2 viikkoa olen nyt ajellut uudella 1,6 Terra Wagonilla, edellinen auto oli -03 Focus. Kokemuksia on kertynyt pääasiassa positiivisia. Varustelu parempi kun fordissa esim. sähköpeilit tosi isot ekat joista tosiaan näkee peruuttaa. Penkit paremmat istua pienikokoiselle.
Kytkin vaihteisto ja kaasu toimivat kivasti yhteen kone vääntää mukavasti alakierroksilla. Tosi mukava kaupunkipyöritykseen parempi kuin Fordi kömpelöine vaihteistoineen. Paljon kivoja pieniä säilytyslokeroita, joten pikkukamat saa piiloon.
Ohjauksen kanssa on eniten opettelemista kun maantiella ajaa niin rattiin ei saa koskeakkaan jos aikoo suoraan mennä. Sivutuuli tuntuu myös aika rajusti riepottelevan autoa.
Äänettömyys jaksaa sen sijaan hämmästyttää en ole ennen törmännyt näin hyvin eristettyyn tämän hintaluokan farmariin.
Focus ei tarvinnut yhtään ylimmääräistä korjausreissua toivottavasti ei tämäkään?
Uskon, että kun tuohon ohjaukseen paremmin tottuu niin alkaa tuntua siltä, että seuraavakin auto voi olla tojota?
Yks outo juttu on kun työporukalla jutellaan autoista niin kun kerron tojon ostaneeni niin kukaan ei sano mitään ei hyvää ei pahaa, fordista sen sijaan löytyi aina juttua kun kävi ilmi, että sellaisen ostin eli hieman tylsää olla tojomies?
2 viikkoa
1
575
Vastaukset
Itellä on pari kuukautta vanha Corolla Verso.Erinomaisen hyvin olen tullut sinuiksi sen auton kanssa.Ylivoimaisesti paras Toyota,mitä mulla on ollut(kokonaista 3 KPL,heh! )Mut oikeesti.Auto on jämäkkä,hieno ajaa,korkea,kaikki pelaa erittäin hyvin ja ennen kaikkea:ei natise lämpimällä,ei kylmällä!!Eka auto,joka ei oikeasti natise!(On ollut italiaa,ameriikkaa ja japania tätä ennen.)
Tuohon kommettien puutteeseen voi olla montakin syytä.Ite en oo kokenut jäävän kommenteista paitsi.Kun vaihoin ton -03 farkun tähän versoon,niin kuului huokailuja,jotta "eikö mitään muuta merkkiä?" ja vastaavia!Noh,mulle auton merkin vaihto,tai pysyminen tietyllä merkillä ei ole mikään itseisarvo.Valitsen sen merkin ja mallin,joka minua kokonaisuutena miellyttää kaikista eniten.Annan piupaut ton tyyliselle "tiedolle",joka sellaista latelee.Vallankin kun nämä "asiantuntijat" eivät yksikään ole ajanut uuden mallista corollaa,avensista,Yarista...Joten siltä pohjalta huvittaa noi tiedot.
Tän palstan automiehistä ja naisista en tiedä.Siis,jotta miten paljon teillä arvon kanssa veljet ja sisaret on oikeaa kokemusta Toyota merkeistä.Siksipä en ole kärppänä kommentoimassa eipäs-juupas keskusteluja.Koska jokainenhan joilla on mielipide,on myös syy mielipiteeseensä.
Noh,tämä tästä puusta! :)
Turvallista kevättä tuonne tienpäälle!Töötätään kun moikataan....ja silleen!
:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23498Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a973326"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin532821IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-572632Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922455Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭411661Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä221279- 961248
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3421114Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll161013