Silkkitietä Thaimaahan puheenaihe tärkeä, koska yhdellä vanhoja silkkipaitoja.

Anonyymi

Jos sensu tietäisit jotakin Thaimaan matkailusta ja sen historiasta niin tietäisit että silkki on aina ollut Thaimaan matkailun olennainen osa. 90-luvulla Suomesta lähti turisteja varta vasten teetättämään pukuja, mekkoja, paitoja ja pikkutakkeja Thaimaahan.

Pattayalle miehet livahti myös sillä tekosyyllä ja toivat tullessaan "Bossin" pukuja. Maksoi siihen aikaan euroiksi muutettuna alle sata euroa sellainen Bossin puku.

Ne oli silloin liimasaumoilla tehty, eikä kestäneet konepesua, mutta kyllä ne parit juhlat kesti.
Myöhemmin vaatimustaso kasvoi ja räätälit joutui todistelemaan etteivät käytä liimasaumoja enää ja että napitkin on ommeltu kunnolla kiinni.
Silkki ja edullinen räätälöinti oli siis yksi tärkeimmistä Thaimaan matkailun syistä. Ei ainoa toki, mutta tärkeä. Suomessa Bossin puku maksoi markka-aikaan 5000 markkaa.
Thaimaasta se lähti 90% alehintaan.
Moni kaveri osti ja esitteli ylpeänä pikkujouluissa, kun me juntit oltiin farkuissa ja pikkutakeissa.
Mekossa koko on niin olennainen, että ilman vaimon mukanaoloa on mekkoja turha teetättää.

Shoppailu kuuluu osana perinteiseen "etelänmatkailuun".
Nykyään Thaimaahan matkataan monista muistakin syistä. T
erveysmatkailua, kuntoutusmatkailua, kauneuskirurgiaa,
Wellness matkailua, hammashoitoja, harrastusmatkailua ja kaikenlaista.
Harmi että golfin hinta on noussut niin paljon että sen edullisuuden takia ei Thaimaahan enää kannata matkustaa.
Espanja on paljon halvempi.
En tiedä Espanjan rättikaupoista oikein mitään kun ei ole tullut teetätettyä koskaan siellä mitään.
Pelannut olen paljonkin.

"Etelästä" tuotiin ennenvanhaan videokameroita, viinaa, mauttomia t-paitoja, kenkiä, muistomukeja ja esineitä. Nykyään kun kirjahyllyjä ei enää käytetä niin ne rojut lojuu jossakin laatikoissa vintillä.

Jostakin tuotiin myös Leviksiä.

GolfAri

10

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista tietää miksi ja mihin perustuen hän päättelee Senssun tietoisuuksista.

      • Anonyymi

        Vielä kivempi olisi tietää miksi senssu ihmettelee ihan tavallisia asioita ja nimittelee ihmisiä sen perusteella hulluiksi ja tekee uusia aloituksia toisten kirjoituksista kuten tässäkin tapauksessa.
        Eikö ole ikinä ollut elämää vai eikö ole ikinä ollut aivotoimintaa? Minä sanoisin ettei kumpaakaan.


    • Sain makkaran paloilla houkuteltua Kauno nimisen naisen sänkyyni 79.. se otti pipulini kouraansa heilutteli sitä vartin ja kehui että "silkinpehmeää" Rakkaus oli kuuma ja ilmainen. Oli sinappia kanssa.

      • Anonyymi

        Sininen idiootti, Golffari, Laiffi ja Kläppi, mikä yhteensattuma, no nyt juttu luistaa.


    • Anonyymi

      Hauskaa että silkkikeskustelu on saannut näin paljon kommentteja aikaan, mutta factaa on se että silkkiä ei voi yhdistää toisiin kangas materiaaleihin, sekä se että thaimaassa myytävästä "silkista" suuri osa on muovia... halvat paidat käytännössä aina. Olen teetättänyt useita pikkutakkeja thaimaassa ensimmäiset jo 90 luvun alkupuolella, erillaisista villakankaista, ja hieman kevyemmistä, maksoivan noin 100 euroa kipale, laatu vaihteli kovasti.

      • Anonyymi

        Mihin se polyesteri katosi kun sanoit että Thaimaan silkki on polyesteriä?


      • Anonyymi

        Miksi et käytä niitä pikkutakkeja noissa videoissa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin se polyesteri katosi kun sanoit että Thaimaan silkki on polyesteriä?

        poöyesteri on muovia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poöyesteri on muovia.

        Joo ja pääsi on puuta. Ne urbaanit legendat huijauksista jäi 20 vuoden taakse. Silkki on silkkiä, laatu vaihtelee onko teollista silkkiä vai käsintehtyä, mutta silkkiä se silti on. Yötorilla voi joku kertoa sinulle että silkkiä on tämä mutta se on omaa hölmöyttäsi jos uskot. Silkillä on silkin hinta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja pääsi on puuta. Ne urbaanit legendat huijauksista jäi 20 vuoden taakse. Silkki on silkkiä, laatu vaihtelee onko teollista silkkiä vai käsintehtyä, mutta silkkiä se silti on. Yötorilla voi joku kertoa sinulle että silkkiä on tämä mutta se on omaa hölmöyttäsi jos uskot. Silkillä on silkin hinta.

        Kulta on myös kultaa thaimaassa, tiesitkö sitä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      412
      9026
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      188
      3590
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2033
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      81
      1256
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1095
    6. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1090
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      66
      1071
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1055
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1023
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      950
    Aihe