Miten sinuun voi otta yhteyttä palsta-asioissa sekoittamatta asiaan Ylläpitoa,sivullasi ei ole sähköpostioisoitetta?
CELESTALLE
79
4547
Vastaukset
- celesta
Palautetta voi lähettää asiaton viesti-linkin kautta, tai suoraan palstalla.
nikkiluetteloon,takaa-ajettu.Jos ollut jo käytössä niin vaikka;niin useasti matkoihinsa ajettu,seuraavaan viestiin;ja yhtä usein takaisin tullut jne.Juicea mukaellen.
sanon.
Olet kyllä sitkeä kirjoittaja,mutta tuntuu näin sivustakatsoen,että tällainen taistelusi ylläpitoa vastaan on kuitenkin taistelua tuulimyllyjä vastaan ja siten turhaa energian kuluttamista molemmin puolin.
Eihän nämä mielipiteemme ja kirjoituksemme ole kuitenkaan niin "korvaamattomia",että niiden perään'kannattaa' viikkojen taistelua käydä.
Sanotaanhan,että maassa maan tavalla.Jos ylläpito tai heidän edustaja katsoo aiheelliseksi poistaa heidän kriteerien ja arvioinnin perusteella kirjoituksia,niin hyväksytään se ja yritetään mukauttaa sanomisemme heidän foorumin ohjeistuksen mukaiseksi ja silloin kun emme siihen pysty,kirjoitus todennäköisesti poistetaan,niin annetaan asian olla ja jatketaan skarpaten uudestaan.
Kyllä omiakin kirjoituksiani on poistunut milloin mistäkin syystä,mutta en ole kirjoituksiini niin kiintynyt,että olisin poistojen perään kysellyt.
- Ajomies
Uskomatonta touhua operaattorilta yleensä.
Vuosien saatossa en ole saanut ainuttakaan kertaa asiallista palautetta mihinkään asiaan.
Toiseksi täällä ei ole minkäänlaisia yhteystietoja
kuten muilla medioilla lehdistöstä radioon ja tv-kanaviin. Heillä on selkeät fyysisten henkilöiden yhteystiedot ja palaute tulee oitis välittömästi ja hyvin asiallisesti.- palstailija
Celesta on asiallinen sefu, sen olen aikojen kuluessa huomannut. Olen itsekin pyytänyt muutaman kerran poistamaan jonkun epäasiallisen viestin ja hän tai poissaollessaan ylläpito on sen poistanut.
Tällä palstalla on liikaa ilkeitä ihmisiä (välillä oli sopuisaakin).
Olen sitä mieltä, että muillekin ikäpalstoille kirjoittavilla ei ole asiaa kritisoita Celestan toimintaa.
Huomatkaa edes se, etten nikkiäni kerrot, joten turha kommentoida mielistelyistä tms. - yopollo
palstailija kirjoitti:
Celesta on asiallinen sefu, sen olen aikojen kuluessa huomannut. Olen itsekin pyytänyt muutaman kerran poistamaan jonkun epäasiallisen viestin ja hän tai poissaollessaan ylläpito on sen poistanut.
Tällä palstalla on liikaa ilkeitä ihmisiä (välillä oli sopuisaakin).
Olen sitä mieltä, että muillekin ikäpalstoille kirjoittavilla ei ole asiaa kritisoita Celestan toimintaa.
Huomatkaa edes se, etten nikkiäni kerrot, joten turha kommentoida mielistelyistä tms.sheriffi onnistuu työssään jos hoitaa sen kuin erotuomari, näkymättömästi, vain sääntöihin tukeutuen.
Ihmettelen ketjun aloittajan motiiveja luoda joku yksityinen vaikutuskanava virallisen ohi sefuun. Ei oikein kuulu länsimaiseen tyyliin.
Sen lisäksi seriffi voi kyllä osallistua normaaliin keskusteluun, vaikka avaamalla aiheen kuten eilen näkyi Kahvikonttorissa olevan. - Jermu
ettei vuosien varrella ole tullut vastausta. Mä en ole laittanut ylläpidolle vuoden ja 4 kk yhtään mitään, koska ei ole ollut tarpeen. Missä on se olennainen ero.
- celesta
Tässä ketjussa on nimitelty muita kirjoittajia moukiksi ja pohjasakaksi. Herjaaminen on selkeästi netiketin vastaista, ja viestit on poistettu. Valitettavasti myös asialliset vastaukset poistuivat, teknisistä syistä.
Ettei unohtuisi, asiallisuudesta ja muustakin tässä linkissä
http://keskustelu.suomi24.fi/ohje/#saannotvoiko ajomies olla arvioissaan koskaan väärässä?
Melko varmat ja ehdottomat arviot hän toisista antaa.
Yksi erinomainen puoli hänessä tuntuu olevan,hän ei taida periksi antaa milloinkaan vaan palaa asiaan yhtä varmasti,kuin päivä koittaa.
jk.Ainahan se ei ole hyvä tai rakentava ominaisuus,mutta määrätyissä tilanteissa sitkeys on suuri avu.- yopollo
emw34 kirjoitti:
voiko ajomies olla arvioissaan koskaan väärässä?
Melko varmat ja ehdottomat arviot hän toisista antaa.
Yksi erinomainen puoli hänessä tuntuu olevan,hän ei taida periksi antaa milloinkaan vaan palaa asiaan yhtä varmasti,kuin päivä koittaa.
jk.Ainahan se ei ole hyvä tai rakentava ominaisuus,mutta määrätyissä tilanteissa sitkeys on suuri avu.ovat erilaisia, kai tuokin on kestettävissä. Pitäköön kantansa jos ei halua niitä muuttaa eikä meidän tarvitse tuulimyllyä vastaan hyökätä.
- maron*
yopollo kirjoitti:
ovat erilaisia, kai tuokin on kestettävissä. Pitäköön kantansa jos ei halua niitä muuttaa eikä meidän tarvitse tuulimyllyä vastaan hyökätä.
aikamoiset "haukkujaiset" olikin. Mutta eiköhän CELESTA noudata näiden palstojen sääntöjä ja mielestäni hän poistaa ihan oikeita viestejä, jotka eivät välttämättä tälle palstalle kuulukaan, siinä sivussa menee tietenkin monen viattomankin kirjalliset tuotokset, mutta miksi suremaan, ei se elämä siihen pääty että jokin viesti poistetaan:)
- Ajomies
Jos kirjoittaja kirjoittaa moukkamaisesti
ja asiattomasti niin miksi puheenvuoronsta voi sanoa, että se on asiaton, ala-arvoinen, pohjasakkaa...
Kun asianomainen kirjoittaa asiallisesti vaikka kritikoisi miten ankarasti niin en minä ainakaan koe sitä loukkauksena.
Arvostetuissakin lehdissä ja korkeassa asemassa oleva käyttää kovinkin sanan säilää ja ruoskii.
Täällä palastoillakin näkee kirjoittajien huorittelevan juuri vihittyä vieraan maan kuninkaallista ja oman tasavallan presidentin
arvostelu tuntuu usein asiattomalta - näihin ei ole ylläpito tai sheriffi puuttunut edes pyynnöstä.
Palstan ( 60-80) sheriffikin voiilmoittaa palstakeskustelussa haastavansa kirjoittajan oikeuteen ellei teksti muutu mieleiseksi.
Hän ei edes perustele mielipidettään, kun esittää palstalla asiallisen kysymyksen niin kysymyspuheenvuorot poistetaan ja annetaan tilaa sivullisille kysyjää ja keskustelun kohteena olevaa herjaaville mielipiteille - Ajomies
emw34 kirjoitti:
voiko ajomies olla arvioissaan koskaan väärässä?
Melko varmat ja ehdottomat arviot hän toisista antaa.
Yksi erinomainen puoli hänessä tuntuu olevan,hän ei taida periksi antaa milloinkaan vaan palaa asiaan yhtä varmasti,kuin päivä koittaa.
jk.Ainahan se ei ole hyvä tai rakentava ominaisuus,mutta määrätyissä tilanteissa sitkeys on suuri avu.Vuosien varrella olen useita kertoja antanut yhteystietoni([email protected]) ja luvannut ojentaa ruusun sille, joka huomaa olellisesti väärää tietoa viestissäni tai peräti valehdelleen.
Houkuttelin taannoin määräajallakin - tuleoksetta.
