Ympäristöasiat

Anonyymi

Vihervasemmisto käyttää häikäilemättömästi hyväksi lapsia ja nuoria oman ideologiansa edistämiseksi pelottelemalla heitä ilmastoasioilla! Aikuisten asia on ottaa vastuu eikä saada lapsia ja nuoria ahdistumaan!

Ekokapina on vaarallinen ääriliike, joka tulee lakkauttaa!

16

793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä ilmasto katastrofi on päällä. Suomessa syyskuu oli 20 vuoteen kylmin syyskuu. Mitähän höpinää opettajat kertovat kouluissa.

    • Anonyymi

      Totta, elokapina näyttää koostuvan varsin tärähtäneistä ja kaikesta todellisuudesta irrallaan olevista haihattelijoista jotka todella pitäisi saada hoitoon ennen kuin jotain vielä varallisempaa keksivät.
      Mikä kaikkein järkyttävintä kun muuan paikkakunnan ihan aikuinen mies kirjoitti paikallisessa lehdessä, että kannattaa elokapinan kaltaista toimintaa ja sanoo jopa tuntevansa joitakin näitä terroristeja pitäen heitä suomen parhaana nuorisona.
      Äijä raiska on toki enenkin varsin erikoisia möläläytellyt, onhan kyse vihreiden ehdokkaasta kunnanvaltuustoon mutta, että elokapinan kaltaisia häiriköitä tukee on jo varsin anteeksiantamatonta.

    • Anonyymi

      Lasten vanhempia asia ei koske, lapsia koskee, ja sen takia he ovat aiheellisestikin huolissaan omasta tulevaisuudestaan. Vanhempi väki tekee kaikkensa, että saisivat jatkaa omaa luonnon tuhoamistaan hautaan saakka.
      Poliisi kulkee ruiskuttamassa myrkkyä rauhallisesti maassa istuvien lapsien silmiin! Siinä yhteiskunnan vastaus lasten huoleen.

      • Anonyymi

        "Poliisi kulkee ruiskuttamassa myrkkyä rauhallisesti maassa istuvien lapsien silmiin!"
        Aivan oikein poliisi teki koska ne "lapset" istui rauhallisesti vilkkaasti liikennöidyllä kadulla aiheuttaen suurta vaaraa ja haittaa.
        Näille huolestuneille "lapsille", joilla monilla parta varsin hyvässä kasvussa, olisi mitä parhain istuskelupaikka porvoon puretun linja-autoaseman asfaltoidulla kohdalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Poliisi kulkee ruiskuttamassa myrkkyä rauhallisesti maassa istuvien lapsien silmiin!"
        Aivan oikein poliisi teki koska ne "lapset" istui rauhallisesti vilkkaasti liikennöidyllä kadulla aiheuttaen suurta vaaraa ja haittaa.
        Näille huolestuneille "lapsille", joilla monilla parta varsin hyvässä kasvussa, olisi mitä parhain istuskelupaikka porvoon puretun linja-autoaseman asfaltoidulla kohdalla.

        Ihan oikein kaasutus!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan oikein kaasutus!

        Vielä kun voisi käyttää zyklon.b:tä, olisi olo miehekäs!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä kun voisi käyttää zyklon.b:tä, olisi olo miehekäs!

        Kaasua komisarioPalmu!


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Poliisi kulkee ruiskuttamassa myrkkyä rauhallisesti maassa istuvien lapsien silmiin!"
        Aivan oikein poliisi teki koska ne "lapset" istui rauhallisesti vilkkaasti liikennöidyllä kadulla aiheuttaen suurta vaaraa ja haittaa.
        Näille huolestuneille "lapsille", joilla monilla parta varsin hyvässä kasvussa, olisi mitä parhain istuskelupaikka porvoon puretun linja-autoaseman asfaltoidulla kohdalla.

        Nyt ne myrkyttäjät haastetaan käräjille, mikä on ihan oikein!


    • Anonyymi

      Ei Suomelle ole luvattu kuin tulvia parissa paikassa etelärannikolla. Siitä ei kannata maksaa miljarditolkulla, että kuvitellaan niiden estyvän.

      • Anonyymi

        Just niin! Vihervassarit! Yöks!


    • Anonyymi

      Kyllä se ilmasto on viilentynyt. Tämän vuoden huhtikuun globaali keskilämpötila oli 0,22 astetta KYLMEMPI kuin edeltävä maaliskuu. Viileät ilmat jatkuvat Porvoossa ainakin pitkälle kesäkuuhun.

      • Anonyymi

        Vihreä puolue on onneksi kohta niin syvässä laskussa, että hyvä juttu!


    • Anonyymi

      Meidän maaseututiellä on tänäänkin pitkin päivää parveillut lauma autolla liikkuvia lintubongareita, jotka joutokäyttävät autojaan ja kiikaroivat lintuja käynnissä seisovasta autosta, kun eivät jaksa nostaa persettään penkistä. Näin nämä yksityisautoilua vastustavat ja ilmastotuhosta saarnaavat vihreät luonnonystävät ja ympäristönsuojelijat itse elävät.

      • Anonyymi

        Selvästi vihreitä!


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1378
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe