HS Ympäristö|
Yksi metaanivuoto lämmitti ilmastoa yhtä paljon kuin kaksi miljoonaa autoa vuodessa, eikä kukaan välittänyt – Ekokatastrofi on niin valtava, ettei mikään yksittäinen teko hetkauta meitä enää.
HS kirjoittaa metaanivuodosta, mitä ajattelet tästä?
4
152
Vastaukset
- Anonyymi
Ajattelen samaa kuin mitä ajattelen Kiinan teollisuudesta.
Tuhansia kertoja CO2:ta voimakkaammat kasvihuonekaasut yleistyvät mystisesti ilmakehässä – Tutkimus paljasti pääsyyllisen olevan Kiinassa.
https://tekniikanmaailma.fi/tuhansia-kertoja-co2ta-voimakkaammat-kasvihuonekaasut-yleistyvat-mystisesti-ilmakehassa-tutkimus-paljasti-paasyyllisen-olevan-kiinassa/- Anonyymi
Voimakkaiden kasvihuonekaasujen tetrafluorimetaanin ja heksafluorietaanin määrät nousevat ilmakehässä kovaa tahtia, ja kaasujen nykyiset pitoisuudet ilmakehässä ovat suurempia kuin viralliset päästötilastot antavat ymmärtää.
Kyseisten nopeasti kasvaneiden kaasupäästöjen lähde on ollut nykyhetkeen asti epäselvä, mutta nyt kansainvälinen tutkijaryhmä esittää, että pääsyyllisiä olisivat Kiinan alumiinisulattamot.
- Anonyymi
Asukasta kohti kiinalaisten päästöt on vähäisempiä mm. mitä suomalaisten.
- Anonyymi
Kiinalaisia on Suomalaisia jonkun verran enemmän. Tietenkin kun lasketaan saasteet per henkilö, niin tulee vähemmän per nuppi. Toki myös sekin vaikuttaa, että vähävaraisia ja vähemmän kuluttavia taitaa Kiinassa olla myös jonkun verran suurempi osuus kansasta, kuin Suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2463342Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3642992Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,202008Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.821861Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e651788Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591662MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131553- 1251512
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4851429Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11414