Ainoatakaan yksilöityä, perusteltua vastausta ei ole milloinkaan tullut pettymyksekseni ja
- ruusutarhurin, kauppiaan pettymykseksi.
Menneen talven lumiin en toivo enää mentävän vaan toivon, että ne tulisivat mielellään meneillään olevista keskusteluista, koska poistatuksetkin jo muuttavat keskustelun luonnetta. Tässäkin keskustelussa toin useita täydentäviä puheenvuoroja eilen ja se muuttaa esillä olevaa
kun ei ole tietoa, mitä on vastattu ja mihin on vastattu.
Ruusun saadakseen pitää laittaa meili em. osoitteeseen perusteluineen ja sitten kukkakaupan yhteystiedot, josta haluaa noutaa /oma nimi tai nikki, jolla ruusu on noudettavissa. - maron*
Ajomies kirjoitti:
Jos kirjoittaja kirjoittaa moukkamaisesti
ja asiattomasti niin miksi puheenvuoronsta voi sanoa, että se on asiaton, ala-arvoinen, pohjasakkaa...
Kun asianomainen kirjoittaa asiallisesti vaikka kritikoisi miten ankarasti niin en minä ainakaan koe sitä loukkauksena.
Arvostetuissakin lehdissä ja korkeassa asemassa oleva käyttää kovinkin sanan säilää ja ruoskii.
Täällä palastoillakin näkee kirjoittajien huorittelevan juuri vihittyä vieraan maan kuninkaallista ja oman tasavallan presidentin
arvostelu tuntuu usein asiattomalta - näihin ei ole ylläpito tai sheriffi puuttunut edes pyynnöstä.
Palstan ( 60-80) sheriffikin voiilmoittaa palstakeskustelussa haastavansa kirjoittajan oikeuteen ellei teksti muutu mieleiseksi.
Hän ei edes perustele mielipidettään, kun esittää palstalla asiallisen kysymyksen niin kysymyspuheenvuorot poistetaan ja annetaan tilaa sivullisille kysyjää ja keskustelun kohteena olevaa herjaaville mielipiteilleettä palstalla on enää pelkkiä moukkia, eikö se ole mielestäsi toisten herjaamista? Ne olivat niitä kirjoituksia jotka olivat aamulla poistuneet. Sinuna ajattelisin ennekuin suustani ulos mitä tahansa päästäisin. Vastasin sinulle muistaakseni hieman ennen puoltayötä, en tiedä ehditkö lukea sen ennenkuin se poistui. Mutta nimenomaan sinä herjasit KAIKKIA tällä palstalla kirjoittavia. Ota mielummin silmätikuksesi meidät muutamat jotka kirjoittelevat myös herjoja, älä niitä jotka ovat asiallisia ja fiksuja kirjoittajia, sillä niitähän täällä suurimmaksi osaksi on.
- Ajomies
maron* kirjoitti:
että palstalla on enää pelkkiä moukkia, eikö se ole mielestäsi toisten herjaamista? Ne olivat niitä kirjoituksia jotka olivat aamulla poistuneet. Sinuna ajattelisin ennekuin suustani ulos mitä tahansa päästäisin. Vastasin sinulle muistaakseni hieman ennen puoltayötä, en tiedä ehditkö lukea sen ennenkuin se poistui. Mutta nimenomaan sinä herjasit KAIKKIA tällä palstalla kirjoittavia. Ota mielummin silmätikuksesi meidät muutamat jotka kirjoittelevat myös herjoja, älä niitä jotka ovat asiallisia ja fiksuja kirjoittajia, sillä niitähän täällä suurimmaksi osaksi on.
Maron* aavistan sinun todellisen minäsi, mutta en halua lähteä siitä kinailemaan.
En todellakaan tiedä ja monesti raivoan kaltaisillesi "moukkamaisille" kirjoittajille, jotka herjaavat epämääräisin vihjauksin.
Minusta sinun asiasi syyttävänä on tuoda todisteet esiin.
Tuollaiset viestit nytkin kirjoittamasi, johon nyt vastaan, ovat juuri niitä moukkamaisia, asiattomia, herjaavia.
Juuri pääsin kertomasta, että yksilöi, perustele
ja ota vaikka kopio itsellesi viestistä, joka on sinusta asiaton. Parashan on tilanne kun näkyy mihin on vastattu.
Sinulle vastaan
- kuin metsästä huudat eli omalla kielelläsi, jota itsekin ilmeisesti ymmärrät ! - hakata
Ajomies kirjoitti:
Maron* aavistan sinun todellisen minäsi, mutta en halua lähteä siitä kinailemaan.
En todellakaan tiedä ja monesti raivoan kaltaisillesi "moukkamaisille" kirjoittajille, jotka herjaavat epämääräisin vihjauksin.
Minusta sinun asiasi syyttävänä on tuoda todisteet esiin.
Tuollaiset viestit nytkin kirjoittamasi, johon nyt vastaan, ovat juuri niitä moukkamaisia, asiattomia, herjaavia.
Juuri pääsin kertomasta, että yksilöi, perustele
ja ota vaikka kopio itsellesi viestistä, joka on sinusta asiaton. Parashan on tilanne kun näkyy mihin on vastattu.
Sinulle vastaan
- kuin metsästä huudat eli omalla kielelläsi, jota itsekin ilmeisesti ymmärrät !päätään seinään. "Maron" ON vissi Osake-omistaja palstalla.
- Ajomies
Ajomies kirjoitti:
Maron* aavistan sinun todellisen minäsi, mutta en halua lähteä siitä kinailemaan.
En todellakaan tiedä ja monesti raivoan kaltaisillesi "moukkamaisille" kirjoittajille, jotka herjaavat epämääräisin vihjauksin.
Minusta sinun asiasi syyttävänä on tuoda todisteet esiin.
Tuollaiset viestit nytkin kirjoittamasi, johon nyt vastaan, ovat juuri niitä moukkamaisia, asiattomia, herjaavia.
Juuri pääsin kertomasta, että yksilöi, perustele
ja ota vaikka kopio itsellesi viestistä, joka on sinusta asiaton. Parashan on tilanne kun näkyy mihin on vastattu.
Sinulle vastaan
- kuin metsästä huudat eli omalla kielelläsi, jota itsekin ilmeisesti ymmärrät !" Mutta nimenomaan sinä herjasit KAIKKIA tällä palstalla kirjoittavia. Ota mielummin silmätikuksesi meidät muutamat jotka kirjoittelevat myös herjoja, älä niitä jotka ovat asiallisia ja fiksuja kirjoittajia, sillä niitähän täällä suurimmaksi osaksi on."
- - -
Voisitko muistaa keitä "kaikkia" herjasin ja millaisia nimittelyjä käytin. En todellakaan
ymmärrä asiaa kun tapoihini ei kuulu yleistää
vaan pysyttäytyä siinä keskustelussa
- tosin viittasin aiemmin naapuripalstalle, mutta tuo keskustelu on edelleen nähtävillä "Ajomiehelle/BilMan 80".
Itselläni on se kopioituna. - maron*
hakata kirjoitti:
päätään seinään. "Maron" ON vissi Osake-omistaja palstalla.
tyhmä olen mutta en niin tyhmä:))
- Ajomies
hakata kirjoitti:
päätään seinään. "Maron" ON vissi Osake-omistaja palstalla.
Aavistelin asian näin olevan, mutta antaapi olla.
Jos Enirolla on paljon tällaisia "osakkeenomistajia" niin saattaisin
suositella..... - maron*
Ajomies kirjoitti:
Aavistelin asian näin olevan, mutta antaapi olla.
Jos Enirolla on paljon tällaisia "osakkeenomistajia" niin saattaisin
suositella.....sitten herjaa, pitäisikös printata ylös, että voin taas todistaa mitä olet mennyt sanomaan?
Tarkoitin että isompaan tyhmyyteen ei kannata vastata. - pohjasakka
kirjoittajien vertaaminen pohjasakkaan loukkaa. Rajansa se on pohjasakankin mollaamisella.
- sakaton
pohjasakka kirjoitti:

Eikös sakat ole yleensä pohjalla.
Sekoittamalla ja hämmentämällä muuttuu
keskusteluketju sameaksi ja sekö vain on tarkoituksesi? - sakaton
maron* kirjoitti:
sitten herjaa, pitäisikös printata ylös, että voin taas todistaa mitä olet mennyt sanomaan?
