutakin vaivoillaan paiskattu. Olen nuoresta asti miettinyt pääni puhki aina että "missä tein väärin" jos minulle tulee jokin sairaus. Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä että en ole osannut elää "oikein", ilmeisestikään, kun seuraa rangaistus. Ehkä tämä on silkkaa taikauskoa!
Pariin kertaan tuolla mielen puolella kun on ollut todella rankkaa milloin nyt minkäkin asian vuoksi (esim. kerran säikähdin tilannetta joka olisi voinut johtaa kuolemaan) on ikäänkuin auennut jotakin ja silloin on ollut hedelmällisintä meditoinnin, lucid-unien yms. suhteen. Mielen rassaus tuntuu minulla johtavan aina johonkin, ruumiin rassaus ei.
Mutta onneksi olen sattunut lukemaan edes yhden ainoan ihmisen (Caroline Myss) kirjoja jotka ikäänkuin "armahtavat" sairaat ihmiset. Niistä on nimenomaan saanut lukea ihmisistä jotka ovat itsekehityksessään nousseet vaivansa yläpuolelle, vaikkeivat olekaan siitä sitten eroon päässeet.
Mielessähän voi olla vapaa, vaikka kehonsa kokisi miten hyvänsä. Ja tavallaan minäkin koen olevani varsin onnekas ihminen kun saan olla juuri minä, huolimatta kaikesta rassaavasta matskusta.
Niin no, eiväthän nuo puutkaan yleensä tikkusuorana kasva, ja saattavat oksatkin vinksottaa mikä minnekin, ja silti voi olla komea puu.
Komeimmat puut tosin vaikuttavat kasvavan hieman erillään muista. Tästä kai voisi repiä jotain filosofiaa, mutta jääköön nyt tältä kertaa...
- Niin en tiedä tuon psykosomaattisuuden kanssa sikäli, että minulla on rtg-kuvan mukaan nikaman madaltuma. Nivelvaivat voivat toki olla sääperäisiäkin, olen aina ollut säämittari. Astmatestin mukaan astma jo on periaatteessa, mutta diagnoosin vaatima kituliaisuuden aste ei ole vielä saavutettu. Helpoin keissi voisi tietysti olla vatsa, sillä sehän on kuitenkin suoraan mieleen yhteydessä. Ja kyvyttömyys käyttää särkylääkkeitä varmaan karaisee kummasti... (onneksi on vielä parasetamooli).
Olen joskus vilkaissut sitä aretalogian sivua.
>>Komeimmat puut tosin vaikuttavat kasvavan hieman erillään muista.
Val:
"Niin, taitaa tuo vatsapuolen puuhun kääntäminen (=puun halaaminen) olla enempi naisten hommia... "
Ettäkö siis selkä vasten puuta miehellistä ja vatsa vasten puuta naisellista? Tarkoittaako tämä siis että yhdellä peniskateus ja toisella toive tulla otetuksi takaapäin? Varsin kliseistä, mutta...
Sukupuolitoiminnot heti mielessä...?
Eikös nuo puunhalaajat yleensä tapaa puristella puita hellään syleilyynsä, ja ämmäin hommaksihan sitä on kutsuttu (ja new agereiden, jotka myös samoin ovat enimmäkseen keski-ikäistä naisväkeä ainakin kenttähavaintojen perusteella).
Mutta eihän me tietysti sukupuolirooleista piitata, taikka jos piitataan, niin pitäähän miehen nainen itsestänsä löytämän. Vaikka sitten puihin persettänsä paukuttamalla.
Toivottavasti se Iso Kirvesmies toistaiseksi jättää meikäläisen rauhaan vaikka en käpyjä lykkisikään... Jos vaikka semmoisia haisevaisia kukkaisia ennemmin...
Oletko Mirka?
...