Tämä ei todennäköisesti ole ajankohtaista (unohdin liuskan eka viikolla yhden pillerin enkä usko olevani raskaana, mutta... ens viikonloppuun pitäis jaksaa oottaa), mutta mietityttää minua silti...
Eli siis tilanne on tämä. Olen 19v ja poikakaverini 22v. Olemme seurustelleet vuoden ja harkinnassa yhteenmuutto syksyllä. Nyt kun satuin unohtamaan pillerin olemme keskustelleet (ja riidelleet pari kertaa) siitä, mitä olisi järkevintä tehdä jos olisin raskaana. Olen itse sitä mieltä, että pitäisin lapsen ehdottomasti. Toki olen nuori (ei ole elämänkokemusta kovin paljoa), taloudellinen tilanne ei todellakaan ole paras mahdollinen, en oo vielä opiskellut ammattia (tämän vuoden abiturientti olen)... olisin silti kykenevä äidiksi. En "täydellisiä" puitteita pystyisi lapselleni antamaan, mutta kuitenkin perustarpeet täyttämään materiaalisesti, antamaan rakkautta ja rajoja. Poikaystäväni mielestä abortti puolestaan olisi ainoa oikea vaihtoehto. Puuttuva elämänkokemus, taloudellinen tilanne jne ja se, että hän haluaa opiskella ja matkustella ennen perheen perustamista ovat hänen syynsä. Hänen mielestään en voi ajatella asiaa järkevästi, koska minulla on tunteet liikaa mukana. Ehkä näin, mutta tiedän, että abortti olisi minulle psyykkinen itsemurha. Olen aina pitänyt lapsista ja jos joutuisin vuodesta toiseen miettimään, että nyt se pienokainen olisi sen ja sen ikäinen... en kestäisi sitä. Ja mielestäni vastuu on kannettava, jos siihen suinkaan pystyy. Pelottaa vain (niinku jo sanottu todennäköisesti turhaan, tai siis ettei nyt ole ajankohtaista) se, ettei lapseni saisi isää. Ainakaan sellaista joka haluaa olla isä. Ja miten minä pärjäisin yksin? Yhden ihmisen voimin ja tuloilla? Mitä tukia saisin? Jos siis poikaystäväni päätä ei saisi käännettyä. Olisinko itsekäs ja pilaisin monen ihmisen elämän (niinku poikaystäväni sanoo) jos pitäisin lapsen? Tukipiiri minulla olisi kunnossa ainakin perheeni ja läheisempien ystävieni suunnalta. Ja vaikka nyt säikähdyksellä selviäisimme... miten jatkossa, jos meidän pitää koko ajan pelätä raskaaksi tulemista? Siis tämän valtavan tärkeän asian suuren erimielisyyden kannalta. Muuten suhde on kaikinpuolin hyvä ja toimiva ja rakastamme toisiamme valtavasti. Ahistaa.
Kiitos teille jotka jaksoitte lukea tämän ja vielä enemmän niille jotka vaivautuvat kommentoimaan jotakin! Oli se mitä tahansa (mielellään asiallista kuitenkin).
Eli siis tilanne on tämä. Olen 19v ja poikakaverini 22v. Olemme seurustelleet vuoden ja harkinnassa yhteenmuutto syksyllä. Nyt kun satuin unohtamaan pillerin olemme keskustelleet (ja riidelleet pari kertaa) siitä, mitä olisi järkevintä tehdä jos olisin raskaana. Olen itse sitä mieltä, että pitäisin lapsen ehdottomasti. Toki olen nuori (ei ole elämänkokemusta kovin paljoa), taloudellinen tilanne ei todellakaan ole paras mahdollinen, en oo vielä opiskellut ammattia (tämän vuoden abiturientti olen)... olisin silti kykenevä äidiksi. En "täydellisiä" puitteita pystyisi lapselleni antamaan, mutta kuitenkin perustarpeet täyttämään materiaalisesti, antamaan rakkautta ja rajoja. Poikaystäväni mielestä abortti puolestaan olisi ainoa oikea vaihtoehto. Puuttuva elämänkokemus, taloudellinen tilanne jne ja se, että hän haluaa opiskella ja matkustella ennen perheen perustamista ovat hänen syynsä. Hänen mielestään en voi ajatella asiaa järkevästi, koska minulla on tunteet liikaa mukana. Ehkä näin, mutta tiedän, että abortti olisi minulle psyykkinen itsemurha. Olen aina pitänyt lapsista ja jos joutuisin vuodesta toiseen miettimään, että nyt se pienokainen olisi sen ja sen ikäinen... en kestäisi sitä. Ja mielestäni vastuu on kannettava, jos siihen suinkaan pystyy. Pelottaa vain (niinku jo sanottu todennäköisesti turhaan, tai siis ettei nyt ole ajankohtaista) se, ettei lapseni saisi isää. Ainakaan sellaista joka haluaa olla isä. Ja miten minä pärjäisin yksin? Yhden ihmisen voimin ja tuloilla? Mitä tukia saisin? Jos siis poikaystäväni päätä ei saisi käännettyä. Olisinko itsekäs ja pilaisin monen ihmisen elämän (niinku poikaystäväni sanoo) jos pitäisin lapsen? Tukipiiri minulla olisi kunnossa ainakin perheeni ja läheisempien ystävieni suunnalta. Ja vaikka nyt säikähdyksellä selviäisimme... miten jatkossa, jos meidän pitää koko ajan pelätä raskaaksi tulemista? Siis tämän valtavan tärkeän asian suuren erimielisyyden kannalta. Muuten suhde on kaikinpuolin hyvä ja toimiva ja rakastamme toisiamme valtavasti. Ahistaa.
