..mutta en tiiä oikein mihin muuallekaan kirjottaa. Ongelmani pohjautuu kiusaamiseen, mutta todellinen ongelma on vasta edessä päin, joten..
Vuosia mua on kiusattu ala- ja yläasteella, mutta vasta yläasteella se karkas käsistä, nimittäin kiusaajikseni voisin laskea lähes sata henkilöä. Kaikki alkoi muutamasta tyypistä, jotka paska juttuja levittämällä sai koulustamme ja naapuri koulustamme kaikki ikäiseni mua vastaan. Varmaan onnistuivat siksi, että olin yläasteella ihan uusi kasvoa, en tuntenut muita aiemmin. Ujouttani en uskaltanut tutustuakaan kehenkään ja puolustajia ei ollut.
Kuitenkin varsinainen ongelma syntyi vasta viime vuonna. Harrastuksen kautta mulla oli pari hyvää kamua, ei tosin enää, mutta he kertoivat kuulleensa koululaisteni suunnitelmista hakata mut. En tiedä miks, kai mun naama vain ärsytti niitä liikaa ja niillä vitutti joku juttu. Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla vältyin tältä kurjalta kohtalolta, kiitos kuuluu varoittajilleni.
Ysin alkaessa luulin kaiken muuttuneen. Kouluumme muutti uusi oppilas, jonka kanssa ystävystyin ja sain muitakin kavereita ympärilleni. Kuitenkin nämä hyvät ajat katosivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, ja sain taas liikkua hakkaus- ja raiskausuhkausten pelossa...
Edelleenkin tilanne on sama, mihinkään en voi paeta. Pahin huoleni kohdistuu kuitenkin perheeseeni, etenkin vuotta nuorempaan pikkusiskooni. Hänellä on kyllä ystäviä mutta silti pelkään hänen puolestaan.
Nyt aikuistumisen kynnyksellä täytyy tehdä suuria valintoja, kuten missä opiskelee jne... Ongelmanani on millainen ihminen musta tulee? Työ- ja ihmissuhde elämässä tarvitaan rohkeutta ja uskallusta, mitä mulla ei todellakaan ole... En voi elää elämääni iänikuisessa pelossa ja epäluottamuksessa, tiedän. Mutta en vain pysty pääsemään menneisyydestäni irti!
Voinko koskaan kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi, ilman pelkoa huomisesta, ilman ennakkoluuloja muihin ihmisiin? Muuttaako aikuistuminen ihmisen persoonallisuutta? Kuinka pärjään maailmassa kun kaikki tallovat mut jalkoihinsa vaikka yrittäisinkin nousta ylös?
Onneksi täälä saan olla nimettömänä, ilman pelkoa... Vittuilijat vittuilkoon ja epäilijät epäilköön, mutta en enää halua luovuttaa tässä vaiheessa. Miten saan elämästäni elämisen arvoista?
Vuosia mua on kiusattu ala- ja yläasteella, mutta vasta yläasteella se karkas käsistä, nimittäin kiusaajikseni voisin laskea lähes sata henkilöä. Kaikki alkoi muutamasta tyypistä, jotka paska juttuja levittämällä sai koulustamme ja naapuri koulustamme kaikki ikäiseni mua vastaan. Varmaan onnistuivat siksi, että olin yläasteella ihan uusi kasvoa, en tuntenut muita aiemmin. Ujouttani en uskaltanut tutustuakaan kehenkään ja puolustajia ei ollut.
Kuitenkin varsinainen ongelma syntyi vasta viime vuonna. Harrastuksen kautta mulla oli pari hyvää kamua, ei tosin enää, mutta he kertoivat kuulleensa koululaisteni suunnitelmista hakata mut. En tiedä miks, kai mun naama vain ärsytti niitä liikaa ja niillä vitutti joku juttu. Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla vältyin tältä kurjalta kohtalolta, kiitos kuuluu varoittajilleni.
Ysin alkaessa luulin kaiken muuttuneen. Kouluumme muutti uusi oppilas, jonka kanssa ystävystyin ja sain muitakin kavereita ympärilleni. Kuitenkin nämä hyvät ajat katosivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, ja sain taas liikkua hakkaus- ja raiskausuhkausten pelossa...
