Minkäikäisinä vauvat kaipaavat virikkeitä (mobiilit ym.) esim. sängyn / hoitopöydän yläpuolella? Millaisia juttuja olette tehneet aivan vastasyntyneiden kanssa päivittäin vauvan virkeinä hetkinä?
vauvan
virikkeet
2535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on niin, että aivan pienet vauvat eivät tarvitse kummepia virikkeitä. Kaikista ihaninta pienestä on olla isin ja äidin lähellä ja tutkailla kasvoja ja kuunnella jutustelua.
Myös vieraiden naamoja on kiva tutkailla, jossain vaiheessa vain äidin tai isän sylistä, sillä vieraat pelottaa (vierastaminen kylläkin vasta hieman vanhemmalla).
Meillä taisi lapset ola siinä lähempänä kolmea kuukautta kun alkoivat viihtymään lelukehikkojen/mobiilien yms.alla. Kyllä sen sitten lapsesta huomaa, kun alkaa muukin kuin omat vanhemmat kiinnostamaan. Vauva voi saada myös liikaa virikkeitä eikä pysty sitten rauhoittumaan, kun on unten aika. Ajattelin vaan mainita, kun yleensä vaan hoetaan sitä, että lapsi ei saa tarpeeksi virikkeitä.
Meillä ei ole lasten sänkyjen yläpuolella edelleenkään mitää mobiileja tms. Olen itse sitä mieltä, että lapsen kuuluu sängyssään nukkua ei muuta. Päiväunien aikaan kainaloon tulee oma rakas pehmolelu ja suuhun tutti. Yöunille mennessään vielä nukahtavat äidin viereen rinnalle.
Minä ainakin olen sitä mieltä että niin kauan kuin vauva ei itse ole kiinnostunut leluista tms. ei tarvitse mitään virikkeitäkään vaan niinkuin täälläkin jo joku sanoi, ihan tärkeintä on se isän ja äidin lähellä oleminen ja seurustelu.
Minä olen välillä kokeillut lelukaarta kun vauva (2,5kk) on ollut lattialla, mutta ei ainakaan vielä ole ollut pahemmin kiinnostunut siitä, olen laittanut siksi että olen katsonut joko vauva alkaa tavoitella siinä roikkuvia leluja. Pikkuhiljaa alkaa kiinnostumaan mutta en laita sitä edes joka päivä.
Meillä poika valvoo sen verran vähän aikaa kerrallaan että minusta on ihan tärkeintä että vauva on jonkin aikaa siinä lattialla harjoittamassa motoriikkaansa ja suurimman osan ajasta juttelen ja seurustelen vauvan kanssa, se tuntuu olevan ihan tärkeintä pienelle.
Meillä on myös noita mobileja jotka ripustetaan sängyn yläpuolelle mutta en ole ainakaan vielä niitä laittanut. Ne saattaa olla hyvä apu siinä vaiheessa jos vauva ei malta nukkua tai ei saa unta, ilmeisesti mobilen tarkoitus on rauhoittaa vauvaa ja auttaa saamaan unen päästä kiinni.
Mutta voi että vauva osaa olla pienestä onnellinen...laittakaapas jokainen se neuvolasta saatu hymynaama vaikkapa hoitopöydän yläpuolelle tai viereiselle seinälle (ei missään tapauksessa vauvan pään taakse!), niin jopas alkaa nauru ja ilakointi, näin ainakin meillä!