KANNAKSEEN?

Kuinka moni Lahden Mukkulan tai salinkallion lukiolainen ihan siis aikuisten oikeesti jättää lukion kesken tai yrittää tunkea yhteiskoulun iltalinjalle, koska oman lukion lopetettua eivät halua mennä Kannakseen? Siis ihan tosissaan? Varsinkin tuo kesken jättö? Aika moni kuitenkin on ns. tavallisista perheistä, joissa vanhemmillakin on joku sanansa sanottavana. Ainakin mielipiteensä. Ei meillä oltaisi lukiota kesken jätetty. Ei todellakaan.
"Kannakseen tungetaan älytön määrä oppilaita" Oho?! Voi, voi? Eikös siellä pari vuotta sitten juuri ollut tuo "älytön määrä" oppilaita, kun siellä oli vielä yläaste. Ei ne kuulkaa näitä uusia lukiolaisia vain sinne neljännen kerroksen vanhoihin lukionluokkiin työnnä, vaan kolme muutakin kerrosta ovat täynnä vajaita luokkatiloja.
Muita hyötyjä, jotka eivät koske varsinaisesti opikelua, vaan nuoren elämää: Jos samalla kampuksella on satoja samanikäisiä nuoria, ei luulisi olevan vaikeaa löytää tyttö/poikakaveria. Ja mitä bileitä tuommoinen määrä oppilaita saa aikaan!
3243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onhan se toki heviä remonttia vailla, mutta jos siellä on vuosia käynyt Ahtialan alueen nuoret, niin ei se matka Mukkulastakaan sen pidempi ole.

Äänestä

Aion lähteä Mukkulasta iltalinjalle, koska katson että vajaa lukio ei palvele minua ja Kannakseen en halua.
Enkä halua olla isoissa ryhmissä. Lukiossa ei opi edes pienessä tuntemaan ainakaan hyvin porukkaa ja toiseksi minä aion kylläkin opiskella, en hakea tyttökaveria tai viihtyä muutenkaan.

Äänestä

Itse valmistun nyt, mutta jos en
valmistuisi, en menisi Kangakseen...
Lyseoon hakisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuitenkin kirjoitti:

Kuinka moni Lahden Mukkulan tai salinkallion lukiolainen ihan siis aikuisten oikeesti jättää lukion kesken tai yrittää tunkea yhteiskoulun iltalinjalle, koska oman lukion lopetettua eivät halua mennä Kannakseen? Siis ihan tosissaan? Varsinkin tuo kesken jättö? Aika moni kuitenkin on ns. tavallisista perheistä, joissa vanhemmillakin on joku sanansa sanottavana. Ainakin mielipiteensä. Ei meillä oltaisi lukiota kesken jätetty. Ei todellakaan.
"Kannakseen tungetaan älytön määrä oppilaita" Oho?! Voi, voi? Eikös siellä pari vuotta sitten juuri ollut tuo "älytön määrä" oppilaita, kun siellä oli vielä yläaste. Ei ne kuulkaa näitä uusia lukiolaisia vain sinne neljännen kerroksen vanhoihin lukionluokkiin työnnä, vaan kolme muutakin kerrosta ovat täynnä vajaita luokkatiloja.
Muita hyötyjä, jotka eivät koske varsinaisesti opikelua, vaan nuoren elämää: Jos samalla kampuksella on satoja samanikäisiä nuoria, ei luulisi olevan vaikeaa löytää tyttö/poikakaveria. Ja mitä bileitä tuommoinen määrä oppilaita saa aikaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu