Romanit joutuivat melkein maassa kuin maassa karkoitetuksi tekojensa vuoksi

Romanien arvellaan tulleen Ruotsiin ensimmäisen kerran valtionhoitaja Sten Sturen aikaan, joskus vuosien 1513-1514 paikkeilla. Kun Suomen lehdistössä käsiteltiin prokuraattorin esitystä Suomen mustalaisasian järjestämisestä syksyllä 1864, kerrottiin Ruotsissa kärsityn romaneista yli sata vuotta ennen kuningatar Kristinan asettamaa lakia vuonna 1637.

Tämä nykylukijan silmissä äärimmäisen julman lain sisältö oli seuraava;

"...kun Ruotsissa löytyy suuri joukko Mustalaisia, jotka parvittain juoksentelevat maakunnissa paikasta paikkaan ja petoksellansa, valheella, varkaudella ja noituudella pettävät ja rosvovat alamaisiltamme heidän tavaransa ja omaisuutensa, harjoittain uppiniskaisesti haureutta ja muuta jumalattomuutta riettaan tapansa jälkeen, niin säädetään sen tähden että kaikki Mustalaiset, jotka valtakunnassa löytyvät, ennen seuraavan marraskuun 8. päivää välttämättä lähtisivät valtakunnasta, jonka ohessa maaherrat, valtamiehet ja nimismiehet käsketään, jos Mustalaisia sen jälkeen maasta tavattaisiin, antaa ottaa heidän kohta kiinni, riistää heiltä mitä omaisuutta heillä oli muassansa ja sitten kaikki miehet, ilman mitään muuta kysymystä ja oikeuden käymistä, hirttää ja hengiltä ottaa, sekä heidän vaimonsa ja lapsensa ajaa kihlakunnasta kihlakuntaan pois maasta".

Nämä ankarat ohjeet eivät toteuttaneet tarkoitustaan ja käsky uudistettiin kahdesti vuosina 1642 ja 1662. Vielä vuonna 1723 samaa käskyä uudistettiin siten lievitettynä, että hirttotuomio uhkasi vain niistä, jotka "tavattiin varkaudesta taikka muusta luvattomasta työstä ja teosta". Ne romanimiehet, jotka eivät olleet syyllistyneet rikoksiin, piti joka tapauksessa ajaa "läänistä lääniin ulos valtakunnasta".

Jos joku kerran karkoitettu erehtyisi tulemaan takaisin, piti hänet panettaa rautoihin ja pakkotyöhän lähimpään linnaan vedelle ja leivälle. Vähitellen kuolemanrangaistus poistui romaneita koskevista lainkohdista, mutta tilalle tulivat raippa- tai vitsarangaistukset. Vasta vuonna 1852 Suomen romaniet olivat lain puolesta tasavertaisia alkuperäisväestön kanssa.

Romaneita kohtaan osoitettu julmuus ei ollut Ruotsi-Suomessa sen kummempaa kuin muuallakaan Euroopassa. Ensimmäiset maininnat heistä ovat vuoden 1417 paikkeilta ja tuolloin sekä keisari Sigismund että paavi myönsivät heille luvan esteettömään kuljeskeluun. Halu pitää kiinni omasta kulttuurista aiheutti vähitellen välirikon läntisen maailman kanssa. Espanjan kuningas Ferdinand sääti 1499 lain, jonka mukaan ilman vakinaista asuntoa tai työtä olleiden romaneiden piti poistua maasta 90 päivän kuluessa. Samanlaisia lakeja säädettiin pian pitkin naapurimaita.

Romanit joutuivat melkein maassa kuin maassa karkoitetuksi ja heidät sai ampua kuin vesikauhuisen koiran, aivan laillisesti. Vielä 1722 antoi keisari Kaarle VI asettaa teiden vierille tauluja, joissa annettiin lupa lyödä mustalaisia kuoliaaksi ja toisaalta uhattiin rangaistuksilla niitä, jotka heitä uskalsivat puolustaa. Suomessa erässä esi-isäni sai sakkorangaistuksen 1840-luvulla "hyysättyään mustalaisia maillaan".

Lait ja asetukset eivät loppujen lopuksi koskaan toimineet niiden laatijoiden haluamalla tavalla. Niinpä useat maat joutuivat lopulta luopumaan keskiaikaisista menetelmistä. Niiden sijasta yritettiin romaneita saada sivistyksen tielle. Tämä kehitys alkoi Espanjasta, jossa kuningas Kaarle III antoi 1783 asetuksen romanien kaikinpuolisest yhtenvertaisuudesta. Tämän jälkeen useisiin maan kaupungeista kohosi erityisiä romanikaupunginosia "gitanerias".