Kuhmoinen on todettu parhaaksi kierrättäjäksi alle 5 000 asukkaan kunnissa. Tutkimus on tehty yhdessä jätteenkäsittelyn ja nettikirpputorien kanssa. Eli täällä kaatopaikalle päätyvän tavaran määrä yhdistettynä myytävänä olevaan käytettyyn tavaraan on Kuhmoisissa kaikkein paras! Saavutus se tämäkin.
Pikkukuntien paras kierrättäjä
Anonyymi
16922
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei kai täällä voi päätyä tavarat kaatopaikalle, kun ei kaatopaikka ole juuri koskaan auki? Suurin osa jätteestä viedään Jämsään, jonkin verran ihmiset vie mennessään Padasjoelle ja kotikuntiinsa.
Lisäksi Sälli-karhu syö roskiksista kaiken syötäväksi kelpaavan jätteen.
Paras kierrättäjä- titteli on ehkä myönnetty väärin tiedoin ja perustein?
´Vuoden jäteneuvoja´-palkinto ainakin Sällille! Nyt vasta alkaa monille selvitä, että biojäte ei kuulu sekajätteen joukkoon.
Voisi kuvitella, että jos jäteasema on auki 24/7 kuten esim. Seinäjoki-Nurmossa, sinne päätyy isompi osa jätteistä kuin Kuhmoisissa. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia? Sen saa jokainen päätellä itse.
Saisinko linkin tähän tutkimukseen, kiitos!
Perustunee osittain siihen, että kaatopaikka ei ole auki, mutta myös siihen, että roskikselta häviää kaikki tavara. Eli muitakin karhuja on liikkeellä kuin Sälli.
Karhuja vai hamstereita?
Hamsteri = (kuvaannollisesti) henkilö, joka kerää ja varastoi erilaista tavaraa ilman erityistä tarkoitusta (wikisanakirja)
Henkilö ehkä kerää (hamstraa) tavaraa "pahan päivän varalle"
Osa tavaroista on voitu tuunauksen jälkeen myydä kirpputoreilla.
Tämä on mahdollisesti vääristänyt "paras kierrättäjä" tutkimuksen lukuja.
Kirpputorikauppahan on tärkeä osa kierrätystä. Sitähän nettikirpparitkin ovat. Ei sen tavaran tarvitse ilmaiseksi kiertää. Niin kauan kuin tavara on käytössä eli kierrossa, se kiertää. Sitten, kun se menee kaatopaikalle, se ei enää kierrä. Vaikka sielläkin kyllä sitten saadaan monia raaka-aineita jollakin tapaa uudelleen kiertoon.
"Sitten, kun se menee kaatopaikalle, se ei enää kierrä." Huono homma jos ei enää kierrä. Siinä tapauksessa on jotain pielessä
Kuhmoinen on maailman paras pieni kierrättäjäkunta, koska jätteenkäsittelyä on vain vähän ja nettikirpputoreilla paljon kuhmoislaista roinaa?
Uusi slogan: KKK = Kuhmoinen kierrättämisen kunkku
"nettikirpputoreilla paljon kuhmoislaista roinaa?"
Öööö? Mitä ihmeellistä tuossa on? Eiköhän joka paikkakunnalla ole nettikirppareilla pääasiassa sen paikkakunnan roinaa.
KLIL= Kuhmoinen Luulee Itsestään Liikoja
Erittäin hyvä parannus Antinkorven aukialojen tuplaantuminen kuluvana vuonna!
Kiitos siitä!
Muutenkin Hanna Järvinen teki hyvää työtä.
Terveisin Hanna.