Kiitos teille jotka jaksoitte lukea tämän ja vielä enemmän niille jotka vaivautuvat kommentoimaan jotakin! Oli se mitä tahansa (mielellään asiallista kuitenkin).
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinuna odottelisin hetkisen. Teet testin ja toteat raskauden. Jos olet raskaana, suosittelen sinua/teitä varaamaan ajan lääkäriltä esim. gynekologiltasi ja juttelemaan asiasta hänen kanssaan. Sinun olisi hyvä saada kertoa ajatuksiasi ja tuntemuksiasi ulkopuoliselle henkilölle, joka kuitenkin on alan ammattilainen. Hän osaa varmasti kertoa teille näkökohtia ja esittää kysymyksiä, joiden avulla voit tehdä ratkaisusi. Ratkaisu on lopulta kuitenkin sinun ja vain sinun, joskin sinun pitää myös itse kantaa päätöksestäsi vastuu.
...paatin pitaa lapsen, kun mies sita kovasti tahtoi...
Nyt ollessani 15rv:lla ilmoitti poikaystavani, etta olen kokoajan ollut toinen nainen... Hanella on tyttoystava, jonka kanssa seurustellut paljon pidempaa, kuin minun kanssani...
Vaati DNA:ta (ei kuulemma VOI olla lapsen isa), eika kuulemma koskaan ollut lasta halunnutkaan. Tuntuu vaan niin pahalta, etta ihminen, joka on huolehtinut koko alkuraskauden ajan siita, etten voisi kamalan pahoin, silittanyt mahaa ja kertonut rakastavansa kaantaa selan nain...
Ei auta muu, kun olla lapsen kanssa yksin nyt sitten, kun syntyy... Mutta uskon, etta siita tulee maailman ihanin lapsi, ainakin mulle... :)
Jos haluat pitaa lapsen, tee se... Tai ainakin mieti, kumpaa pidat tarkeampana: omaa lastasi vai poikaystavaasi... Toisaalta, jos pidat lapsen isan vastusteluista huolimatta, olisi ehka epareilua vaatia mitaan elatusmaksuja tms... Vaikka yhdessahan se 'vahinko' sattuikin..
Niinpä niin. Tiedän, ettei mun kannattais vielä stressata, koska todennäköisesti en ees oo raskaana. Kuitenkin mahdollisuus on saanut mut pohtimaan asioita. Mua ei sinänsä pelota raskaaksi ja äidiksi tuleminen, eikä sen tuoma vastuu, vaan ajatus siitä, etten pärjäisi taloudellisesti ja jos lapsi ei saisi isää. Vaikka poikaystäväni reaktio asiaan on ollut vahva ei, minun on todella hankalaa kuvitella, ettei hän vastuutaan kantaisi. Jos hän minua rakastaa ja kuitenkin lapsia joku päivä (ehkä viiden vuoden päästä?) haluaa niin olisiko nyt isäksi tuleminen niin kauheaa, että luopuisi kaikesta hyvästä mitä meillä nyt on. Olen jutellut asiasta myös äitini ja parin läheisen ystäväni kanssa, koska olen aina kokenut puhumisen helpottavan, vaikkei huoli suuri olisikaan. Äitini ja osa kavereistani on sitä mieltä, että jos raskaana olisin niin pitäisin lapsen. Loput kavereista ovat aika neutraalilla linjalla, eivät siis erityisemmin kummankaan vaihtoehdon puolella vaan sanovat minun tietävän parhaiten. Näinhän se on, mutta olisi silti mukavaa saada tukea myös poikaystävältäni. Mutta joo, ehkä mä nyt rauhotun ja odottelen suosiolla vielä sen muutaman päivän. Jos menkkoja (pitäisi alkaa la tai su) ei ala kuulua ni menen ensi viikolla apteekkiin. Kyllä tämä tästä. Ja kiitoksia.
Niin ja pahoittelut, -T-, sinun tapauksestasi. Voimia tulevan lapsen kanssa!
Voimia sinulle! Pärjäät varmasti!
olisi mukava kuulla miten loppujenlopuksi asia kääntyy,voisitko kertoa sitten kun asia etenee?jotenkin juttusi herätti myös omassa sydämessäni tunteita jotka kohtaavat sinunkin elämää tällähetkellä. jaksamisia :)