Edelleenkin tilanne on sama, mihinkään en voi paeta. Pahin huoleni kohdistuu kuitenkin perheeseeni, etenkin vuotta nuorempaan pikkusiskooni. Hänellä on kyllä ystäviä mutta silti pelkään hänen puolestaan.
Nyt aikuistumisen kynnyksellä täytyy tehdä suuria valintoja, kuten missä opiskelee jne... Ongelmanani on millainen ihminen musta tulee? Työ- ja ihmissuhde elämässä tarvitaan rohkeutta ja uskallusta, mitä mulla ei todellakaan ole... En voi elää elämääni iänikuisessa pelossa ja epäluottamuksessa, tiedän. Mutta en vain pysty pääsemään menneisyydestäni irti!
Voinko koskaan kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi, ilman pelkoa huomisesta, ilman ennakkoluuloja muihin ihmisiin? Muuttaako aikuistuminen ihmisen persoonallisuutta? Kuinka pärjään maailmassa kun kaikki tallovat mut jalkoihinsa vaikka yrittäisinkin nousta ylös?
Onneksi täälä saan olla nimettömänä, ilman pelkoa... Vittuilijat vittuilkoon ja epäilijät epäilköön, mutta en enää halua luovuttaa tässä vaiheessa. Miten saan elämästäni elämisen arvoista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
En tiedä osaanko auttaa mutta oli pakko jotain sanoa...
niih elikkä ensinnäkin: oletko puhunut ikinä siitä että sinua syrjitään/kiusataan/hakataan vaikka vanhemmillesi tai jollekkin?
Puhuminenkin voisi helpottaa paljon asiaa.
Sinun kannattaisi yrittää hankkia vaikka joku maili/mese/kirjekaveri ellet muuta saa, olisi olo kevyempi kun voisi edes jollekkin puhua ja varmasti löytyy paaaljon niitä jotka ymmärtävät sinua/ovat olleet samassa tilanteessa ja haluaisivat jutella siitä.
Ja sitten toiseksi: Yritä kulkea eteenpäin, menneisyys jättää jälkeensä, mutta kun esim. lähdet opiskelemaan ja jos vaihdat maisemaa paljonkin niin se voisi olla hyvä, saat uusia ystäviä ja tutustut uusiin ihmisiin, enkä usko että siinä ikäluokassa sinua ruvettaisiin kiusaamaan elleivät he olisi tosi lapsellisia.
Kyllä sinä pystyt vielä luottamaan ihmisiin, vaikka se voi viedä aikaa, eihän ihmiseen voi luottaa ennen kun hän on näyttänyt olevansa sen arvoinen :) Toivon että edes jotenkin auttoi, kyllä elämä hymyilee sinullekkin vielä monta kertää, valoa päivääsi ja hyvää jatkoa :)
Hei! Haluaisitko alkaa mailailemaan kanssani? Haluaisin juttukaverin ja vaikutit todella hyvältä tyypiltä..!
Mailini on:
[email protected]
Jos et muuta halua niin voit mailailla kanssani ihan arkisitakin asioista..! Mikään ei ole pakko, ja on kiva jos sähköpostiini tulisi joskus edes viestejä..!
Ja muutkin yksinäiset ja kiusatut voivat mailata mulle, vastaan kaikille varmasti!
tuli väärä sähköposti, ihan ajatuksissani!
oikea on:
[email protected]
:)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=3000000000000010&subcat=476
Itselläni on kokemuksia kiusaamsisesta, tosin ei ihan noin pahasta.... Muuten, itseluottamusta jos haluat, mene protu-leirille. Itse sain sieltä paljon itseluottamusta, kun huomasin, etteivät kaikki ihmiset ole paskiaisia, vaan on oikeasti ihmisiä, jotka arvostavat minua ja haluavat kuulla, mitä minulla on sanottavana.
Mene www.protu.fi
Jos et tänä kesänä kerkeä, niin mene ihmeessä ensi kesänä senioriprotulle... (tavalliselle protulle ovat tervetulleita kaikki 8. ja 9. luokan käyneet, senioriprotulle sitä vanhemmat!)