Tarkoitin että isompaan tyhmyyteen ei kannata vastata.Miksi yleensä hämmentelet näitä pohjasakkoja?
Odotan mielenkiinnolla josko tuo "häirikkö" joutuisi osoittamaan olevansa sanojensa mittainen ja lähettämään ruusuja jollekin.
Tiedän, että tarjousesityksiä häneltä on tullut useita aiemminkin. - pohjasakka
sakaton kirjoitti:
Eikös sakat ole yleensä pohjalla.
Sekoittamalla ja hämmentämällä muuttuu
keskusteluketju sameaksi ja sekö vain on tarkoituksesi?että jotkut ihmiset viihtyvät parhaiten erillaisten ihmisten seurassa. Ei niinkään kuppikuntaisen palsta"eliitin".
- maron*
sakaton kirjoitti:
Miksi yleensä hämmentelet näitä pohjasakkoja?
Odotan mielenkiinnolla josko tuo "häirikkö" joutuisi osoittamaan olevansa sanojensa mittainen ja lähettämään ruusuja jollekin.
Tiedän, että tarjousesityksiä häneltä on tullut useita aiemminkin.näissä sameissa pohjavesissä. Mielestäni ei ole oikein että kaikki palstalle kirjoittaneet leimataan pohjasakaksi, itse voin sitä ollakin, mutta täällä on paljon mahtavia tyyppejä joiden olinpaikka ei todellakaan ole pohjamudassa.
- sakaton
pohjasakka kirjoitti:
että jotkut ihmiset viihtyvät parhaiten erillaisten ihmisten seurassa. Ei niinkään kuppikuntaisen palsta"eliitin".
Minusta on vain hyvä kun sakat pysyisivät pohjalla
sekoittamatta kirkkaasti ja selkeästi ajattelevien hyviä keskusteluja.
Eikö luonnossa ole muutenkin niin, että madot
mönkivät maan alla, neli- ja kaksijalkaiset maan päällä sekä linnut taivaalla liihotellen.
Useimmiten juuri näillä palstoillakin ollaan rajoituksia tekemässä tämän pohjasakan taholta
ja heidän ehdoillaan. - sakaton
maron* kirjoitti:
näissä sameissa pohjavesissä. Mielestäni ei ole oikein että kaikki palstalle kirjoittaneet leimataan pohjasakaksi, itse voin sitä ollakin, mutta täällä on paljon mahtavia tyyppejä joiden olinpaikka ei todellakaan ole pohjamudassa.
Minusta mahot eivät suurin surmin halua muuttaa pohjamudasta minnekään. Pohjasakan mielestä juuri heidän liirumlaaruminsa on kaikkein mieluisinta.
Samaa höpinää päivästä toiseen, jopa vuosikausia.
En halua kieltää heiltä sitä, mutta toivon ymmärrystä myös heille, jotka haluavat keskustellen avartaa omaa näkemystään ja hankkia jopa uutta tietoa keskustellen. - maron*
sakaton kirjoitti:
Minusta mahot eivät suurin surmin halua muuttaa pohjamudasta minnekään. Pohjasakan mielestä juuri heidän liirumlaaruminsa on kaikkein mieluisinta.
Samaa höpinää päivästä toiseen, jopa vuosikausia.
En halua kieltää heiltä sitä, mutta toivon ymmärrystä myös heille, jotka haluavat keskustellen avartaa omaa näkemystään ja hankkia jopa uutta tietoa keskustellen.Pistä kunnollinen aloitus, äläkä kopioi sitä mistään, ja uskonnolle ja politiikallekin on olemassa omat palstansa, voithan yrittää täälläkin järkevää aloitusta, se on sitten eri asia moniko siihen tulee mukaan, ja miksi se matkan varrella muuttuu. Ihanne olisi että voisi olla kaksi eri 50 palstaa joka toinen olisi meille pohjamudan (mahoille)kuten sinä kirjoitit - lieneekö kirjoitusvirhe vai tahallinen teko. Ja toinen olisi järkevästi keskustelevien paikka. Varmaan täältä jo sellainen palsta jostakin löytyykin - missä vika jos et pysty sellaisellakaan palstalla keskustelemaan? Vai oletko edes yrittänyt? Ainakin erittäin asiallisia keskusteluja käydään eri harrastuspalstoilla, valitettavasti vain kävijämäärä on hyvin pieni. Uskoisin että useimmille esimerkiksi tämä palsta on sellainen "huulenheittopalsta", ja itse en siinä mitään väärää näe, olen selaillut kirjoituksia ja siellä on kyllä aivan asiallisiakin juttuja. Aivan koko palstan täydeltä. Ei tarvitse olla tyhmä halutessaan niinsanottua huulenheittoa, monille se on päivän hauskin juttu. Järkevä täytyy olla sitten taas todellisessa elämässä.
- maron*
sakaton kirjoitti:
Minusta on vain hyvä kun sakat pysyisivät pohjalla
sekoittamatta kirkkaasti ja selkeästi ajattelevien hyviä keskusteluja.
Eikö luonnossa ole muutenkin niin, että madot
mönkivät maan alla, neli- ja kaksijalkaiset maan päällä sekä linnut taivaalla liihotellen.
Useimmiten juuri näillä palstoillakin ollaan rajoituksia tekemässä tämän pohjasakan taholta
ja heidän ehdoillaan.että sinä tunnet kuuluvasi näihin puhtaana liihottelijoihin, rauhankyyhkyksi en sinua kyllä hyvällä mielikuvituksellakaan pysty vertaamaan.
Myös korppikotkat ja naakat ovat vapaana liihottelevia lintuja - muista se. - pohjasakka
sakaton kirjoitti:
Minusta on vain hyvä kun sakat pysyisivät pohjalla
sekoittamatta kirkkaasti ja selkeästi ajattelevien hyviä keskusteluja.
Eikö luonnossa ole muutenkin niin, että madot
mönkivät maan alla, neli- ja kaksijalkaiset maan päällä sekä linnut taivaalla liihotellen.
Useimmiten juuri näillä palstoillakin ollaan rajoituksia tekemässä tämän pohjasakan taholta
ja heidän ehdoillaan."kirkkaasti ja selkeästi ajattelevien hyviä keskusteluja"
Tää oli hyvä!!! Mistäs keksit? xD - Jermu
sakaton kirjoitti:
Minusta on vain hyvä kun sakat pysyisivät pohjalla
sekoittamatta kirkkaasti ja selkeästi ajattelevien hyviä keskusteluja.
Eikö luonnossa ole muutenkin niin, että madot
mönkivät maan alla, neli- ja kaksijalkaiset maan päällä sekä linnut taivaalla liihotellen.
Useimmiten juuri näillä palstoillakin ollaan rajoituksia tekemässä tämän pohjasakan taholta
ja heidän ehdoillaan.kuka se on siellä pohjalla tällä palstalla?
- yopollo
maron* kirjoitti:
että palstalla on enää pelkkiä moukkia, eikö se ole mielestäsi toisten herjaamista? Ne olivat niitä kirjoituksia jotka olivat aamulla poistuneet. Sinuna ajattelisin ennekuin suustani ulos mitä tahansa päästäisin. Vastasin sinulle muistaakseni hieman ennen puoltayötä, en tiedä ehditkö lukea sen ennenkuin se poistui. Mutta nimenomaan sinä herjasit KAIKKIA tällä palstalla kirjoittavia. Ota mielummin silmätikuksesi meidät muutamat jotka kirjoittelevat myös herjoja, älä niitä jotka ovat asiallisia ja fiksuja kirjoittajia, sillä niitähän täällä suurimmaksi osaksi on.
kun olin mielisairaalassa hommissa. Suljetulla osastolla oli 40 umpihullua joista jokainen tunnisti joukosta 39 umpihullua ja yhden järkevän. yksikään ei tunnistanut samaa järkevää kuin joku toinen. :-))))
Eli jatketaan nyt mekin vain oman kilven kirkastamista ja annetaan toisten sotkea omaansa. Jotkut jutut ohittaa parhaiten vaikenemalla.
Voin ihan hyvin olla moukka jos jonkun olo siitä paranee. - yopollo
sakaton kirjoitti:
Minusta on vain hyvä kun sakat pysyisivät pohjalla
sekoittamatta kirkkaasti ja selkeästi ajattelevien hyviä keskusteluja.
