Bimbo saapui Talon puolelle

Anonyymi

"Apua!"

Kauniisti laitettu hän on, tätä en kiistä. Jassukin ihan virkistyi! Tajuamatta, että sai nyt kilpailijan sarjassa bimbo-bimbompi-Jassu / Noora?

Sanoisin: Noora.

Nimittäin Nooran valtti on, että hän kiroilun sijasta käyttää lauseen välipilkkuna sanaa "apua!". Mutta taisi sanoa "perkele!", jossain välissä (jos oikein kullin), vai oliko sesittenkin Vanha Jassu?

Jassu on tänäänkin siististi pukeutunut, josta plussaa.

Vaikka Noora on umpityhmä, Melodyn haahuilu verkkareissaan ja brutaalit tavat (milloin se pieraisee?) vievät kyllä toistaiseksi ykköspaikan häätöäänestyksessä.

Toi Ville alkaa jo lähes säälittää. Isillekin on nyt siis paljastunut, että poika onkin niitä ruskeanreiän sankareita. Muutoinhan Ville on kiltti ja fiksutapainen, hillitty, kieltämättä ehkä myös himppa hidas. Käytöksestä kuitenkin 9,5 pistettä (10:stä).

Siellä alkoi nyt ruokailu. Noora ei syö (miksei? Tuleeko sille jokin erikoisruoka?), mutta häiriköi muiden ruokarauhaa puhumalla tauotta. Eikö se osaa olla hiljaa? Istuu Melodyn nenän edessä provosoimassa ja koko ajan tulee puhetta.

Luoja, se kysyy kaikessa neuvoa. Muut saa neuvoa, että ensin otetaan lautanen... "Joo. Joo. Joo...Hehhehheh...Joo... Yritän sisäistää informaatiota..."

Eikse herranenaika ole sekuntiakaan hiljaa? Etenkään noilla älynlahjoilla...

Voin kuvitella kuinka Samir huokaisee helpotuksesta sviitissään. Maijukin saa lopulta suunvuoron. Pitääkin vilkaista sitä kameraa.

20

678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkuvaa kaakatusta ei jaksa kuunnella. Toivottavasti puheripuli johtuisi vain alkujännityksestä.

      • Anonyymi

        En usko että johtuu jännityksestä. Se on sairas.

        Tuollainen, jatkuva puhuja pyrkii hallitsemaan "mistä puhutaan", yrittämällä estää sen, että joku esim. kysyisi häneltä jotain ja jokin salaisuus saattaisi paljastua. Kuten: ettei hän osaa vastata.

        Puheripulinen haluaa luoda tietyn illuusion omasta itsestään ja suojelee vimmatusti tätä illuusiota.

        Totuus henkilöstä ja hänen siviilielämästään on siis muu, kuin hän antaa ymmäftää.

        Useinkin kyseessä narsisti ja patologinen valehtelija, jolla rehellisyysongelmia kaikessa muussakin. On myös ehkä muiden taloudellinen hyväksikäyttäjä / varastelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Te olitte 4 viikkoo täällä keskenänne ja sitten tänne tulee Norde!"

        Aivan epärealistinen minäkuva. Narsisti ei tajua nolaavansa itseään.

        "Nyt mä autan teitä."👸

        Milloinkahan joku käskee sen pitää suunsa kiinni?

        Luultavasti ensimmäinen on Samir.

    • Anonyymi

      Kuoliko se?
      Nyt siellä on täysi hiljaisuus.

    • Anonyymi

      Puhe jatkuu. Ketä kiinnostaa? Vie hyvän fiiliksen koko Talosta.

      Muiden ilmeissä näkyy jo väsymys. Sanni vaikuttaa jo aivan uupuneelta. Katsoja voi aina ottaa äänen pois, mutta silloin ei kuule muidenkaan puhetta...

      Saa lähteä suraavaksi, niin muutoin jo hyväksi kehittymässä ollut ilmapiiri palautuu.

      Tuollaisille ihmisille ei pitäisi alkaa edes vastata. Jos ne saa otteen, ne takertuu. Anssi on jo joko ihastunut tai sitten vain hämillään.

      Vaihtaa vain istumapaikkaa jonkun terveemmän viereen ja alkaa jutella. Jos tuommoinen tulee siihenkin keskeyttämään, sille pitää vain sanoa välittömästi, että hei, me jutellaan nyt!

    • Anonyymi

      Noora on tyypillinen kampaaja ,puhetta tulee mutta ei asiaa ,monesti ihan ärsyttää kampaajalla ne puheenhöpinät,kun haluaisi kerrankin rauhoittua.

    • Anonyymi

      Tosi kiimaisen oloinen Noora🙂 tykkään

      • Anonyymi

        Veikkaan että Lasse pääsee seuraavien bileiden aikana pykälään. Ellei sitten tipahda sunnuntaina. Mutta panee panee...

