Eilen illalla istuimme hellun kanssa sohvalla telkkua katsellen, tietysti kyhnytettiin ja pussailtiin jatkuvasti toisiamme. Kysyin häneltä, että tykkäätkös minusta, niin vastaus oli, että; "Tykkään, niin paljon että voisin mennä sun kanssa vaikka naimisiin!" Tänään rupesin miettimään, että noinkohan tuo oli kosinta-yritys (jota on kyllä odotettu; nelisen vuotta yhdessä ja 8kk ikäinen vauvakin elämää rikastuttamassa).
Höh...noinkohan meni sivu suun?!
Höh...noinkohan meni sivu suun?!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei kuulosta minusta kosinnalta. Tuo on vain tunteista kertomista. Hän kertoi, että voisi mennä kanssasi naimisiin, muttei silti ehdottanut sinulle avioliittoa.
Nytpähän ainakin tiedät hänen tunteensa.
Tosin mitä väliä avioliitolla enää on, kun lapsikin jo on hankittu? Onhan lapsi paljon suurempi sitoutumisen osoitus kuin avioliitto.
turvataksenne toistenne talouden esim. kuoleman varalta, on hyvä, että menette naimisiin.
myös lapselle parasta!
helppo se tanen on siellä höpättää, kun itse on naimisissa ainakin noitten eri juttujen perusteella.
Testamentilla ja vakuutuksella voi turvata avopuolison toimeentulon, jos haluaa. Mutta mitä sillä on lapsen kannalta merkitystä? Lapsihan perii vanhempansa. Eli jos pari on avoliitossa, ja toinen kuolee, lapsi on perijä. Ei se omaisuus siitä mihinkään häivy. Yksityiskohtia en tiedä, mutta eikös tässä tapauksessa elossa oleva lapsen huoltaja ole jollain tapaa kontrollissa myös lapsen omaisuudestakin?
Kyllä asioita pystyy hoitamaan muutenkin kuin avioliitolla.
Edellisestä viestistäni unohdin tämän. Vaikka kirjoitin niin kuin kirjoitin, tarkoitin ensimmäisellä viestilläni, että eihän sitä avioliittoa enää tarvita sitoutumisen osoitukseksi, jos lapsi on. Vaikka asiat pystyy hoitamaan lain edessä muutenkin (testamentilla yms.), kannattaa avioliittoon mennä lakiteknisten asioiden vuoksi. Mutta eihän sillä enää ole sitoutumisen kanssa mitään tekemistä, eihän?
Kerropas nyt besserwisser tane_k että miksi sinä itse menit naimisiin (muistaakseni jo toista kertaa..?)??? Aina roikut täällä jakelemassa ns. neuvojasi ja kaikki on aina väärässä paitsi sinä. Onkohan omat syysi nyt sitten oikeat??
Miksi kertoisin sinulle yhtään mitään, kun olet jo mielipiteesi muuttunut? Tuskin mikään, mitä voisin kirjoittaa, enää sinun mieltäsi muuttaa.
Muille lukijoille kirjoitan, että minusta lapsen hankkiminen on sen luokan juttu, että sen jälkeen ei pitäisi olla enää epäilyksiä toisen sitoutumisesta. Jos vielä lapsen hankinnan jälkeen pitää miettiä sitä, että "olenko sitoutunut vai en", on jossain vikaa - ja pahasti. Avioliitto ei käytännön elämää muuta mitenkään. Sukunimi voi toisella muuttua, mutta muuten elämä jatkuu ennallaan. Avioliitto onkin enemmän laillinen ja henkinen liitto. Se vaikuttaa siihen, miten viranomaiset suhtautuvat pariin. Lisäksi se avioliitto joillekin merkitsee henkistä sitoutumista. Minusta on kuitenkin pahasti päässä vikaa, jos pitää avioliittoa suurempana sitoutumisena kuin lapsea. Avioliitosta pääsee helposti pois, lapsi onkin vähän kinkkisempi juttu. Siitä ei niin vain eroa oteta.
En ole nyt vähättelemässä avioliiton syitä. Lähinnä ihmettelen sitä, että jotkut tekevät lapsen, vaikkeivat ole edes sitoutuneet - henkisestikään - puolisoonsa.
vanhempi ei saa käyttää lapsen perimiä rahoja. Lapselle määrätään edunvalvoja!!!!!!!!!!!!!!!