Eikö luonnossa ole muutenkin niin, että madot
mönkivät maan alla, neli- ja kaksijalkaiset maan päällä sekä linnut taivaalla liihotellen.
Useimmiten juuri näillä palstoillakin ollaan rajoituksia tekemässä tämän pohjasakan taholta
ja heidän ehdoillaan.rajoituksia heittele kuin se joka haluaa kuulla vain omaa ääntään. Yritetään mieluummin voittaa tilaa ja ystäviä omilla aloitteilla eikä huudeta toisia hiljaiseksi. Ei kukaan järkevä tottele kuitenkaan.
- ukuli
maron* kirjoitti:
että sinä tunnet kuuluvasi näihin puhtaana liihottelijoihin, rauhankyyhkyksi en sinua kyllä hyvällä mielikuvituksellakaan pysty vertaamaan.
Myös korppikotkat ja naakat ovat vapaana liihottelevia lintuja - muista se.Naakkahan minä olen edelleen perusluonteeltani
eikä liene palstalaisille tuntematonta.
- On se muuten kumma, että ainoatakaan perätöntä lausumaa ei ole löytynyt ja palstallakin sentään
kymmeniätuhansia mielenilmaisuja harmiksenne olen kirjoitellut.
Maron, etsi sinä edes yksi tähän kuin malliksi ! - ukuli
maron* kirjoitti:
Pistä kunnollinen aloitus, äläkä kopioi sitä mistään, ja uskonnolle ja politiikallekin on olemassa omat palstansa, voithan yrittää täälläkin järkevää aloitusta, se on sitten eri asia moniko siihen tulee mukaan, ja miksi se matkan varrella muuttuu. Ihanne olisi että voisi olla kaksi eri 50 palstaa joka toinen olisi meille pohjamudan (mahoille)kuten sinä kirjoitit - lieneekö kirjoitusvirhe vai tahallinen teko. Ja toinen olisi järkevästi keskustelevien paikka. Varmaan täältä jo sellainen palsta jostakin löytyykin - missä vika jos et pysty sellaisellakaan palstalla keskustelemaan? Vai oletko edes yrittänyt? Ainakin erittäin asiallisia keskusteluja käydään eri harrastuspalstoilla, valitettavasti vain kävijämäärä on hyvin pieni. Uskoisin että useimmille esimerkiksi tämä palsta on sellainen "huulenheittopalsta", ja itse en siinä mitään väärää näe, olen selaillut kirjoituksia ja siellä on kyllä aivan asiallisiakin juttuja. Aivan koko palstan täydeltä. Ei tarvitse olla tyhmä halutessaan niinsanottua huulenheittoa, monille se on päivän hauskin juttu. Järkevä täytyy olla sitten taas todellisessa elämässä.
Vuosien varrella ja edelleen olen ehdottomasti palstojen kunkku
- tilannetta ei horjuta mikään muu kuin minä itse !
Melkoinen "hajurako" on eikä Hakulistakaan vielä näy... - ukuli
Jermu kirjoitti:
kuka se on siellä pohjalla tällä palstalla?
Herra paratkoon !
- Eihän se nyt Jermu ainakaan voi olla ! - ukuli
yopollo kirjoitti:
rajoituksia heittele kuin se joka haluaa kuulla vain omaa ääntään. Yritetään mieluummin voittaa tilaa ja ystäviä omilla aloitteilla eikä huudeta toisia hiljaiseksi. Ei kukaan järkevä tottele kuitenkaan.
"Puhu hiljaa rakkaudesta..."
Kummallista, että tämä kaunis sävelmä on
mafiaelokuvan "Kummisetä" tunnussävel ! - maron*
ukuli kirjoitti:
Naakkahan minä olen edelleen perusluonteeltani
eikä liene palstalaisille tuntematonta.
- On se muuten kumma, että ainoatakaan perätöntä lausumaa ei ole löytynyt ja palstallakin sentään
kymmeniätuhansia mielenilmaisuja harmiksenne olen kirjoitellut.
Maron, etsi sinä edes yksi tähän kuin malliksi !miksi?
- yopollo
ukuli kirjoitti:
"Puhu hiljaa rakkaudesta..."
Kummallista, että tämä kaunis sävelmä on
mafiaelokuvan "Kummisetä" tunnussävel !siellä verhon takana :-))
- ukuli
ukuli kirjoitti:
Naakkahan minä olen edelleen perusluonteeltani
eikä liene palstalaisille tuntematonta.
- On se muuten kumma, että ainoatakaan perätöntä lausumaa ei ole löytynyt ja palstallakin sentään
kymmeniätuhansia mielenilmaisuja harmiksenne olen kirjoitellut.
Maron, etsi sinä edes yksi tähän kuin malliksi !Tiesinhän minä, että olet kyvytön
- pohjasakkaa ! - ukuli
yopollo kirjoitti:
siellä verhon takana :-))
Varpaani suihkunraikkaat on
- kynteni saaliisen tarttuvat ! - maron*
ukuli kirjoitti:
Tiesinhän minä, että olet kyvytön
- pohjasakkaa !kun aivan ketjussa siltä näytti? Jos heittosi ole tarkoitettu minulle, niin älä edes kuvittelet että alkaisin kaikkia tuhansia kirjoituksiasi haeskelemaan, lukemaan ja analysoimaan, kiitos vain, mutta ei todellakaan kiinnosta. Mistäpä minä tiedän millä nikillä olet milloimkim kirjoittanut - "ukuliin" en ole ennen täällä edes törmännyt. Ja jo vanha sananlasku sanoo että huipulla tuulee, joten minulla ei ole pienintäkään aikomusta sinun palstakunkkupaikkaasi uhata, viihdyn vallan mainiosti täällä alhaalla, kaikkien kukkien joukossa. Mutta jos torniukuli vai olisitko peräti hiiriukuli haluaa paikkansa säilyttää, ehdotan hieman erilaista lähestymistapaa, kuin Celestan valitusketju.
- yopollo
ukuli kirjoitti:
Tiesinhän minä, että olet kyvytön
- pohjasakkaa !sinä tiedät? Kerropas taas :-)))
- Jermu
ukuli kirjoitti:
Herra paratkoon !
- Eihän se nyt Jermu ainakaan voi olla !Vaan se on meidän "huuliharppukostaja".
- maron*
yopollo kirjoitti:
sinä tiedät? Kerropas taas :-)))
ukuli on pöllö, mutta näin virtuaalisesti en tiedä onko se yopollo. Pöllöjajeja on useita ja ainakaann líntukirjani ei tunne yopolloa.
Kaikenhöyhenisiä muita lajeja löytyy, mutta valitettavasti taidat olla lajisi viimeinen yksilö ja siksi rauhoitettu:)))) - yopollo
maron* kirjoitti:
ukuli on pöllö, mutta näin virtuaalisesti en tiedä onko se yopollo. Pöllöjajeja on useita ja ainakaann líntukirjani ei tunne yopolloa.
Kaikenhöyhenisiä muita lajeja löytyy, mutta valitettavasti taidat olla lajisi viimeinen yksilö ja siksi rauhoitettu:))))sukupuutto vältetty, ja positiivista häirintää siedän hyvin. Rauhoituksesta ei puhettakaan mutta onneksi tapporahaa ei enää makseta.
- maron*
yopollo kirjoitti:
sukupuutto vältetty, ja positiivista häirintää siedän hyvin. Rauhoituksesta ei puhettakaan mutta onneksi tapporahaa ei enää makseta.
pikku yopolloja on kasvamassa, laji kuulosti kyllä hieman uhanalaiselta, mutta eipä sitten ole huolta kun kerran yopollo on lisääntymään päin. Koska se ilmestyy myös lintukirjojen kuvastoihin?