    • Anonyymi

      joo

    • Anonyymi

      Noora valitti päiväkirjahuoneessa, että Samir "pomottaa", eikä piittaa Nooran mielipiteistä.

      Samir on älykäs, osaa hahmottaa ja esittää asiat nopeasti ja selkeästi.

      Noora puhelimessa: "Joo... Niinku... kuinka te voitte siellä?... Joo... ai mitä? Joo siis laitatte muutamia kasoja siellä... joo... Ai mitä?..."

      Herraisä.

    • Anonyymi

      Ei tehdä nyt vielä hätäisiä johtopäätöksiä uudesta asukkaasta.
      Nooran taukoamaton kälätys saattaa johtua alkujännityksestä. Sitä se oli varmasti myös hänen päänsärkynsäkin sviitissä. Hän taitaa olla sellainen stressaaja ja uusien tilanteiden jännittäjä. Ehkä hän muuttuu pikkuhiljaa ja sieltä esiin tulee sitten se aidompi, rennompi Noora. Kannattaa huomioida, että ihmiset on erilaisia.
      Ei kaikki mene taloon rennosti jännittämättä. Ehkä kuitenkin, jokainen on jännittänyt taloon astumistaan omalla tavallaan, mutta osanneet peittää sen.
      Noora on nätti ja iloinen tyttö, eikä ainakaan mikään syrjäänvetäytyvä tuppisuu. Tuppisuita ja hissukoitakin aina arvosteltu ja toivottu häätöön. Jos entisillä asukkailla onkin nyt nyrpeitä ilmeitä Nooraa kuunnellessa, se johtunee vain siitä, etteivät ole vielä tottuneet uuteen asukkaaseen. Sekin tapahtuu aina pikkuhiljaa, ei samantien ja yht´äkkiä.

      • Anonyymi

        Samirille pisteet kun kesti siellä pienessä kopissa kahden kahelin kanssa kunnialla. Itse olisin loikkinut jo seinille tai vääntänyt tyynyistä korvstulpat korviin.

      • Anonyymi

        Kyllä olisi karseeta kuunnella tommosta tyhjää mitä Noora suoltaa taukoamatta. Nyt on kaksi bimboa sitten talossa: Jassu ja Noora. Mahdollisimman pian ulos kummatkin röökiämmät!

        Olen kuunnellut ja seurannut Nooran puheita. Hän harvoin lausuu ääneen mitään omaa ajatusta (taitaa olla ajatukset niukalla). Mutta senkin edestä ratsastaa muiden ajatuksilla!

        Kuunnelkaapas sitä: Kun joku sanoo jotakin, Noora myötäilee, sanoo: "Joo!" Ja sitten toistaa tuon toisen sanoman lauseen omin sanoin, kuin vahvistaen sen omanaan! Että jst tätä hänkin ajattelee!

        Tällainen on myös nk. varastamista. Kärkkyä muiden ajatuksia ja sitten tempaista ne kuin omikseen. Joskus Nooran täytyy selvästi miettiä, sillä lauseen merkitys ei hänelle selvästikään aina nk. "aukene". Lukutaitokin on hänellä vähän heikohkoa.

        Hauskaa ja noloa katseltavaa ja kuunneltavaa. Jo eilen illalla koosteessa huomasi, että Talon asukkaille on valjennut, ettei Noora älyllisesti edusta edes ÄO 100:aa, tällehän hän itse ei tietenkään voi mitään, eli kyseessä on ilm. jonkinlainen, synnynnäinen aivovamma. Tai sitten lapsuuden elämä jossain perä-Kainuussa muuten vain ei ole ollut kovin virikkeellistä.

        247 katsoneena samaa mieltä harvinaisen puupää

    • Anonyymi

      Aki ja Noora ♡

      • Anonyymi

        Toivoisin että Aki ja Jassu. Molemmat aitoja.

        Noora on bimbompi kuin Laura L, asetteli itseänsä sviitissäkin, kun luuli että kuvattiin.
        Ajattelin ensin, että vain esittää bimboa, kun naiset pääsee helpommalla siten. Päivän jälkeen kukaan ei enää jaksa....no ehkä Anssi????

        BTW toivoisin Katjan huomaavan kuinka samanlainen on Taavin kanssa.

    • Anonyymi

      Pekka mielellään poimisisn sulan hattuunsa Nooraltakin.

    • Anonyymi

      Hyvin mielistelee miinaa, ennen taloa haukkui ja nyt ovat niin samanlaisia :D

    • Anonyymi

      Rasittava "vänkyttäjä" joka tuhoaa alkuperäisten asukkaiden yhteishengen...
      Bimbo missi kuuluisi aivan eri saitille nelosen tositeevee tarjonnassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe