Olen alkanut ihmetellä, miten "kasvattajat" jaksavat tapella kokoajan näillä sivustoilla?
Keskittyivät koiriinsa ja pentuihin, joita kokoajan teettävät. Ei varmaan aika lopu kesken pissiä ja kakkaa kotona siivotessa.
Aiemmin harkitsin itselleni ostaa suomenlapinkoiran, mutta kun tuntuu ettei kasvattajia kiinnosta koiran terveys yhtään.. tai ostajat. Entä pennun kuulumiset, onlo olemassa enää kasvattajan tuki ongelmatilanteissa?
Olen täältä sivustolta rivien välistä lukenut,että joku pentu saanut paperit vasta vuoden ikäisenä (...?) Ja sitten joku taas jättänyt vanhempien tarkistukset tekemättä ja myöhemmin paljastunut sairauksia.. yksi nainen taas sitten taisi kasvattaa vain sitä yhtä kerman väriä piittaamatta koirien oloista.
Ei tämäkään taida enää mikään terve rotu olla.
Ihmettelen myös sitä, että eikö osa näistä kasvattajista käy töissä, teetättävätkö niin paljon pentueita että elävät sillä toiminnalla? Itse en ainakaan saisi hyvää kuvaa kasvattajasta.
Ja ei, en tiedä teitä nimiltä keitä olette, olen vain toistuvasti eksynyt tälle palstalle ja olen saanut käsityksen siitä että kaksi tai kolme kasvattajaa täällä toisiaan jatkuvasti haukkuvat.
Ps. Ei tarvitse uhkailla rikosilmoituksella, en ole ketään tietääkseni nimennyt kun en teidän nimiä tosisankaan tiedä!

Vastaukset 22
Vanhimmat
Älä höpötä puuta heinää. Kukaan oikeasti ulkopuolinen ei kirjoita näin. Olet trolli.
No mutta tottahan tuo visertää on tai ei.
Miten hän eroaa sitten muista trolleista :D
Sama oikeus kaikilla sitten on trollata niin kuin huvittaa.
Ei se vain yksillä ole. Ette te palstaa omista.
Ajatteletteko te tietty daamit ry todella ettei rotuväestä kukaan katsoisi pitkään, ajattelisi mitään mitä nk normaalit ihmiset ajattelisivat tai pitäisi älyttömänä hommana siksi, samaa rotuväkeä olevat saisivat käyttäytyä miten tahansa?
Hittoako muiden elämää ihmettelet. Hullu!
En ole trolli.
Tappeleeko täällä keskenään siis vaan pari henkilöä, keksitään toisesta juttuja kun ei oo muuta tekemistä?
Ihan asiallisia kysymyksiä mielestäni laitoin.
Kyllä. Kaiken hässäkän saa aikaan pari henkilöä. Jos näistä roduista haluaa oikeasti jotain tietoa tai keskustelua, niin kannattaa etsiä ihan muualta.
Onneksi näitä roturyhmiä löytyy myös facebookista, voin tehdä aloituksen sinne. 🤔
Tässä teille ihmeteltävää, kun sellaista olette aika ajoin vailla.
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=AARREVUOREN&R=189
Puolentoista vuoden aikana 3 pentuetta yhdellä ja samalla nartulla:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=EJ40372/21&R=189
Emä 1.9v ikäinen
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI52822/09&R=189
Pentueen emä 1.7v ikäinen astutustilanteessa:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN41685/05&R=189
Pentueen isä astutushetkellä 1v 2kk:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI55336/17&R=189
Pentueen isä astutushetkellä 9kk ikäinen:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=EJ58544/10&R=189
Emä astutushetkellä 1v 3kk:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN20709/04&R=189
Emä astutushetkellä 1v 6kk:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI15520/19&R=189
Emä sekä isä astutushetkellä 1v 9kk:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI19533/18&R=189
Emä astutushetkellä 1v 7kk:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI46199/16&R=189
Emä astutushetkellä 1v 7kk:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI53713/09&R=189
Emä astutushetkellä 1v ja 9kk:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI38242/17&R=189
Emä astutushetkellä 1v ja 9kk:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI44232/14&R=189
Isä astutushetkellä 1v ja 2kk:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN54001/07&R=189
Näitä ikävä kyllä riittää ja löytyy kun haluaa etsiä, vaikka kuinka paljon. Tässä siis vain murusia.
Jatkakaa.... Tietäjät tietää!
Pentueen isä 10kk ikäinen, kun astui nartun:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI42551/14&R=189
Pentueen isä 10kk ikäinen, kun astui nartun:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI42896/14&R=189
Emä astutuksen aikaan 1v 8kk ikäinen:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI56445/09&R=189
Kaihi koirilla tehty pentueita. Sairailla koirilla tehty pentueita. Addison, ja epilepsia sairaalla koiralla tehty pentuja. Liian nuorilla, liian vanhoilla jo kuolleilla "tehty" pentueita. Ihmeteltävää riittää. Jatkakaa... Tietäjät tietää!
Noniin otapa iltalääkitys ja paina pää tyynyyn. Oletko huomannut että elämää on myös huoneesi ulkopuolella.
😂😂😂😂
Näilläkin pentue jossa uros 1v 9kk
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI23363/16&R=189
Toinenkin
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI28622/15&R=189
Kolmaskin, 1v ja 7-8kk
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI25658/14&R=189
Emä 1 vuosi ja 6 kuukautta
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI47234/19&R=189
Emä 1 vuosi, ja 5 kuukautta
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI46050/19&R=189
Isä uros 1 vuosi ja 1 kuukausi
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI20735/14&R=189
Pentueen isä 9 kuukauden ikäinen kun astui niin vain napsista vaan nartun:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN24947/04&R=189
Alimmassa isä 9 vuotias astutus hetkellä 😂😂😂😂
Hehee, olikos se sit vaix toinen vanhempi ku liian nuori? vaix vaix? 😂
Vaix jos osaisit laskea. 21kk astutushetkellä.
Kateus mitä tai ketä kohtaan?!
Osta uus auto niin ei tartte olla naama nurinpäin.
Mikä vika minun autossa on :(
Nimenomaan 😂
Ohhoh hoh, uros astunut nartun 1v7kk ikääääsenä.
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN17833/07&R=189
Ja toinen vielä nuorempanaaakin.
Uros astunut nartun vuoden ja 4kk iässä.
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI39929/13&R=189
Jalostustoimikunnan puhheenjohtajan kennelissäkkii narttu astutettu 1v 5kk ijässä.Uroksiissa ja narttuloissa sama meno toistuu..
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN23930/01&R=189
Tässäpä+mielenkiintoinen+yhdistelmä+josta+odotetaan+pentuja.+Kennelliitto+suosittelee+että+sukusiitos%+olisi+max+6.25%,+tässä+se+on+13:77%.+Emällä+on+kyynärä+ykkösellä,+ja+yhdistelmä+on+voimakkaasti+serkusparitus.+Tässäkö+se+nyt+oli+se,+mistä+pitäisi+ottaa+mallia?+A****+kennelin+pentue.
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI17545/12&RekNoE=FI14382/18&Sukupolvet=8
Nyt mennään jo toiseen rotuun.
Sitä on taas kulutettu aikaa kaivelemalla muiden tekemisiä. Aijai jai lihis..
Ihmetyttää kaikki kai kai huh huh