- sirkku:)

Kuules, Maron. Annanpa sinulle vinkin...;)
Minulla kun oli jo talvella melkoisen voimakas mielikuva
yopollon esiintymisestä - espanjankielisessä lintukirjassa......!;)))
Hauskaa päivänjatkoa teille molemmille! - maron*
sirkku:) kirjoitti:
Kuules, Maron. Annanpa sinulle vinkin...;)
Minulla kun oli jo talvella melkoisen voimakas mielikuva
yopollon esiintymisestä - espanjankielisessä lintukirjassa......!;)))
Hauskaa päivänjatkoa teille molemmille!lähdenkin tästä kirjastoon jos vaikka noita lintukirjoja hieman selailisin, espanjan kieli ei kyllä ole vahvinta alaani, mutta jospa se siitä:))
Bueno sera singjorina buenosera - mitähän kieltä tuo mahtoi olla taisi ollakkin italiaa, en kyllä ole varma:)) Ja kirjoitettukin päin.......... - sirkku:)
maron* kirjoitti:
lähdenkin tästä kirjastoon jos vaikka noita lintukirjoja hieman selailisin, espanjan kieli ei kyllä ole vahvinta alaani, mutta jospa se siitä:))
Bueno sera singjorina buenosera - mitähän kieltä tuo mahtoi olla taisi ollakkin italiaa, en kyllä ole varma:)) Ja kirjoitettukin päin..........Vielä tähän pikaisesti lisävinkki...;)
Haeskelepa kirjastosta varmuuden vuoksi mukaasi myös...
...espanjankielinen keittokirja...
...espanjankielinen sukupuolielämän tietokuvasto...
;))) - maron*
sirkku:) kirjoitti:
Vielä tähän pikaisesti lisävinkki...;)

;)))olla ihan tarpeen, mutta se toinen juttu.... jos ei tähän ikään mennessä ole oppinut mitään, niin ei enää kannatakaan opetella:))
- sirkku:)
maron* kirjoitti:
olla ihan tarpeen, mutta se toinen juttu.... jos ei tähän ikään mennessä ole oppinut mitään, niin ei enää kannatakaan opetella:))
jos haluat tietoja ja kuvia YOPOLLOSTA,
tarvitset kirjoja molemmista aiheista...!:)))
Hauskoja lukuhetkiä, ja...
...ennen kaikkea antoisia kuvien katseluhetkiä toivottelen...!;) - maron*
sirkku:) kirjoitti:
jos haluat tietoja ja kuvia YOPOLLOSTA,
tarvitset kirjoja molemmista aiheista...!:)))
Hauskoja lukuhetkiä, ja...
...ennen kaikkea antoisia kuvien katseluhetkiä toivottelen...!;)se yopollo ensin kynitään ja sitten siitä tehdään vaikkapa espanjalaista yopollo risottoa? Kai siinä sitä seksiopasta tarvitaan että tiedetään kumpaa sukupuolta se yopollo on - kas kun pöllöillä ei ole munia, muutakun pesässä meinaan:))
- sirkku:)
sirkku:) kirjoitti:
jos haluat tietoja ja kuvia YOPOLLOSTA,
tarvitset kirjoja molemmista aiheista...!:)))
Hauskoja lukuhetkiä, ja...
...ennen kaikkea antoisia kuvien katseluhetkiä toivottelen...!;)Hierarkia jo tökkii... ja minulla nyt kiirus...
Voisi yopollo tulla kyllä itsekin hätiin...!;)
Katsos, kun on POLLO ja POLLO.
Toinen pollo kynitään ja siitä valmistetaan ruokaa, mutta toista... auhhh... ei missään tapauksessa saa kyniä eikä siitä saa tehdä mitään risottoja...!!!;)))
Arvaa, kumpaa polloa minä suosin...!;)))
Vide, kun juuri nyt on kauhea kiire...
Palaan asiaan illemmalla...
Ai niin. Sanakirjan lainaamisestakaan sieltä kirjastosta ei valitettavasti taida olla hyötyä tässä tapauksessa... Valitettavasti. - maron*
maron* kirjoitti:
olla ihan tarpeen, mutta se toinen juttu.... jos ei tähän ikään mennessä ole oppinut mitään, niin ei enää kannatakaan opetella:))
Tarkoitus on vastata tuohon apuuua huuteluun, mutta kone ilmoitti että keskustelun hiererkia on liian syvä, joten en päässyt siihen mihin halusin, joten vastaa tavallaan itseni kautta. Minä kun aina ajattelöinkin että kun pizzankin tilaa niin siinäkin on joku pollo, mutta eihän se sitten ollutkaan se yopollo vaan ihan jotain muuta, pyydän kyseiseltä yopollolta anteeksi että meinasin hänet kyniä ja laittaa pataan:)) Lentele rauhassa metsästyskausi on ohi:))

heittää tähän väliin vielä sen verran, että minä kyllä suosin molempia polloja. Näitten LISÄKSI suosin myös yopolloa...!
Pollon merkitys käy ilmi vasta sanaa lausuttaessa... Toisesta pollosta tekisin ruokaa, ja toisen... nappaisin erityisen mielelläni sisuksiini muuten vaan...;)))
P.S. Yo = minä... Niin, no... Voisihan sitä ylioppilaan lyhenteenäkin ajatella...;) Menipä vaikeaksi...;) - yopollo
maron* kirjoitti:
Tarkoitus on vastata tuohon apuuua huuteluun, mutta kone ilmoitti että keskustelun hiererkia on liian syvä, joten en päässyt siihen mihin halusin, joten vastaa tavallaan itseni kautta. Minä kun aina ajattelöinkin että kun pizzankin tilaa niin siinäkin on joku pollo, mutta eihän se sitten ollutkaan se yopollo vaan ihan jotain muuta, pyydän kyseiseltä yopollolta anteeksi että meinasin hänet kyniä ja laittaa pataan:)) Lentele rauhassa metsästyskausi on ohi:))
että päinvastoin metsästyskausi sen kuin jatkuu, padalla uhataan ja vielä pahemmalla :)))
Mun lintukirjoissa sirkut ei oo petolintuja :-)) - Rudi
sirkku:) kirjoitti:
Vielä tähän pikaisesti lisävinkki...;)
Haeskelepa kirjastosta varmuuden vuoksi mukaasi myös...
...espanjankielinen keittokirja...
...espanjankielinen sukupuolielämän tietokuvasto...
;)))sIRKKU , sä taidat olla vauhdissa ? :)
Voisit avata vaikka uuden lintuketjun, NYT mullakin on lajimääritelmä tehtynä itsestäni. On hiano.;) Kaunisääninen tumma ja komea otus. Jahtaa haaskoja, munii mm.puissa. Pahaa paistettuna. Sit valintaan tietysti vaikutti myös yks lapsuudessa aiheutettu tragedia, jonka tässä samalla tulen sovittaneeksi...:) - sirkku:)
Rudi kirjoitti:
sIRKKU , sä taidat olla vauhdissa ? :)
Voisit avata vaikka uuden lintuketjun, NYT mullakin on lajimääritelmä tehtynä itsestäni. On hiano.;) Kaunisääninen tumma ja komea otus. Jahtaa haaskoja, munii mm.puissa. Pahaa paistettuna. Sit valintaan tietysti vaikutti myös yks lapsuudessa aiheutettu tragedia, jonka tässä samalla tulen sovittaneeksi...:)Kele, kun en ennätä tähän takaisin ennen kuin joskus myöhemmin illalla... Ähhh...
EN ole petolintu, yopollo, ja sinä tiedät sen!;) Sinun kanssasi tästä asiasta olemme ennenkin keskustelleet... Vai että pataa pahemmalla uhataan...??? Nooo, älä sinä ole niin kyyninen; minunhan tässä kyyninen, katkera ja murheellinen pitäisi olla...! Olisiko se nyt sitten niin kauhean paljon pahempi kohtalo kuin pataan joutuminen...?;) Mutta älä huoli; enpä aikoihin ole edes nähnyt.......!;))) Tai näin :((( ...
Ja Rudille tiedoksi; sinun kanssasi kylläkin kana on kynimättä vielä...!;) Ja vähän muutakin siinä sivussa...;)
En sinänsä vauhdissa ole. Olen vain pitkästä, pitkästä aikaa eilen ja tänään käväissyt täällä, mutta nyt jäin tähän Maronin kanssa tuosta kirjastoasioinnista juttelemaan...;) Aloitusta eri asiasta työtaakkani takia olen kyllä miettinyt, mutta sekin vaatisi mielestäni eräänlaista keskustelussa mukanaoloa... Lintuaiheinen aloitus...? Eivät taida taitoni siihen riittää...
Piristynyt kieltämättä olen, joten astialle palailen viimeistään myöhemmin illalla. Muuten tukehdun töitteni alle! Jotta kuullaan! - Rudi
sirkku:) kirjoitti:
Kele, kun en ennätä tähän takaisin ennen kuin joskus myöhemmin illalla... Ähhh...
