Miten yksinhuoltajuus?

Anonyymi

Hei! Tarvitsisin hyviä neuvoja miten saada yhteishuoltajuus muutetuksi yksinhuoltajuudeksi. Ilmeisesti ainoa keino on hakea sitä käräjäoikeuden kautta isän yhteistyökyvyttömyyden vuoksi. Olen käytännössä ollut aina yhteisen lapsemme yksinhuoltaja, isä on ollut isä vain paperissa omien intressiensä takia, eikä millään tavoin aidosti kiinnostunut edes tapaamaan lasta muuten kuin vain joskus puheissaan, jos jonkinlaisen yhteyden sattumalta sattuu saamaan. Eli jos on kokemusta , niin miten asia on hyvä perustella ja onko sopimuksesta ollut muita haittoja kuin passin hakeminen tai pankkitilin avaaminen? itse en ole enää viitsinyt mainita toista huoltajaa missään täytetävissä tiedoissa, näkyykö se toinen huoltaja jossain tiedostoissa heti esim. kouluun mennessä? En kuitenkaan ole kiinnostunut lukemaan miten Raisiossa asiat hoidetaan, eikä nyt ole kysymyksessä minkäänlainen vieraannuttaminen, eikä maasta karkoitus, arvoisa huoltaja on hoitanut vieraannuttamisen ihan itse, en ole koskaan estänyt tapaamasta paitsi öiseen aikaan tai lapsen ollessa päiväkodissa, mitkä ovat olleet tuon isänkuvatuksen ainoita tapaamiseen haluamia aikoja usemmiten.

3

205

    Vastaukset 3

    • Anonyymi

      Miksi lapsi ei asu isällä isän huollossa?

    • Anonyymi

      Yhteishuoltajuus on lapsen edun mukaista ja "lastenvalvoja" ei päätä lasten asioista. Yksinhuoltaja ruikuille ei mitään lomia tai tuollaisia etujabsiksi järjestetä- ensin sovitaan isän huoltajuudesta ja lasten asumisesta isällään ilman vastikkeetonta elatusta, lapsilisät tasan ja sitä lapsen sukunimeä ei muuteta vieraan miehen nimiin "yksinhuoltajana"!

    • Anonyymi

      Ei se helppoa ole, pitää olla riittävästi näyttöä ja omat negatiiviset tunteet eivät vaikuta asiaan mitenkään.

      Unohda koko juttu.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1230
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1158
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1122
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1000
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      97
      961
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      805
    7. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      46
      771
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      751
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      696
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      669
    Aihe