Lisäksi normaalilla testamentilla saatu omaisuus tulee kalliiksi, karsee perintövero!!!!!!!!!!
No ei siltä joskus joidenkin kohdalla tunnu! Miksi muuten joidenkin mielestä avioliitto tuntuu olevan kauhistus joillekin, mutta lapsia "tehtaillaan" kovinkin helposti.
Esim. joku voi haluta lapsen vaikka kumppanin kanssa menisi huonosti kun biologinen kello tikittää tai muuten haluaa kovasti lapsen. Ja lapset kuuluu ikään kuin asiaan, toisin kuin avioliitto.
Omasta mielestäni lapsi on kyllä siompi sitoumus ja joka ei kosketa vain niitä kahta aikuista.
Niin ei siis ollut munkaan mielestä kosinta. Ja kosintahan pitäisi olla kysymys? Johon toinen voi vastata myöntävästi tai kielteisesti. Mutta siitä olisi ehkä voinut kehkeytyä kosinta. Kommentoitko siihen mitään?
Mutta jos naimisiin mennään pelkästään sitoutumisen takia niin ei kai sitten tarvitsisi mennä naimisiin, jos on lapsia tai aikoo niitä ”hankkia”?
Kuten kirjoitin, en tunne yksityiskohtia. Mutta siis jos joku väittää, että lapsen toimeentulon turvaamiseksi pitäisi mennä naimisiin, niin hän on väärässä. Eikös vaan? Lapsi perii vanhempansa, joten hänen toimeentulonsa on kyllä turvattu. Avopuolison toimeentulon voi varmistaa testamentilla ja henkivakuutuksella.
Tiedän myös se, että avopuoliso maksaa enemmän perintöveroa. Oletin kuitenkin, että se on keskustelijoiden tiedossa. Kyseessähän on yleisesti tiedossa oleva asia, vai mitä?
Vähennä kuitenkin huutomerkkien määrää. Tuollainen määrä huutomerkkejä ei anna sinusta fiksua kuvaa, vaikka asiasi ehkä osaisitkin.
ei myöskään sinun ainainen kitinä
Mutta onneksi meillä on sinut, joka annat jokaiseen keskusteluun rautaisannoksen asiaa ja fiksuja kommentteja. Älykkäät mielipiteesi vievät keskustelua eteenpäin ja suorastaan mykistyn viestiesi asiapitoisuuden edessä.
Jatka vain valitsemallasi linjalla. Ilmeisesti sinulla on aika vähän harrastuksia, kun minunkin viestejäni viitsit kommentoida tuollaisella innolla. Ethän edes pidä minusta tai kirjoituksistani.
No, mielestäni minulla ei tuossa asiassa ole monopoli-asemaa. Jos nyt harrastuksista puhutaan niin eipä sinullakaan taida niitä paljon olla, jos ei lasketa viisastelua tällä kihlapalstalla.
Mun mielestä Tane_k kirjoittaa tänne palstoille (muillekin kuin tälle Häät osiolle) paljon ja kyllä siellä aika paljon on asiaakin (eli määrä ja laatu kohtaavat paremmin kuin keskivertaisesti muilla kirjoittelijoilla). Ainakin minun mielestä asia on noin. Näkee, että kaverilla on hieman enemmän elämänkokemustakin takana kuin minunlaisella parikymppisellä räkänokalla ;)
Eikös keskustelupalstalla ole tarkoitus herättää keskustelua? Tai ainakin saada asioihin ihmisiltä monelta eri kantilta mielipiteitä. Tai jotain tuollaista olen ainakin käsittänyt..
provo koko juttu :D
Katsotaan nyt saako aikaiseksi ihan kosinnankin, kun jo ainakin vähän ajattelee avioliittoa yhtenä mahdollisuutena.
Nähtävästi naimisiinmeno ei ole miehellä ennen tuota edes käynyt mielessä?? Kumma on tosiaan asioiden ajattelujärjestys nykyään.
kyllä minun avopuoliskoni on joka heittänyt ihan "mennäänkö naimisiin" mutta ei kuitenkaa kosinta ollut.. toisaalta.. tiedän myös että hän ei aio sitä tehdä ihan noin vain ohimennen heittämällä joskus ja tiedän ettei hän halua edes vielä. Mutta paljon ollaan kyllä mietitty asiaa. melko monesti tuo avopuoliskoni jopa jotain naimisiin meno juttua heittää :)