EN ole petolintu, yopollo, ja sinä tiedät sen!;) Sinun kanssasi tästä asiasta olemme ennenkin keskustelleet... Vai että pataa pahemmalla uhataan...??? Nooo, älä sinä ole niin kyyninen; minunhan tässä kyyninen, katkera ja murheellinen pitäisi olla...! Olisiko se nyt sitten niin kauhean paljon pahempi kohtalo kuin pataan joutuminen...?;) Mutta älä huoli; enpä aikoihin ole edes nähnyt.......!;))) Tai näin :((( ...
Ja Rudille tiedoksi; sinun kanssasi kylläkin kana on kynimättä vielä...!;) Ja vähän muutakin siinä sivussa...;)
En sinänsä vauhdissa ole. Olen vain pitkästä, pitkästä aikaa eilen ja tänään käväissyt täällä, mutta nyt jäin tähän Maronin kanssa tuosta kirjastoasioinnista juttelemaan...;) Aloitusta eri asiasta työtaakkani takia olen kyllä miettinyt, mutta sekin vaatisi mielestäni eräänlaista keskustelussa mukanaoloa... Lintuaiheinen aloitus...? Eivät taida taitoni siihen riittää...
Piristynyt kieltämättä olen, joten astialle palailen viimeistään myöhemmin illalla. Muuten tukehdun töitteni alle! Jotta kuullaan!Juu, eiku sheivaileen vaan. Paikat niinku kesäkuntoon.Joup. Eikös se olis ihan toivottavaa jo wappuna, sillai kauden alkajaisiks?
Rauhoitus ny sääkin jo niiden banderollien maalaamisten kanssa että päästään asiaan. :) - sirkku:)
sirkku:) kirjoitti:
Kele, kun en ennätä tähän takaisin ennen kuin joskus myöhemmin illalla... Ähhh...
EN ole petolintu, yopollo, ja sinä tiedät sen!;) Sinun kanssasi tästä asiasta olemme ennenkin keskustelleet... Vai että pataa pahemmalla uhataan...??? Nooo, älä sinä ole niin kyyninen; minunhan tässä kyyninen, katkera ja murheellinen pitäisi olla...! Olisiko se nyt sitten niin kauhean paljon pahempi kohtalo kuin pataan joutuminen...?;) Mutta älä huoli; enpä aikoihin ole edes nähnyt.......!;))) Tai näin :((( ...
Ja Rudille tiedoksi; sinun kanssasi kylläkin kana on kynimättä vielä...!;) Ja vähän muutakin siinä sivussa...;)
En sinänsä vauhdissa ole. Olen vain pitkästä, pitkästä aikaa eilen ja tänään käväissyt täällä, mutta nyt jäin tähän Maronin kanssa tuosta kirjastoasioinnista juttelemaan...;) Aloitusta eri asiasta työtaakkani takia olen kyllä miettinyt, mutta sekin vaatisi mielestäni eräänlaista keskustelussa mukanaoloa... Lintuaiheinen aloitus...? Eivät taida taitoni siihen riittää...
Piristynyt kieltämättä olen, joten astialle palailen viimeistään myöhemmin illalla. Muuten tukehdun töitteni alle! Jotta kuullaan!...mitään banderolleja oo ennättäny edes ajatteleen... Kun ei meinaa edes muistaa, että vappukin on noin lähellä...! Mulle kun muutenkaan töitteni tekemisten kanssa ei oo merkitystä sillä, mikä viikonpäivä tai mikä vuorokaudenaika on meneillään... Yöt kylläkin ovat hienoimpia aikoja - lähes kaikkien asioitten tekemiseen...!;)
Juu; sheivailemaan...! Wauuu... Kai sheivaillaan siis toinen toisiamme...? Valpuriksi, jees, ja uudestaan ja uudestaan vielä monet kerrat... Ainakin kuutamouinnille sheivattuina...!;)
Pitäisi pari tuntia tehdä vielä noita hommia, ja sitten lukaista viimeisiä kuulumisia täältä; en nääs ole enää oikeastaan ollenkaan kärryillä palstan kuulumisissa... - Rudi
sirkku:) kirjoitti:
Kele, kun en ennätä tähän takaisin ennen kuin joskus myöhemmin illalla... Ähhh...
EN ole petolintu, yopollo, ja sinä tiedät sen!;) Sinun kanssasi tästä asiasta olemme ennenkin keskustelleet... Vai että pataa pahemmalla uhataan...??? Nooo, älä sinä ole niin kyyninen; minunhan tässä kyyninen, katkera ja murheellinen pitäisi olla...! Olisiko se nyt sitten niin kauhean paljon pahempi kohtalo kuin pataan joutuminen...?;) Mutta älä huoli; enpä aikoihin ole edes nähnyt.......!;))) Tai näin :((( ...
Ja Rudille tiedoksi; sinun kanssasi kylläkin kana on kynimättä vielä...!;) Ja vähän muutakin siinä sivussa...;)
En sinänsä vauhdissa ole. Olen vain pitkästä, pitkästä aikaa eilen ja tänään käväissyt täällä, mutta nyt jäin tähän Maronin kanssa tuosta kirjastoasioinnista juttelemaan...;) Aloitusta eri asiasta työtaakkani takia olen kyllä miettinyt, mutta sekin vaatisi mielestäni eräänlaista keskustelussa mukanaoloa... Lintuaiheinen aloitus...? Eivät taida taitoni siihen riittää...
Piristynyt kieltämättä olen, joten astialle palailen viimeistään myöhemmin illalla. Muuten tukehdun töitteni alle! Jotta kuullaan!Mää tarkotin sitä kanaa tietty! :)
Sää oot taas ihan mahroton sIRKKU. Mitähän sun kans oikke pitäs tehä :)) - sirkku:)
sirkku:) kirjoitti:
Kele, kun en ennätä tähän takaisin ennen kuin joskus myöhemmin illalla... Ähhh...
EN ole petolintu, yopollo, ja sinä tiedät sen!;) Sinun kanssasi tästä asiasta olemme ennenkin keskustelleet... Vai että pataa pahemmalla uhataan...??? Nooo, älä sinä ole niin kyyninen; minunhan tässä kyyninen, katkera ja murheellinen pitäisi olla...! Olisiko se nyt sitten niin kauhean paljon pahempi kohtalo kuin pataan joutuminen...?;) Mutta älä huoli; enpä aikoihin ole edes nähnyt.......!;))) Tai näin :((( ...
Ja Rudille tiedoksi; sinun kanssasi kylläkin kana on kynimättä vielä...!;) Ja vähän muutakin siinä sivussa...;)
En sinänsä vauhdissa ole. Olen vain pitkästä, pitkästä aikaa eilen ja tänään käväissyt täällä, mutta nyt jäin tähän Maronin kanssa tuosta kirjastoasioinnista juttelemaan...;) Aloitusta eri asiasta työtaakkani takia olen kyllä miettinyt, mutta sekin vaatisi mielestäni eräänlaista keskustelussa mukanaoloa... Lintuaiheinen aloitus...? Eivät taida taitoni siihen riittää...
Piristynyt kieltämättä olen, joten astialle palailen viimeistään myöhemmin illalla. Muuten tukehdun töitteni alle! Jotta kuullaan!...kauhee mun kans nyt on? Ja mitäkö mun kans pitäis tehrä? Sheivailla tiätty! Ainaski noin niinku ensteks. Ittehän puhuit paikkojen kesäkuntoon saamisesta ja asiaan pääsemisestä...!;)))
Mut kylläpäs sää ny korostat tota sirkun piänellä kirjottamista... Kyllä se kuule riittää ihan se sirkku vaan...;)
Jokos Suvi on luukkunsa avannu? Jokos siis oot salmaria saanu? - Rudi
Rudi kirjoitti:
sIRKKU , sä taidat olla vauhdissa ? :)
Voisit avata vaikka uuden lintuketjun, NYT mullakin on lajimääritelmä tehtynä itsestäni. On hiano.;) Kaunisääninen tumma ja komea otus. Jahtaa haaskoja, munii mm.puissa. Pahaa paistettuna. Sit valintaan tietysti vaikutti myös yks lapsuudessa aiheutettu tragedia, jonka tässä samalla tulen sovittaneeksi...:)Suvilta ei vielä saa. Mut oma sima on käymässä tai siis kylmässä. Luin tuolta että muutkin skorpparit tilaa salmiakkikossua..Tai sitte paukun nimeltään Terrible death. Luulen, että siinä on salmaria ja simaa sekaisin..? *pari avemariaa tähän*
Ei sun kans s irkku kauheeta, ei ei.. Lähen tästä vaihtaan teriä valmiiks..joup :))
Hyvää yötä :) - sirkku:)
Rudi kirjoitti:
Suvilta ei vielä saa. Mut oma sima on käymässä tai siis kylmässä. Luin tuolta että muutkin skorpparit tilaa salmiakkikossua..Tai sitte paukun nimeltään Terrible death. Luulen, että siinä on salmaria ja simaa sekaisin..? *pari avemariaa tähän*
Ei sun kans s irkku kauheeta, ei ei.. Lähen tästä vaihtaan teriä valmiiks..joup :))
Hyvää yötä :)muuten panttaa yhtään mitään. Joku muu panttaa jos panttaa, mutta en minä. Kyllä meinaan näin on.
Hyi h-tti; on joillakin mieltymyksiä... Muistatko, että olen sinulle joskus sanonut, etten minä salmarista pidä missään muodossa...? Se oli se patukka se minun lempparini. Parit itkuvirret vähintään on paikallaan sima-salmari -yhdistelmää ajateltaessa...! Voihan vide.
Skorppareista puhuessasi, puhutko horo...horo...horoskoopeista? Minä kun en usko, että se hetki, jolloin ihminen sen päivänvalon ensi kerran näkee, määräisi hänen luonteenpiirrettään, saati kohtaloaan, mutta Ikuinen Neitsyt olen... Niin... Muuten... Kai sheivailemaan ja patukkaa tarjoamaan vielä suostut...?;))) - yopollo
sirkku:) kirjoitti:
Kele, kun en ennätä tähän takaisin ennen kuin joskus myöhemmin illalla... Ähhh...
EN ole petolintu, yopollo, ja sinä tiedät sen!;) Sinun kanssasi tästä asiasta olemme ennenkin keskustelleet... Vai että pataa pahemmalla uhataan...??? Nooo, älä sinä ole niin kyyninen; minunhan tässä kyyninen, katkera ja murheellinen pitäisi olla...! Olisiko se nyt sitten niin kauhean paljon pahempi kohtalo kuin pataan joutuminen...?;) Mutta älä huoli; enpä aikoihin ole edes nähnyt.......!;))) Tai näin :((( ...
Ja Rudille tiedoksi; sinun kanssasi kylläkin kana on kynimättä vielä...!;) Ja vähän muutakin siinä sivussa...;)
En sinänsä vauhdissa ole. Olen vain pitkästä, pitkästä aikaa eilen ja tänään käväissyt täällä, mutta nyt jäin tähän Maronin kanssa tuosta kirjastoasioinnista juttelemaan...;) Aloitusta eri asiasta työtaakkani takia olen kyllä miettinyt, mutta sekin vaatisi mielestäni eräänlaista keskustelussa mukanaoloa... Lintuaiheinen aloitus...? Eivät taida taitoni siihen riittää...
Piristynyt kieltämättä olen, joten astialle palailen viimeistään myöhemmin illalla. Muuten tukehdun töitteni alle! Jotta kuullaan!ja nyt sitten kynitään jo muitakin.
Mikään ei ole kyllä surkeamman näköinen kuin kynitty pöllö.
Paitsi ehkä syöty pöllö. - yopollo
ukuli kirjoitti:
Varpaani suihkunraikkaat on
- kynteni saaliisen tarttuvat !Oikeat ukulit eivät pureskele varpaankynsiään.
- sirkku:)
sirkku:) kirjoitti:
Kele, kun en ennätä tähän takaisin ennen kuin joskus myöhemmin illalla... Ähhh...
EN ole petolintu, yopollo, ja sinä tiedät sen!;) Sinun kanssasi tästä asiasta olemme ennenkin keskustelleet... Vai että pataa pahemmalla uhataan...??? Nooo, älä sinä ole niin kyyninen; minunhan tässä kyyninen, katkera ja murheellinen pitäisi olla...! Olisiko se nyt sitten niin kauhean paljon pahempi kohtalo kuin pataan joutuminen...?;) Mutta älä huoli; enpä aikoihin ole edes nähnyt.......!;))) Tai näin :((( ...
Ja Rudille tiedoksi; sinun kanssasi kylläkin kana on kynimättä vielä...!;) Ja vähän muutakin siinä sivussa...;)
En sinänsä vauhdissa ole. Olen vain pitkästä, pitkästä aikaa eilen ja tänään käväissyt täällä, mutta nyt jäin tähän Maronin kanssa tuosta kirjastoasioinnista juttelemaan...;) Aloitusta eri asiasta työtaakkani takia olen kyllä miettinyt, mutta sekin vaatisi mielestäni eräänlaista keskustelussa mukanaoloa... Lintuaiheinen aloitus...? Eivät taida taitoni siihen riittää...
Piristynyt kieltämättä olen, joten astialle palailen viimeistään myöhemmin illalla. Muuten tukehdun töitteni alle! Jotta kuullaan!Et kai tarkoita, että minä olisin kynimässä jotakuta? Mitä sinä sitten sillä kynimisellä nyt tarkoitatkaan... Leikkimieliset sheivailujutut ovat minun mielestäni asia erikseen, mutta todelliset kynimiset ja kyynisyydet pysykööt minusta kaukana.
Kynimistä on kieltämättä monenlaista. Joku kynii lintuja kirjaimellisesti, mikä taito minulla on jostakin syystä jäänyt opettelematta - niin paljon kuin kaikkea muuta mahdollista ruuanlaittoon liittyvää hallitsenkin. Valtio kynii kansaa, kansa kynii valtiota, lehdistö kynii julkkiksia, julkkikset kynivät lehdistöä, työnantajat kynivät työntekijöitään, työntekijät kynivät työnantajiaan... Maailmassa kynitään liian paljon.
Pahinta kynimistä on mielestäni kuitenkin, kun puolisoista kumpi tahansa kynii toista - oli kynimistapa tai kynimismuoto mikä tahansa. Myöskään lasten ja vanhempien välistä toistensa kynimistä en voi ymmärtää.
Sinua, yopollo, minä en kynisi millään tavoin. Olet niin sympaattinen lintu, että sinua en raskisi edes 'pölläytellä' - hymyilisin vain tyytyväisenä kunnellessani, kun jaat minulle tietojasi luonnosta, linnuista, avaruudesta...
Kai saan kuitenkin leikkimieleni pitää niin kauan kuin se tällä kertaa sisälläni viihtyy...? Aikoihin en sen olemassaoloa ollut edes muistanut. - Rudi
Rudi kirjoitti:
Suvilta ei vielä saa. Mut oma sima on käymässä tai siis kylmässä. Luin tuolta että muutkin skorpparit tilaa salmiakkikossua..Tai sitte paukun nimeltään Terrible death. Luulen, että siinä on salmaria ja simaa sekaisin..? *pari avemariaa tähän*
Ei sun kans s irkku kauheeta, ei ei.. Lähen tästä vaihtaan teriä valmiiks..joup :))
Hyvää yötä :)Mää arvasin että oot neitsyt. Mutta jos musta on kiinni, niin et kyllä ikuinen :))
TRMN järjestelee tuolla pullamiittiä. Mehän voimme siihen sitten järkätä pikku sivujuonteen ju nou? Poks ja sillee :))
Taitaa olla wappu lähellä ku jutut on ku mateen päästä:) - yopollo
sirkku:) kirjoitti:
Kele, kun en ennätä tähän takaisin ennen kuin joskus myöhemmin illalla... Ähhh...
EN ole petolintu, yopollo, ja sinä tiedät sen!;) Sinun kanssasi tästä asiasta olemme ennenkin keskustelleet... Vai että pataa pahemmalla uhataan...??? Nooo, älä sinä ole niin kyyninen; minunhan tässä kyyninen, katkera ja murheellinen pitäisi olla...! Olisiko se nyt sitten niin kauhean paljon pahempi kohtalo kuin pataan joutuminen...?;) Mutta älä huoli; enpä aikoihin ole edes nähnyt.......!;))) Tai näin :((( ...
Ja Rudille tiedoksi; sinun kanssasi kylläkin kana on kynimättä vielä...!;) Ja vähän muutakin siinä sivussa...;)
En sinänsä vauhdissa ole. Olen vain pitkästä, pitkästä aikaa eilen ja tänään käväissyt täällä, mutta nyt jäin tähän Maronin kanssa tuosta kirjastoasioinnista juttelemaan...;) Aloitusta eri asiasta työtaakkani takia olen kyllä miettinyt, mutta sekin vaatisi mielestäni eräänlaista keskustelussa mukanaoloa... Lintuaiheinen aloitus...? Eivät taida taitoni siihen riittää...
Piristynyt kieltämättä olen, joten astialle palailen viimeistään myöhemmin illalla. Muuten tukehdun töitteni alle! Jotta kuullaan!Ei kannata aina kaikkia juttujani ihan pilkulleen ottaa, siinä nyt oli sellainen vapaan käden yhteenveto tähänastisen sulkasadon vaiheista ;-)))
Mikähän muuten on linnut vienyt piiloon täältä palstalta vaikka ulkona on kevät ja kaikki? - sirkku:)
sirkku:) kirjoitti:
Kele, kun en ennätä tähän takaisin ennen kuin joskus myöhemmin illalla... Ähhh...
EN ole petolintu, yopollo, ja sinä tiedät sen!;) Sinun kanssasi tästä asiasta olemme ennenkin keskustelleet... Vai että pataa pahemmalla uhataan...??? Nooo, älä sinä ole niin kyyninen; minunhan tässä kyyninen, katkera ja murheellinen pitäisi olla...! Olisiko se nyt sitten niin kauhean paljon pahempi kohtalo kuin pataan joutuminen...?;) Mutta älä huoli; enpä aikoihin ole edes nähnyt.......!;))) Tai näin :((( ...
Ja Rudille tiedoksi; sinun kanssasi kylläkin kana on kynimättä vielä...!;) Ja vähän muutakin siinä sivussa...;)
En sinänsä vauhdissa ole. Olen vain pitkästä, pitkästä aikaa eilen ja tänään käväissyt täällä, mutta nyt jäin tähän Maronin kanssa tuosta kirjastoasioinnista juttelemaan...;) Aloitusta eri asiasta työtaakkani takia olen kyllä miettinyt, mutta sekin vaatisi mielestäni eräänlaista keskustelussa mukanaoloa... Lintuaiheinen aloitus...? Eivät taida taitoni siihen riittää...
Piristynyt kieltämättä olen, joten astialle palailen viimeistään myöhemmin illalla. Muuten tukehdun töitteni alle! Jotta kuullaan!Juuuu; lueskelinkin viestiäsi ensin leikkimielellä, mutta sitten jostakin syystä aloin pelätä jonkinlaista kyynisyyttä rivien välistä... Luotan mielelläni siihen, että ainakin sinä minun leikkimieltäni ymmärrät; ainahan pyrähtelen täällä vain silloin, kun tunnen itseni iloiseksi, tai silloin, kun rentoutua haluan...
Kävin kertomassa omasta hiljaisuudestani tuolla kaukana. En tiedä, oletko lukenut, mutta jos olet, ymmärrät ehkä jotain minunkin tämänhetkisestä... eräänlaisesta herkkyydestäni... Niinpä. Toisaalta lintumetsä on kylläkin aina ollut minulle paikka, jonne levottominkin mielin olen voinut pyrähtää. Sinnekään en kuitenkaan katkerana, masentuneena tai hermostuneena lentele... - sirkku:)
Rudi kirjoitti:
Suvilta ei vielä saa. Mut oma sima on käymässä tai siis kylmässä. Luin tuolta että muutkin skorpparit tilaa salmiakkikossua..Tai sitte paukun nimeltään Terrible death. Luulen, että siinä on salmaria ja simaa sekaisin..? *pari avemariaa tähän*
Ei sun kans s irkku kauheeta, ei ei.. Lähen tästä vaihtaan teriä valmiiks..joup :))
Hyvää yötä :)Olen muuten huomannut jo aikoinaan, että jos tänne yhdenkin viestin jonnekin kirjoittelee, ei töitä tulekaan vähään aikaan tehtyä niin ahkerasti kuin muutoin... Juu nou?
Jaa, jaa siis. Mistäköhän sä niinku arvasit että mä neitsyt olen...? Siitäkö, että tavoittelen täydellisyyttä... kuten sinua, ja kuutamouinteja kanssasi... ja...? Vai ihan jostain muusta? Huomaakohan neitsyyteni puheistani...?
*raapii päätään toiveikkaana*...
P.S. Lauleletko, että 'korvapuustin uhallakin leivonnaisia...'?;) - Ajomies
Ajomies kirjoitti:
Vuosien varrella olen useita kertoja antanut yhteystietoni([email protected]) ja luvannut ojentaa ruusun sille, joka huomaa olellisesti väärää tietoa viestissäni tai peräti valehdelleen.
Houkuttelin taannoin määräajallakin - tuleoksetta.
Ainoatakaan yksilöityä, perusteltua vastausta ei ole milloinkaan tullut pettymyksekseni ja
- ruusutarhurin, kauppiaan pettymykseksi.
Menneen talven lumiin en toivo enää mentävän vaan toivon, että ne tulisivat mielellään meneillään olevista keskusteluista, koska poistatuksetkin jo muuttavat keskustelun luonnetta. Tässäkin keskustelussa toin useita täydentäviä puheenvuoroja eilen ja se muuttaa esillä olevaa
kun ei ole tietoa, mitä on vastattu ja mihin on vastattu.
Ruusun saadakseen pitää laittaa meili em. osoitteeseen perusteluineen ja sitten kukkakaupan yhteystiedot, josta haluaa noutaa /oma nimi tai nikki, jolla ruusu on noudettavissa.Ruusutarjous, ties monennenko kerran on ollut
palstalla jo kaksi vuorokautta ja oletan kaikkien mahdollisesti kiinnostuneiden sen jo tiedostaneen.
Nyt otan huomioon vain tämän viikon keskustelupuheenvuorot ja vapun jälken tarjous pätee vain tuolloin ja jatkossa aina enintään viikon vanhoja keskustelupuheenvuoroja. - Riwka
ukuli kirjoitti:
Naakkahan minä olen edelleen perusluonteeltani
eikä liene palstalaisille tuntematonta.
- On se muuten kumma, että ainoatakaan perätöntä lausumaa ei ole löytynyt ja palstallakin sentään
kymmeniätuhansia mielenilmaisuja harmiksenne olen kirjoitellut.
Maron, etsi sinä edes yksi tähän kuin malliksi !Olen lukenut kirjoituksiasi eri palstoilla, ennenpitkään aloitat toisten haukkumisen joka paikassa.
Aina on toiset syyllisiä,miten se on mahdollista?
Vaikka turhaa tämä on, miksi edes vaivaudun.
- Pirre*
siitä kun Lappalainen onnistu sanommaan viimesen sanan tänä uamuna ennen punasta pallerroo, se on pahinta lajjii naisimmeisen syrjinnästä.., muuten ei mittää valittamista, kaikki hyvin valtakunnassa, hyvää jatkoa Celestalle ja Iloista Valpuria:).
- Lappalainen
Ette sinua kyttelee. Sie arvaat, ette minun musta syänriepu nautti. Mutta tullee se joskus vuoro vuolevallekki...
- Pirre*
Lappalainen kirjoitti:

mie siulle tuon y h e n kerran suon ihan ilomielin, syvänliäkkeeks..
Vai vuolet sie yhä sitä kuivalihhoo, heitähän vähä miullekkii..:) - Pirre*
Lappalainen kirjoitti:
Ette sinua kyttelee. Sie arvaat, ette minun musta syänriepu nautti. Mutta tullee se joskus vuoro vuolevallekki...
yötä Lappalaisen kellukka ja nuku hyvin.
- Lappalainen
Pirre* kirjoitti:
mie siulle tuon y h e n kerran suon ihan ilomielin, syvänliäkkeeks..
Vai vuolet sie yhä sitä kuivalihhoo, heitähän vähä miullekkii..:)Mistä pirusta sie minun kuivanlihan syönin tiesit? Olet sie kyllä melkonen noita.
Tuli kolesteroolivajjaus kesken elokuvan, ja piti lähteä vuolasemhaan pari siivua. Mutta sinun lihanhimole mien kyllä maha täältä saakka mithään.
Hyviä öitä silti sinne Saparomäelekki!
Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129096Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1883692- 202163
- 861357
- 271125
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661112- 751100
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791095- 1061046
- 551043