JUTTUSEURAA KAIPAAN?

Anonyymi

Kohta tulee eteen iso päätökset. Yksin ei jaksa. Hyppääkö parvekkeelta vai ei?

3

281

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä jäin yksin kun omaishoito loppu, ihan yksin.Seurauksena huonoa oloa ym.

      hteiskunta ei välittänyt minusta enää mitään, ei todellakaan. Yksin vaan olen, kirjoitan omaa historiikkiä kuluneista vuosista.

    • Anonyymi

      Yksin minäkin jäin omaishoidettavan puolisoni kuoleman jälkeen. Yksin, siis todella yksin, olin hänet myös hoitanut vuosia.

      Hänen kuolemaansa seurannut vapaus oli valtava helpotus. Se tuli viime hetkellä, en olisi jaksanut enää yhtään, en yhtään.

      Surua silti tietysti oli. Osallistuin seurakunnan sururyhmään. Siinä sai puhua tuntemuksistaan. Tapahtuneesta on jo 16 vuotta. Elän hyvää elämää.

    • Anonyymi

      Älä hyppää parvekkeelta! Voit jäädä vaikeasti vammaiseksi lopuksi ikää. Se ei ole helppoa elämää sekään.

      Isot päätökset tutuvat etukäteen isommilta kuin ne ovat. Yritä päästä eteenpäin vähän kerrallaan. Selvitä vaikka ensin, mitä apua tarvitset ja mistä sitä saa. Kunnassasi on varmasti joku taho, esim. sosiaalivirasto tai myös seurakunnan diakoni osaa neuvoa ja keskusteleekin, tulee jopa kotiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe